PIKKU LAUANTAI: RED SNAPPER

Red Snapper on Bloody Maryn sukulainen, mutta vodkan sijasta mausteinen tomaattimehu terästetään ginillä.

Tomaattimehuun tehty drinkki, oli se sitten Snapper tai Mary, on täydellinen juoma paitsi sunnuntaibrunssilla, myös lentokoneessa. Ilmanpaine vaikuttaa ihmisen makunystyröihin niin, että makuaistimme huononee merkittävästi. Siksi lentokoneruokaan lisätään niin paljon suolaa, että se maistuisi suussamme edes joltain, mikä puolestaan yleensä turvottaa ihmisiä entisestään. Tomaattipohjaiset drinkit toimivat ehkä lentokoneessa juuri siksi, että sitruunaisen tulinen tomaattimehu on maultaan niin voimakas, että jopa ilmanpaineen litistämät makunystyyrämme pystyvät nautiskelemaan sen nyansseista.

bloodymary

Juomia tarjoiltaessa:

Ensimmäinen ja yksinkertaisin asia, johon voimme kiinnittää huomiota drinkkiä valmistaessamme on lasi, jossa se tarjoillaan. Hyvä lasi tuntuu hyvältä kädessä, on kaunis katsella ja tuntuu hyvältä huulilla. Juomia tarjoiltaessa cocktailin väri on olennainen osa juoman olemusta, joten suosi kirkkaita laseja. Lasin tulisi olla kädessä kevyt ja hienostunut. Paksut muottiin tehdyt lasit ovat kömpelöitä ja raskaita pidellä. Myös lasin koolla on väliä. Mielestäni pienikokoiset lasit ovat isokokoisia hienostuneempia ja juoma säilyy pienessä lasissa freessimpänä, kuin isossa tuopissa: on parempi täyttää pientä usein, kun antaa juoman vettyä isossa. 

Myös jäillä on väliä. Suomessa vesi on hyvälaatuista, mutta jäihin käytettävän veden voi silti halutessaan filtteröidä. Mitä enemmän jäitä lasissa on, sitä hitaammin ne sulavat, älä siis pihtaile! Isot jäät myös sulavat pieniä hitaammin. Kannattaa ostaa kotiin silikonisia jäämuotteja tai tehdä jäitä muoviastiassa. Iso erikoisen muotoinen jääpala lasissa on tehokas viilentäjä, hitaasti sulava ja kaunis. 

Koristele juoma. Red Snapperia tarjoillessasi voit kuorruttaa lasin reunan laadukkaasta sormisuolasta ja hienoksi jauhetusta pippurista tehdyllä seoksella. Halutessasi lisämaustetta, voit lisätä seokseen myös paprikaa tai chilijauhetta. Älä kuitenkaan lisää liikaa tulisuutta tai poltat vieraiden huulet. 

Resepti

2 shottia giniä
4 shottia tomaattimehua
1/2 shottia sitruunamehua 
tabascoa
Worcestershire saucea
suolaa
mustapippuria

Sekoita ainekset sheikkerissä, jossa on jäitä. Ravista kunnes juoma on kylmää ja kaada jäillä täytettyyn tarjoilulasiin. 

***

Rakastan illallisjuhlia, varsinkin niiden järjestämistä. Varhaisin juhlamuistoni on rapujuhlat, joiden järjestämisessä isoäitini oli erityisen taitava. Kaikki näytti aina ihanalta, oli koristeita ja kukkia ja ja kattaus oli yhteinen projektimme ja lahja kaikille, jotka tulivat syömään. En ollut nähnyt kenenkään muun järjestämissä juhlissa ikinä niin hienoa ja mielikuvituksellista pöytää. Myöhemmin Breakfast at Tiffany’s -elokuvan kotibilekohtaus on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen. Juomaehdotuksien suunnittelu on siksi niin ihanaa, se on täydellinen tapa asettaa tunnelma ja hyvä tilaisuus kiinnittää huomiota tarjoilun yksityiskohtiin.

