PARAS VAPPUSIMA

En voi käsittää, että ensi viikolla on jo vappu. Kreisiä.

Ajattelin pistää tänäkin vuonna simatehtaan pyörimään. Lisäksi aion ostaa vapputorilta silkkipaperista tehdyn vappuhuiskan. Ehkä punaisen. Ostettiin Mian kanssa sellaiset viime vuonna kahdella eurolla kappale, ja se oli sairaan hyvä päätös. Huiskat toivat meille niin paljon iloa – lisäksi se on fäbylös vappu-accessoire. 

Munkkien sijaan ajattelin tänä vuonna valmistaa espanjalaisia churroja, eli uppopaistettuja ja sokerissa ja kanelissa pyöriteltyjä pitkulamunkkeja, jotka voi halutessaan dipata suklaakastikkeeseen. Löysä munkkitaikina pursotetaan öljyyn pursotuspussista – lähtökohtaisesti rakastan kaikenlaista leivontaa, mihin liittyy pursotinpussit. Tämä on outo fiksaationi jostain kondiittori-fantasioistani.

Tein viime vuonna vappusimaa Yrjönkadun uimahallin reseptillä, josta tuli parasta simaa koskaan. Reseptin salaisuus taitaa piileä ykkösoluessa, jonka takia lopputuloksesta ei tule yhtään ällömakeaa. Yrjönkadun uimahallin Cafe Yrjössä on siis tarjoiltu simaa ympäri vuoden jo vuosikymmenien ajan. Tilaan pulikoinnin lomassa aina tuopillisen simaa – se toimii vappujuhlien lisäksi myös mainiona saunajuomana.

Hot tip: vuosien varrella olen oppinut, että siman teko kannattaa aloittaa reilu viikko ennen vappua. Rusinani ovat nousseet pinnalle yleensä seitsemäntenä päivänä valmistuspäivästä. Pinnalle nousevat rusinat ovat merkki siitä, että sima on valmista juotavaksi. Ajattelin pistää siman tulemaan nyt lauantaina, niin se ehtii varmasti valmistua sunnuntaiksi/maanantaiksi.

Hot tip nro 2: siman valmistukseen ei tarvitse sankoa tai ämpäriä – viime vuonna laitoin siman käymään isoon kannelliseen kattilaan.

Hot tip nro 3: siman valmistus on megahelppoa.

Tein vappukuvituksen aiheesta sima ja serpentiinit, joskin en ole varma tykkäänkö vai vihaanko lopputulosta. Joko vihaan serpentiinin värejä tai noita rusinoita. Tai sitten tykkään. En osaa päättää.

vappu-01

YRJÖNKADUN SIMA

5 l vettä
250 g sokeria
250 g fariinisokeria
1/2 pulloa I-olutta
1 (luomu) sitruuna
1 pieni siru tuorehiivaa
Lisäksi sokeria ja rusinoita pullotukseen

(valmista simaa tulee noin 4,5 litraa)

Kiehauta vesi suuressa kattilassa. Lisää sokerit ja sekoita kunnes sokerit ovat liuenneet veteen. Pese sitruuna ja kuori keltainen kuoriosa. Poista sitruunan valkoinen kuoriosa, sillä se antaa simalle kitkerän maun. Laita sitruunankuoret ja sitruuna kattilaan. Anna sokeriveden jäähtyä hitusen kädenlämpöä lämpimämmäksi. Ota kattilasta tilkka nestettä, esimerkiksi kahvikuppiin ja liota hiiva siihen, ja laita takaisin kattilaan.

Kaada neste kannelliseen sankoon. Lorauta ykkösolut sekaan. Anna siman käydä kansi raollaan tasalämpöisessä ja vedottomassa paikassa 2 vrk. Vältä astian liikuttelua, jotta siman sielu saa kehittyä rauhassa.

Ennen pullotusta kuori varovasti siman pinnalle nouseva vaahto ja kuoren osat pois. Laita muutama rusina ja ripaus sokeria puhtaisiin pulloihin (1/4 tl sokeria/puolen litran pullo). Siirrä viileään 2 vuorokaudeksi. Helmeilevä, kevyesti kupliva sima on valmista nautittavaksi.