Tämä sarja ei ole olemassa siksi, että tarvitsisimme keskiviikkoiltana yömyssyn, vaan jotta voisimme harkita mahdollisia viikonlopun juomatarjoiluja hyvissä ajoin. Cheers!

2

SININEN JA MUSTA

Musla

Yllättävän hyviä yhdistelmiä, joiden ei kuuluisi toimia: ranskalaiset perunat ja jäätelö, taatelit ja pekoni, mailapelit ja ratsastus, Mary-Kate Olsen ja Oliver Sarkozy.

Ja: tummansininen ja musta. En ikinä tajunnut, miksei näitä kahta sävyä pitäisi yhdistää. Sininen ja musta ovat täydellinen univormupari, kiinnostavampi kuin koko musta ja vähemmän laivasto, kuin koko sininen.

Muistan hämärästi myös, että 90-luvulla puhuttiin joskus siitä, että käsilaukun ja kenkien olisi pitänyt aina olla samaa väriä ja materiaalia? Kuulostaa ihan absurdilta, joltain vanhanaikaiselta säännöltä, joka on saanut syntynsä niihin aikoihin, kun naisilla oli korsetit, hiuslaitteita ja hattu, joka oli pinneillä ja neuloilla kiinnitetty siihen hiuslaitteeseen. Näiltä ajoilta ja tästä syystä on muuten syntynyt myös se etikettisääntö, ettei naisten tarvitse ottaa hattua pois sisällä.

IMG_2398

Takki: Céline / Housut: Filippa K / Lenkkarit: Adidas Gazelle

16

KIRJA, JONKA ANSIOSTA LOPETIN KEHONI VIHAAMISEN

Muslassa on tällä viikolla vietetty sporttiviikkoa. Minulla ja urheilulla on monimutkainen suhde ja tämä juttu kertoo siitä. Siitä, miksi liikuin aikaisemmin vain laihtuakseni, inhosta vartaloani kohtaan. Ja siitä, miten pääsin eroon itseinhosta ja miksi on jopa poliittisesti tärkeää rakastaa kehoaan. Tai edes suhtautua siihen neutraalisti.

Jos olet joskus vihannut vartaloasi, tämä teksti saattaa muuttaa suhtautumistasi siihen.

5B1C6612

Olen laihduttanut noin seitsemän vuotta elämästäni. Seitsemän vuoden ajan inhosin kehoani. Jos ajan, jonka olen käyttänyt kehoni tarkkailuun ja vihaamiseen laskee yhteen… en halua edes tietää, kuinka monta vuotta elämästäni olen menettänyt puristellessani reisiäni kylppärin peilin edessä.

Olen perfektionisti ja tavoittelen aina täydellisyyttä kaikessa, mitä teen. Siksi olen tietysti aina myös halunnut olla “täydellisen” näköinen. Länsimaalaisessa yhteiskunnassa tämä tarkoittaa laihuutta. Jo yläasteella tutkin Suosikin mainoskuvia ja halusin näyttää yhtä hoikalta kuin Fornarina-vaatemerkin mallit. Tein joka ilta vatsalihasliikkeitä sängyssäni.

Täydellisyydentavoitteluni eskaloitui, kun minusta tuli malli. Halusin olla täydellinen malli, eli superlaiha. Laihdutin ja sain siitä kehuja. Laihduin vielä lisää ja ranskalainen mallitoimistoni oli haltioissaan. Kukaan ei ikinä sanonut minulle, että tämä on hyvä, nyt riittää, pysy tässä painossa. Tästä päättelin, ettei koskaan voi olla liian laiha ja jatkoin laihduttamista. En ikinä ollut tyytyväinen kehooni, en edes laihimmillani. Päinvastoin, se ällötti minua.

Syömiseni oli monta vuotta erittäin häiriintynyttä. Minua vainosi jatkuva itseinho ja itseni piiskaamisen tarve. Ruoan ja liikunnan miettiminen teki elämästä ilotonta, etäännyin kavereista ja tiuskin nälkäkiukussa poikaystävälleni.

Jossain vaiheessa tajusin onneksi, että olin heittämässä elämäni hukkaan täysin typerän asian takia. Ulkonäön takia.

Päätin, että tämän typeryyden on loputtava. En halua elämääni niin, että kontrolloin jokaista suupalaa ja valitsen ystävän ehdottaman spontaanin keskiviikkokaljan sijaan ankean aerobic-tunnin.

Helpommin sanottu kuin tehty. Jatkuva laihduttaminen oli raskasta, mutta sain kuitenkin valtavaa tyydytystä siitä, että litteä vatsani näytti yhteiskunnan asettamien kauneusihanteiden mukaiselta. Oli vaikea lopettaa, kun joka puolella vahvistettiin, että se kehotyppi, johon olin itseni piiskannut, oli täydellinen. Olin onneton, mutta ainakin näytin hyvältä.

Tarvitsin jonkun painavan syyn lopettaa itseni kiduttamisen.

Enter feminismi. Sain käsiini Naomi Wolfen The Beauty Myth -teoksen, joka mullisti maailmani. Se auttoi minua ymmärtämään, miksi inhosin kehoani ja miksi on poliittisesti tärkeää rakastaa kroppaansa.

Naisiin kohdistuvat kauneusihanteet ovat patriarkaatin keksintö, tapa alistaa ja kontrolloida naisia, argumentoi Wolfe kirjassaan. Kun nainen keskittyy oman peilikuvansa tuijottamiseen, hänellä ei ole aikaa muuttaa maailmaa. Hän ei ole uhka miehelle, eikä uhkaa nykyistä, patriarkaalista yhteiskuntarakennetta.

“Laihduttaminen on naisten historian tehokkain rauhoittava lääke. Se on pitänyt naiset poissa poliittisten aiheiden ääreltä”, kirjoittaa Wolf.

Makes sense, ajattelin. Äärimmäisen laihuuden tavoittelu vei todella paljon aikaa ja vaikeimpina aikoina ajatukseni pyörivät pitkälti oman napani ympärillä. Ei kauheasti kiinnostanut muuttaa maailmaa tai murskata patriarkaattia. Ja vaikka olisi kiinnostanut, en olisi jaksanut. Olin aina niin väsynyt ja nälkäinen, etten pystynyt keskittymään mihinkään aivokapasiteettia vaativaan.

Wolf kirjoitti kirjan vuonna 1991, ollessaan vain 26 vuotta vanha. Hän opiskeli tuolloin yliopistossa ja hän näki ympärillään useita fiksuja naisia, jotka näännyttivät itseään ja häipyivät lounaan jälkeen vessaan oksentamaan. Tuohon aikaan käytiin keskustelua feminismin tarpeellisuudesta – toisen aallon feminismihän oli jo vapauttanut naiset, joten feminismiä ei enää tarvita. Mutta miksi nämä vapaat naiset pelkäsivät ryppyjä ja rasvaa? Ja olivatko he oikesti vapaita?

Eivät, sanoo Wolf. Kun feminismi vapautti länsimaalaiset naiset kodin kahleista, patriarkaatin piti keksiä uusi tapa pitää naiset aisoissa. Feminismi oli romuttanut ajatuksen, että naisen tärkein rooli oli olla äiti, että hänen luontainen ympäristönsä oli koti ja että hänen tulee olla passiivinen ja pidättyväinen. Feminismi oli tehnyt naisista vaikeasti kontrolloitavia.

“Länsimaalainen talous on riippuvainen siitä, että naisille maksetaan vähemmän palkkaa. Tarvittiin kipeästi ideologia, joka saa naiset tuntemaan itsensä arvottomiksi, sillä feminismi oli saanut meidät tuntemaan itsemme arvokkaiksi”, kirjoittaa Wolf.