Resepti on julkaistu alunperin Glorian ruoka&viini -lehdessä, numero 3/2012

20

PIENIÄ HIMAPARANNUKSIA

Teimme kotiimme hiljattain pari pientä, mutta tunnelmaa ja sisutusta paljon parantavaa muutosta. Ensinnäkin olen yrittänyt simuloida kotiimme tropiikkia hommaamalla kämppäämme banaanikasvin, palmun ja pari muuta jurassicparkmaista trooppista kasvia, koska minulla ei ole ollut yhtään rahaa lähteä minnekkään lomalle pitkään aikaan. Näin myös paljon vaivaa etsiessäni juuri oikeanlaiselta kookoselta tuoksuvan suihkugeelin, koska tuoksu tuo mieleen kaukomaiden kookoksiset aurinkorasvat (oikeanlaiselta, eli ei-liian-ällöltä tuoksuva kookos-suihkugeeli löytyi muuten Body Shopista). Väittäisin, että feikkitropiikkin luominen on auttanut matkavajeeseen voimakkaan lumelääkkeen tavoin. Seuraavaksi pitää ottaa haltuun Mian hotellilarppaus.

DSCF7017 DSCF6898

Toinen kotiparannuksemme liittyy kirjojen esillepanoon. Kotonamme on umpinainen kirjahylly, jonka sisällä on läjämäärin toinen toistaan ihanimpia kirjoja, joita ei enää sattumalta nää. Heti kirjahyllyn hankkimisen jälkeen en enää ottanutkaan kirjoja spontaaniin selailuun, sillä ne eivät enää osuneet silmiini. Kaikki inspiroivat kirjat jäivät hyllyyn.

Ostettiin hiljattain Ikeasta tauluhylly, johon nostan esille kirjahyllymme sen hetken inspiroivimmat kirjat. Bongasin ystäväni kämpästä tämän idiksen ja hankin samanlaisen hyllyn meidänkin seinälle. Haluan nähdä kirjojen kannet, enkä vain kirjapinoa. Asettelin hyllyn sekä hellehatun tahalleen epäsymmetrisesti sänkyyn nähden.

Aina kun edes vilkaisen seinälle päin, nään lempimaalari Paul Gauguinista kertovan kirjan kannen sekä toteemieläimeni Jari Sillanpään kuvan ja tsadaa – mieleni on hetkessä ruokittu ajatuksista Siltsubitchistä ja Gauguinista! Iltaisin otan kirjat tarkempaan käsittelyyn ennen nukkumaanmenoa.

Välillä hyllyn alle tulee hengaamaan tosielämän toteemieläin eli siskoni Tuisku-kissa (sori mä tuuttaan Tuiskua ulos nykyään joka kanavasta).

DSCF6910DSCF7019DSCF7012DSCF7014DSCF7022

Olen lukenut viime aikoina normaalia enemmän, sillä olen pitänyt saikkua välilevyn pullistuman takia. Välihuomiona: en ole koskaan ollut yhtä itkuntuskaisissa kivuissa ja tämä on ihan perseestä. Välilevyn pullistuma tuli tanssitunnin jälkeen ja aloin jo spekuloimaan, että onkohan se saamani saamarin tanssikivi kirottu tai jotain (?!?). Ennen tanssiminen on pelkästään auttanut mietoihin selkäkipuihini.

Takaisin kirja-aiheeseen. Jari Sillanpään elämästä kertova Paljaana -kirja (Tammi, 2016) on oikeasti viihdyttävintä mitä olen lukenut pitkään aikaan. Olen liikuttunut, itkenyt ja etenkin nauranut erittäin avoimesti kirjoitettua kirjaa lukiessani. Fanitan Siltsua ihan oikeasti, en ehkä niinkään musan vaan henkilön takia. Kerran eksyin Jari Sillanpään keikalle ja se oli aivan fan-tas-ti-nen. Välispiikitkin olivat kuin hauskimmalta stand up-keikalta. Kirjakin on loistava. Ja olihan Sillanpää aivan paras ekalla Vain elämää -tuotantokaudella. Jari on ihana.