Ainoat asiat, jotka vielä kontrolloivat naisia, olivat kauneusihanteet. Mitä vapaampia naisista tuli, sitä useampi alkoi kärsiä syömishäiriöistä ja kauneusleikkausten suosio vain kasvoi. 90-luvulla joka kymmenes amerikkalaisnainen kärsi Wolfen mukaan jonkinlaisesta syömishäiriöstä. Suomessa 2011 tehdyn tutkimuksen mukaan 69 000 suomalaisista 27–47-vuotiaista on jossain elämänsä vaiheessa sairastanut psykiatrisen häiriön kriteerit täyttävän syömishäiriön, kerrotaan Syömishäiriöliiton sivuilla.

“Naisilla on nyt enemmän rahaa ja valtaa kuin koskaan, mutta inhoamme kehojamme enemmän kuin isoäitimme”, toteaa Wolf. Kun heivasimme korsetit menemään, luulimme olevamme vapaita. Korsetin tilalle tuli kuitenkin laihduttaminen, joka pitää kehoa puristuksessa samalla tavalla kuin korsetti. Sitä ei vain voi riisua.

Patriarkaatin lisäksi myös kapitalistinen talousjärjestelmä hyötyy siitä, että naiset inhoavat kehojaa. Kauneusleikkausten, laihdutusvalmisteiden ja ryppyvoiteiden myynnissä liikkuu hurjasti rahaa. Kärjistetysti: itseinho makes the world go around.

Wolfen innoittamana aloitin oman pikku kapinani patriarkaattia vastaan. Aina, kun saan itseni kiinni kehoni vihaamisesta (kyllä, sitä tapahtuu vieläkin), muistutan itseäni siitä, että se on juuri sitä, mitä yhteiskunta minulta haluaa. Se haluaa, että vihaan itseäni, jotta ostaisin selluliittivoiteita, ryppyrasvoja ja uusia vaatteita tunteakseni itseni paremmaksi. Se haluaa, että keskityn oman perseeni tuijottamiseen sen sijaan, että keskittyisin vaatimaan tasa-arvoa.

Päätin, etten aio ruokkia kapitalismia itseinhollani. Aion yrittää olla tyytyväinen ulkomuotooni, sillä juuri nyt on vallankumouksellista pitää kehostaan. Tämä on todella vaikeaa, sillä naisille kaupataan joka tuutista ajatusta, ettemme kelpaa, ihan sama olemmeko hoikkia tai ylipainoisia.

Ja kyllä, tiedän nauttivani thin priviledge -etuoikeudesta, eli tiedostan, että kehoni on normatiivisen hyvännäköinen. Kamppailen siis vain pääni sisällä olevaa itseinhoa vastaan, enkä ole koskaan joutunut kohtamaan paheksuntaa ulkopuolelta. En voi edes kuvitella, kuinka pahalta se tuntuu. Tässä Hesarin jutussa oli hyviä pointteja siitä, miten paskamaisesti ylipainoisia ihmisiä kohdellaan yhteiskunnassa jopa lääkärin vastaanotolla.(Toisaalta olen mallina monta kertaa ollut muotikontekstissa liian isokokoinen, eli jollain tasolla olen kokenut, miltä tuntuu olla “vääränlainen”.)

Minua Wolfen kirja auttoi ymmärtämään, mistä kauneusihanteet kumpuavat ja mitä tarkoitusta ne palvelevat. Kun on tietoinen tästä, on helpompi taistella niitä vastaan.

Mitäköhän tapahtuisi, jos kaikki naiset (ja miehetkin) yhtäkkiä olisivat tyytyväisiä ulkonäköönsä?

84

MIKSI TANSSIN

Muslan sporttiviikko lähenee loppuaan viimeisillä rutistuksillaan. Jaksaa, jaksaa!

En ole himoliikkuja. Tykkään tietenkin urheilun jälkeen tulevasta endorfiinipaukusta, mutta monet urheilulajit ovat mielestäni joko aivan liian vakavia tai yksitoikkoisia. Elämääni ohjaa vähän liiankin vahvasti itsepäinen ajatus, että kaiken pitäisi olla hauskaa ja kivaa. Siksi käyn tanssitunneilla, koska se on (lähes) aina kivaa. En ole kiinnostunut esimerkiksi saliharjoittelusta, sillä se on minun mielelleni aivan liian tylsää ja yksitoikkoista toistoa toisen perään. Juokseminenkin on aika perseestä. Tahdon fiilistellä sekä tanssia musiikin tahtiin.

En saa mistään muusta urheilulajista niin suuria kicksejä ja leveää hymyä naamalleni.

Kesti monta vuotta ennen kun uskalsin mennä tanssitunneille. Olen aina rakastanut tanssimista, mutta ajatus “pihalla olemisesta” tanssitunneilla vähän kauhistutti. Näin asiasta jopa painajaisia. Joitakin vuosia sitten aloitin todella helpoista tanssitunneista, joista etenin pikkuhiljaa haastavimmille tunneille. Nykyään käyn alkeis- ja perustason tunneilla, joissa olen pihalla todella usein (kuten ihan sairaan moni muukin!), mutta se ei enää haittaa ollenkaan. Monesti saatan olla tanssitunnin kömpelöin tanssija, jolloin liikeratani muistuttaa enemmän hottentottitanssia – usein tämä johtuu siitä, että menen jonnekkin tunnille, jossa muut ovat tehneet samaa koreografiaa jo useammalla kerralla.

tanssi_tupla

Fakta: tanssitunneilla keskittyy omaan suoritukseen niin täysillä, ettei siellä edes ehdi katsomaan muiden tanssitaitoja. Jos tippuu kärryiltä, niin whatever. Sitäpaitsi suurin osa niistä huippuhyvistä tanssijoista käy omilla jatkotason tanssitunneillaan. Tavallisilla tunneilla käy ihan “normityyppejä” ja ikähaarukka voi olla mitä tahansa viidentoista ja vanhuksen väliltä.

Fakta nro. 2: Baarin tanssilattialla olen aivan eri tason tanssija verrattuna tanssituntien tanssijaminääni. Yökerhon valojen välkkyessä olen tosi hyvä (hööhöö), mutta tunneilla vasta opettelen tanssimaan.

Koreografiat eivät jääneet päähäni alussa millään, mutta olen huomannut, että ajan kanssa aivotkin sopeutuu ja nykyään opin koreografioita huomattavasti nopeammin.

Olen kokeillut montaa eri tanssilajia, esimerkiksi voguingia (jota olen tanssinut kaikista eniten), jazztanssia, lyrical jazzia, hip hoppia, dancehallia, balettia, reggaetonia, irlantilaista tanssia, erilaisia afrikkalaisia tansseja (Norsunluurannikon coupé décalé on ihan parasta!).

Tanssiminen on kunnon hikiliikuntaa, joista rankimpia ovat afrotanssit ja irlantilainen tanssi, jossa hypitään hikipäissään tunti kovalla sykkeellä. Sykemittarin mukaan esim. irlantilainen tanssitunti vastasi poltetulta kalorimäärältään reilun tunnin juoksulenkkiä.

Huijasin Ilarin pari kertaa mukaani tanssitunneille – nykyään Ilari tulee mukaan ihan mielellään alun arastelun jälkeen. Ollaan oltu yhdessä muun muassa afrikkalaisella tanssitunnilla, jonka jälkeen tanssittiin kotona koreografioita afrobiittien tahtiin ja repeiltiin toisillemme. Alkuvuodesta pidin kavereilleni “mysteeriliikuntatunnin”, jolloin vein muun muassa Kirsikan ja Mian irlantilaiselle tanssitunnille. Tunnilla oli ihan sairaan hauskaa!

Helsingissä hyviä tanssikouluja ovat mm. Footlight, Tanssikoulu DCA, Step Up, Etnofitness ja Helsingin tanssiopisto. Sörnäisissä olevalla Etnofitnessillä on enemmän hieman helpompia “jumppamaisia” tanssitunteja, joista tanssiharrastus on hyvä aloittaa. Toki aina eri opettajien tunnit vaihtelevat paljon missä tahansa tanssikoulussa.