Kirjasta opittuja asioita Jari Sillanpäästä:
(Sori nää on vähän spoilereita, mutten malta olla kertomattakaan)
– Siltsu on keksinyt salmarin ollessaan nuorena töissä ruotsinlaivan baarissa. Siltsu testaili Tax Freen erilaisia karkkeja viinan kanssa, joista salmiakkikarkit toimivat erinomaisesti.
– Siltsu omistaa kuusi kotia (Vihdissä, Haaparannassa, Espanjan aurinkorannikoilla, Pattayalla ja kaksi kotia Helsingissä).
– Kerran Siltsu oli parin kuukauden reissulla Atlantin toisella puolen ja surffaili menemään puhelimellaan netissä mobiilidata päällä. Tuloksena oli 30 000 euron puhelinlasku (?!?).
– Nauhoittaessaan Satulinna -hittibiisiään Siltsu tuli aamulla studioon parin tunnin yöunien ja yöllisten jatkojen älkeen aivan kamalassa darrassa, joka toi ääneen yllättävän hyvää säröä.
– Kirjassa on kokonainen luku Siltsun uudesta itseilmaisun muodosta eli drag-harrastuksesta. Harrastus alkoi Siltsun mentyä hupimielessä pornokauppa Keltaiseen ruusuun, josta piti aluksi ostaa vain lentoemännän asu Siltsun miesystävälle. Lopulta Jari päätyi ostamaan korikaupalla naistenvaatteita, korsetteja, piikkikorkokenkiä yms. Nykyään Siltsu ja Siim-poikaystävä hassuttelevat vaatekaapillaan dokaamisen sijaan. Joskus he olivat piipahtaneet tunnistamattomina Helsingin lähibaarissa täysissä naisten tamineissaan. Ollessaan lomalla jossain Etelä-Amerikan maassa Siltsu osti tyllimekkoja ja kasan ilmapalloja, vuokrasi limusiinin, palkkasi paikallisen maskeeraajan sekä valokuvaajan ja järjesti itselleen kehittelemänsä drag-hahmon, Rosa Peligrosan, glamourkuvaukset. Kirjassa on monta kuvaa photoshootista. Niin siistiä!!
– Pari vuotta sitten Siltsu palkkasi kaksi superfaniaan assistenteikseen. Kaksi keski-ikäistä rouvaa hoitaa Jarin asiat pyykinpesusta laskujen maksamiseen ja keikkabuukkaamisesta keikkabussin ajamiseen. Toinen rouvista liikuttaa jopa spottivaloa Jaria kohti jokaisella keikalla.

Mistähän olin edes alunperin puhumassa? Ajauduin taas vauhkoamaan Jari Sillanpään kirjasta. Ainiin, palmut ja tauluhyllyt kirjahyllyinä on tosi jees.

58

TÄYDELLISESTI KEITETTY JAPANILAINEN RIISI

DSCF6830

Pyörittelen usein silmiäni erilaisille ruokahifistelijöille. Jostain syystä etenkin kahvihifistelijät saavat silmämunani pyörähtämään usein kokonaan ympäri, mutta hei, olenkin teenjuoja. Lisäksi olen todella isojen linjojen ihminen, eikä pikkutarkka pipertäminen oikein kuulu toimintatapoihin.

Kuitenkin huushollissamme hifistellään yhdessä asiassa, nimittäin japanilaisessa ruoassa. Ja japanilaisethan on tunnetusti ehkä pahimman luokan pikkutarkkoja hifistelijöitä.

Etenkin mielitiettyni Ilari on Japani-expertti, joka on mm. asunut sekä Kiotossa että Tokiossa. Koska teemme kotona paljon japanilaista ruokaa, taloudessamme kuluu paljon riisiä. Epätasaiset ja pohjaanpalaneet lopputulokset riisinkeittelyssä alkoivat vähän ärsyttämään, sillä halusimme syödä täydellistä “ravintolatason” riisiä.

Aloimme haaveilemaan riisinkeittimestä. Kerran katsoimmekin Youtubesta dokumentin japanilaisista riisinkeittimistä. Dokkarin jälkeen oli todella lähellä, että olisimme ostaneet ihan sikakalliiin japanilaisten riisinkeittimien Rolls Roycen”, koska kuulemma vain paras olisi kelvannut. Luovuimme ajatuksesta, koska a) riisinkeitin maksoikin 600 euroa, joka on aivan naurettavaa, b) kahden neliömetrin keittokomeromme ei mahdu enää mitään ja c) päätimme opetella keittämään täydellistä riisiä tavallisessa kattilassa. Onhan ne japanilaisetkin keittäneet täydellistä riisiä jollain puuhellalla ennen sähköisiä riisinkeittimiä.