Hihhulikevennys tähän loppuun. Kävin perjantaina taas siellä kivikaupassa työkavereiden kanssa. Meillä oli Paranormaali perjantailounas. Muut tyypit sai energiakivet aika diippejä asioita varten, mutta minä sain nimenomaan tanssimiseen tarkoitetun pienen mustan kiven. Kivikaupan omistaja kertoi kivenä liittyvän johonkin rakkaaseen harrastukseen, jota en ollut hetkeen tehnyt, vaikka se tuokin minulle aina hirveän paljon iloa. En ole käynyt tanssitunneilla hetkeen rahasyistä, mikä onkin harmittanut. Lopulta käytiin läpi mysteerisen rautakepukan ja kysymysten avulla pitkä lista eri tanssityylejä, ja lopulta selvisi, että pieni musta kivi olikin tarkoitettu nimenomaan nykytanssia varten (?!?), vaikka kuulemma voguing on minulle myös erittäin hyvä laji. Kävin eilen ekaa kertaa nykytanssitunnilla, se oli todella kivaa, olin pihalla, mutta nautin lattialla pyörimisestä, kuperkeikoista ja pirueteista. Kivi käski. Hahahah. Nää on taas näitä ihania huruhommia. Kicksit, leveä hymy ja hyvällä tavalla kipeytyneet lihakset.

49

UJON LIIKKUJAN ELEKTRONISET TREENIKAVERIT

Liikuntasovellukset eivät ole pelkästään urheiluhulluille, vaan niistä on apua myös kiireisille, ujoille, laiskimuksille ja budjettiurheilijoille.

Olen ujo liikkuja. Arastelen superurheilijoille tehtyjä kuntosaleja, koska päättäväisesti saleilla operoivat treenaajat saavat minut tuntemaan oloni oudoksi. Siksi olen panostanut löytääkseni itselleni mielekkäitä tapoja pysyä liikkeesä ja motivoida itseäni, samalla kun välttelen pelottavia himoliikkujia. Seuraavat sovellukset ja apuvälineet ovat osoittautuneet erityisen hyödyllisiksi.

musla_ujon_liikkuja_elektroniset_treenikaverit

POLAR SYKEMITTARI
Lenkkeily on ilmaista, tehokasta, sitä voi harrastaa missä vain. Ainoa pikku ongelmani oli, että vihasin juoksemista. Yritin pitkään innostua lenkkeilystä, mutta juokseminen oli aina pakonomaista ja tylsää, kunnes ostin Polarin sykemittarin. Luulin tämän kaltaisten urheiluvälineiden olevan vain himoliikkujille, mutta huomasin, että juuri kaltaiselleni lenkkivihaajalle ranneke avasi ihan uuden tavan juosta. Löysin mateluvauhdin.

Rannekkeeseen saa ladattua aloittelevalle juoksijalle tehdyn juoksuohjelman, joka perustuu juoksijan kuntotasoon, painoon, pituuteen ja sukupuoleen. Ranneke mittaa sykettä ja pitää huolta, että aloittelija juoksee alussa tarpeeksi hitaasti ja kunnon kehittyessä nostaa vaatimustasoa sopivan hitaasti. Ja todellakin oikeasti sopvan hitaasti. Ensimmäistä kertaa jaksoin harjoitella ja aika nopeasti juosta kokoajan pidempiä ja pidempiä lenkkejä. Myös itsetuntoni nousi, kun huomasin, että kehityin kokoajan. Ennen tätä tärkeää huomiota, olin kokenut lenkkeilyn jatkuvaksi epäonnistumiseksi, koska en kehittynyt lainkaan. Onnistumisen tunne oli tosi tärkeä kannustin.

Juoksutreenit koostuvat alkulämmittelystä, jossa sykettä pidetään ensin todella matalalla noin 10 minuuttia. Treenien määrä riippuu omista tavoitteista ja vauhti on täysin yksilöllistä, sillä ranneke ilmoittaa värisemällä, jos syke nousee tai laskee liikaa. Aloittaessani etenin aluksi todella hitaasti, välillä vain kävelyvauhtia ja lenkit kestivät yhteensä vain 25 minuuttia, josta todellista juoksemista oli vain 10 minuuttia. Nyt jaksan juosta jo tunnin lenkkejä ja käyn usein juoksemassa mieheni kanssa yhdessä. (Ihan uutta ujolle liikkujalle lenkkeillä jonkun seurassa, ennen se oli hyvin ykistyinen operaatio.)