Japanilaisen sanonnan mukaan oikein keitetty riisi alkaa tanssimaan, eli pinnalla oleva riisi nousee pystyyn. Nyt pitkän taustatyön tekemisen ja opettelun jälkeen olemmekin aikamoisia riisinkeittäjä-senseitä ja riisimme tanssii.

DSCF6817DSCF6883 DSCF6868DSCF6855 DSCF6844

Täydellisen japanilaisen riisin keittäminen ei ole vaikeaa. Ajastin on ainakin alussa tarpeellinen, mutta nykyään keittelen menemään ilman ajastimiakin. Freestyle-sensei-style! Riisin laatu on tietenkin tärkeää. Hyvää riisiä saa esimerkiksi japanilaisia elintarvikkeita myyvästä Tokyokanista. Euroopassa myytävä “japanilainen” riisi on usein Italiasta tai Kaliforniasta, mutta se on laadultaan erittäin hyvää. Olen keittänyt ihan hyvää lisukeriisiä myös markettien sushiriiseistä, mutta eron kyllä huomaa Tokyokanin riiseihin verrattuna. Seuraavaa metodia voi ehkä joutua muuttamaan oman liesityypin mukaan (meillä on ikivanha sähköhella).

Täydellisesti keitetty japanilainen riisi 
(3 annosta)
3 dl keittämätöntä japanilaista riisiä

Pese riisi kunnolla kylmässä vedessä, joko pienireikäisessä siivilässä tai vedellä täytetyssä kulhossa, kunnes vesi on kirkasta. Valuta riisi.

Laita riisi isoon kattilaan ja lisää päälle 4 dl kylmää vettä. Itse tykkään lisätä keitinveteen ripauksen suolaa, koska se parantaa makua (japanilaiset ei yleensä lisää suolaa). Kattila ei saisi täyttyä yli puolenvälin, joten valitse mielummin vähän isompi kattila. Muuten vesi kiehuu yli helposti. Laita hella päälle täysille ja laita kansi päälle raolleen.

Heti kun vesi alkaa kiehumaan (noin 5 minuutin kuluttua), käännä lämmöt pienimmälle mahdolliselle vastukselle. Hauduta kannen alla 10-13 minuuttia tai kunnes kaikki vesi on imeytynyt riisiin. Tässä vaiheessa vesi saattaa kuplia yli laitojen, mutta kannen voi ottaa hetkeksi pois. Muuten kansi on tärkeää pitää kiinni.

Ota kattila pois liedeltä ja anna riisin vetäytyä kannen alla noin 10-15 minuuttia ennen tarjoilua.

Ruskean riisin (genmai) keittäminen: muuten sama ohje, mutta lisää 1 osa riisiä ja 2 osaa vettä. Anna riisin hautua pienimmällä vastuksella 40 minuuttia ennen vetäytymistä.

Riisin kanssa voit tarjoilla mitä tahansa japanilaisia ruokia. Usein syön riisin kanssa simppelejä höyryettyjä kasviksia ja kalaa, kuten parsakaalia ja edamame-soijapapuja. Kiireessä käytän usein Lidlin säilykehyllystä löytyviä savustettuja silli- tai makrillifileitä öljyssä, jotka ovat megahalpoja ja yllättävän hyviä! Päälle lurautan raastettua tuoretta inkivääriä, seesaminsiemeniä ja soijakastiketta.

Itadakimasuuuuu eli hyvää ruokahalua!

32

TUISKU THE INSPIRATIONAL BLIND CAT

Siskoni adoptoi viime keväänä pikkuisen harmaan karvapallon, joka sai nimekseen Tuisku – tietenkin Antti Tuiskun mukaan, koska menimme katsomaan maatiaiskissan pentuja keväällä huomattavan kovassa lumituiskussa ja samana päivänä menimme katsomaan myös Antti Tuiskun isoa areenakeikkaa.

Seitsemän kuukauden iässä Tuisku alkoi törmäillä seiniin ja huonekaluihin huomattavan usein. Eläinten silmälääkäri totesi Tuiskun sokeaksi, syyksi diagnosoitiin geneettinen verkkokalvon rappeuma.

Sokeus suretti meitä ihmisiä alussa kovinkin paljon, mutta nyt lähes vuoden ikäinen perheemme lellipoika ei voisi elää onnellisempaa kissan elämää. Tai no voisi varmaan omasta mielestään, jos hän pääsisi kulkemaan ulkona vapaana mielensä mukaan. Kaupunkikissa Tuisku vaatii ulospääsyä joka päivä maukumalla eteisessä kovaan ääneen, jolloin hänet viedään valjaissa lähipuistoon Alppilassa. Välillä kissanpentu laitetaan huvittavaan kissareppuun, jolloin Tuipero lähtee pidemmille seikkailuille esimerkiksi meille Töölöön, Lauttasaareen rannoille tai Keskuspuiston metsiin.

Sokeudestaan huolimatta Tuipero on överirohkea kissa, joka kiipeää joka toiseen vastaan tulevaan puuhuun ja kapuaa rohkeasti jokaisen kiven ja kallion päälle. Ja välillä törmää niihin vahingossa. Siksi Tuisku on inspiratonal cat, jonka asenteesta voisi oppia yksi jos toinenkin kaksijalkainen. Vaikka välillä törmää elämässään erilaisiin esteisiin – metaforisesti tai konkreettisesti – kannattaa vaan jatkaa matkaa pää ylhäällä reippain mielin. Koska muutaman metrin päässä saatta tulla vastaan parhain kiipeilypuu ikinä!

DSCF1987 DSCF1980DSCF1936-copy DSCF1844DSCF2092DSCF5443DSCF5845-copy

Tuiskun nimi taisi olla enne, sillä hän rakastaa (puuteri)lunta. Lumisateen jälkeen hän saa ulkona reuhatessaan ilontäyteiset hepulit.

Vaikka Tuisku on selkästi näkövammainen, äitini ja minä ollaan siskoni kanssa hieman eri mieltä sokeuden levelistä. Siskoni ja eläinlääkärin mielestä Tuisku ei nää mitään (verkkokalvot olivat kuulemma todella huonossa kunnossa), mutta minun ja äidimme mielestä Tuipero näkee joitakin valoja, varjoja ja isoja objekteja. Oli miten oli, ainakin Tuiskun kaikki muut petoeläimen aistit ovat virittäytyneet huippuunsa. Tuisku onkin saanut saalistettua valjaissa ollessaan (!?!) jo kolme myyrää ja kerran hän onnistui nappaamaan pikkulinnun suuhunsa puistoretkellään. Onneksi lintu pääsi lentämään vapauteen, huh.

Perustimme Tuiskulle oman instagram-tilin, sillä monella muullakin internetin adventure cateilla on oma profiili. Voit seurata Tuiskun seikkailuja instasta nimellä @tuisku_the_blind_adventure_cat. Tämä on minun ja siskoni uusi vakava harrastus.

Miau.

P.S. Voiko kissalla olla opaskoiraa?

69

MIKSI TANSSIN

Muslan sporttiviikko lähenee loppuaan viimeisillä rutistuksillaan. Jaksaa, jaksaa!

En ole himoliikkuja. Tykkään tietenkin urheilun jälkeen tulevasta endorfiinipaukusta, mutta monet urheilulajit ovat mielestäni joko aivan liian vakavia tai yksitoikkoisia. Elämääni ohjaa vähän liiankin vahvasti itsepäinen ajatus, että kaiken pitäisi olla hauskaa ja kivaa. Siksi käyn tanssitunneilla, koska se on (lähes) aina kivaa. En ole kiinnostunut esimerkiksi saliharjoittelusta, sillä se on minun mielelleni aivan liian tylsää ja yksitoikkoista toistoa toisen perään. Juokseminenkin on aika perseestä. Tahdon fiilistellä sekä tanssia musiikin tahtiin.

En saa mistään muusta urheilulajista niin suuria kicksejä ja leveää hymyä naamalleni.