SWEAT WITH KAYLA
Käyn salilla yleensä aamuisin, kun siellä on vielä hiljaista, koska jos sali on täynnä huomaan, että kuvittelen ihmisten toljottavan minua, enkä uskalla tehdä varsinkaan haastavia liikesarjoja loppuun, vaan lähden kotiin kesken burpee-sarjan. Koska olen kiireinen, treenin pitää olla tehokasta: sisään ja ulos salilta tunnissa on minulle optimaali.

Sweat with Kayla on Kayle Itsinesin treeniaplikaatio. Aplikaation instasivuilla jaellaan kokoajan jotain ennen- ja jälkeen kuvia ihmisistä, jotka appia käytettyään ovat muuttuneet bikinivartaloiksi. Se naurattaa, mutta olen siitä huolimatta hurahtanut tämän aplikaation käyttöön.

Ohjelmaan sisältyy kolme kertaa viikossa tehtävä voimatreeni, jossa käytetään kehonpainoa, hyppynarua, penkkiä ja muuta helpostilähestyttävää apuvälinettä (ei laitteita). Voimatreeni kestää 28 minuuttia, mikä on niin lyhyt aika, etten ikinä keksi järkeviä tekosyitä luistaa siitä.

Lisäksi Kayla suosittelee tekemään kolme kertaa viikossa 40 minuutin cardio-treenin. Kayla sanoo, että kaikista tehokkainta cardio-treeniä on HIIT-treeni, eli High Intensity Interval training ja että se on paras tapa kiihdyttää elimistön aineenvaihduntaa, joka alkaa ehkä 30-vuotta täyttäneellä jo vähän hidastua. HIIT-treenissä tehdään korkean ja matalan sykkeen intervalleja. Jaksan panostaa tähän en-koskaan, vaan olen tyytyväinen jo, jos selviydyn ihan tavalliselle lenkille pari kertaa viikossa.
(Kiitos tiedosta kuitenkin Kayla! Jos kehityn tässä ajan kuluessa, lupaan kokeilla.)

Aplikaatiota voi kokeilla ilmaseksi, mutta koeajan jälkeen sen käyttö muuttuu maksulliseksi. Halvempi vaihtoehto on ladata ohjelma e-kirjana, mutta aplikaation helppous on itselleni vielä toistaiseksi tosi olennaista.

IMG_2502

SPOTIFY RUNNING JA POD-CASTIT
Juostessani kuuntelen mieluiten suosikki podcastiani Dinnertable Downloadia, joka kestää juuri sopivasti melkein tunnin. Myös Stuff Mom Never Told you:n jaksot ovat hyviä. Joskus käytän myös Spotify Running -ohjelmaa, jossa Spotify sovittaa soittamansa musiikin juoksuaskelieni tahtiin.

LANGATTOMAT KUULOKKEET
Olen hankkinut kahdet langattomat kuulokkeet: nämä Sonyn Quietcomfort 35 -kuulokkeet, jotka blokkaavat kaiken äänen ja joita käytän myös usein kirjoitustyötä tehdessäni. Rakastan niitä ja käytän niitä myös salilla. Ne päässä tunnen voivani sulkea muut salilla kävijät korvistani ja mielestäni.

Juoksulenkeillä käytän näitä kevyempiä langattomia nappikuulokkeita. 

KOTIKONEELTA

Tämä video nousi korniudessaa vitsiksi ystäväpiirissäni muutama kesä sitten. Nauroimme videon tyylille, mutta havaitsimme myös pian, että 8 minute abs toimii! Hitto siitä tuli kipeät vatsalihakset! Koikeilkaa.

“Good job team!”

20