Kesti monta vuotta ennen kun uskalsin mennä tanssitunneille. Olen aina rakastanut tanssimista, mutta ajatus “pihalla olemisesta” tanssitunneilla vähän kauhistutti. Näin asiasta jopa painajaisia. Joitakin vuosia sitten aloitin todella helpoista tanssitunneista, joista etenin pikkuhiljaa haastavimmille tunneille. Nykyään käyn alkeis- ja perustason tunneilla, joissa olen pihalla todella usein (kuten ihan sairaan moni muukin!), mutta se ei enää haittaa ollenkaan. Monesti saatan olla tanssitunnin kömpelöin tanssija, jolloin liikeratani muistuttaa enemmän hottentottitanssia – usein tämä johtuu siitä, että menen jonnekkin tunnille, jossa muut ovat tehneet samaa koreografiaa jo useammalla kerralla.

tanssi_tupla

Fakta: tanssitunneilla keskittyy omaan suoritukseen niin täysillä, ettei siellä edes ehdi katsomaan muiden tanssitaitoja. Jos tippuu kärryiltä, niin whatever. Sitäpaitsi suurin osa niistä huippuhyvistä tanssijoista käy omilla jatkotason tanssitunneillaan. Tavallisilla tunneilla käy ihan “normityyppejä” ja ikähaarukka voi olla mitä tahansa viidentoista ja vanhuksen väliltä.

Fakta nro. 2: Baarin tanssilattialla olen aivan eri tason tanssija verrattuna tanssituntien tanssijaminääni. Yökerhon valojen välkkyessä olen tosi hyvä (hööhöö), mutta tunneilla vasta opettelen tanssimaan.

Koreografiat eivät jääneet päähäni alussa millään, mutta olen huomannut, että ajan kanssa aivotkin sopeutuu ja nykyään opin koreografioita huomattavasti nopeammin.

Olen kokeillut montaa eri tanssilajia, esimerkiksi voguingia (jota olen tanssinut kaikista eniten), jazztanssia, lyrical jazzia, hip hoppia, dancehallia, balettia, reggaetonia, irlantilaista tanssia, erilaisia afrikkalaisia tansseja (Norsunluurannikon coupé décalé on ihan parasta!).

Tanssiminen on kunnon hikiliikuntaa, joista rankimpia ovat afrotanssit ja irlantilainen tanssi, jossa hypitään hikipäissään tunti kovalla sykkeellä. Sykemittarin mukaan esim. irlantilainen tanssitunti vastasi poltetulta kalorimäärältään reilun tunnin juoksulenkkiä.

Huijasin Ilarin pari kertaa mukaani tanssitunneille – nykyään Ilari tulee mukaan ihan mielellään alun arastelun jälkeen. Ollaan oltu yhdessä muun muassa afrikkalaisella tanssitunnilla, jonka jälkeen tanssittiin kotona koreografioita afrobiittien tahtiin ja repeiltiin toisillemme. Alkuvuodesta pidin kavereilleni “mysteeriliikuntatunnin”, jolloin vein muun muassa Kirsikan ja Mian irlantilaiselle tanssitunnille. Tunnilla oli ihan sairaan hauskaa!

Helsingissä hyviä tanssikouluja ovat mm. Footlight, Tanssikoulu DCA, Step Up, Etnofitness ja Helsingin tanssiopisto. Sörnäisissä olevalla Etnofitnessillä on enemmän hieman helpompia “jumppamaisia” tanssitunteja, joista tanssiharrastus on hyvä aloittaa. Toki aina eri opettajien tunnit vaihtelevat paljon missä tahansa tanssikoulussa.

Hihhulikevennys tähän loppuun. Kävin perjantaina taas siellä kivikaupassa työkavereiden kanssa. Meillä oli Paranormaali perjantailounas. Muut tyypit sai energiakivet aika diippejä asioita varten, mutta minä sain nimenomaan tanssimiseen tarkoitetun pienen mustan kiven. Kivikaupan omistaja kertoi kivenä liittyvän johonkin rakkaaseen harrastukseen, jota en ollut hetkeen tehnyt, vaikka se tuokin minulle aina hirveän paljon iloa. En ole käynyt tanssitunneilla hetkeen rahasyistä, mikä onkin harmittanut. Lopulta käytiin läpi mysteerisen rautakepukan ja kysymysten avulla pitkä lista eri tanssityylejä, ja lopulta selvisi, että pieni musta kivi olikin tarkoitettu nimenomaan nykytanssia varten (?!?), vaikka kuulemma voguing on minulle myös erittäin hyvä laji. Kävin eilen ekaa kertaa nykytanssitunnilla, se oli todella kivaa, olin pihalla, mutta nautin lattialla pyörimisestä, kuperkeikoista ja pirueteista. Kivi käski. Hahahah. Nää on taas näitä ihania huruhommia. Kicksit, leveä hymy ja hyvällä tavalla kipeytyneet lihakset.

55