PARAS VAPPUSIMA

En voi käsittää, että ensi viikolla on jo vappu. Kreisiä.

Ajattelin pistää tänäkin vuonna simatehtaan pyörimään. Lisäksi aion ostaa vapputorilta silkkipaperista tehdyn vappuhuiskan. Ehkä punaisen. Ostettiin Mian kanssa sellaiset viime vuonna kahdella eurolla kappale, ja se oli sairaan hyvä päätös. Huiskat toivat meille niin paljon iloa – lisäksi se on fäbylös vappu-accessoire. 

Munkkien sijaan ajattelin tänä vuonna valmistaa espanjalaisia churroja, eli uppopaistettuja ja sokerissa ja kanelissa pyöriteltyjä pitkulamunkkeja, jotka voi halutessaan dipata suklaakastikkeeseen. Löysä munkkitaikina pursotetaan öljyyn pursotuspussista – lähtökohtaisesti rakastan kaikenlaista leivontaa, mihin liittyy pursotinpussit. Tämä on outo fiksaationi jostain kondiittori-fantasioistani.

Tein viime vuonna vappusimaa Yrjönkadun uimahallin reseptillä, josta tuli parasta simaa koskaan. Reseptin salaisuus taitaa piileä ykkösoluessa, jonka takia lopputuloksesta ei tule yhtään ällömakeaa. Yrjönkadun uimahallin Cafe Yrjössä on siis tarjoiltu simaa ympäri vuoden jo vuosikymmenien ajan. Tilaan pulikoinnin lomassa aina tuopillisen simaa – se toimii vappujuhlien lisäksi myös mainiona saunajuomana.

Hot tip: vuosien varrella olen oppinut, että siman teko kannattaa aloittaa reilu viikko ennen vappua. Rusinani ovat nousseet pinnalle yleensä seitsemäntenä päivänä valmistuspäivästä. Pinnalle nousevat rusinat ovat merkki siitä, että sima on valmista juotavaksi. Ajattelin pistää siman tulemaan nyt lauantaina, niin se ehtii varmasti valmistua sunnuntaiksi/maanantaiksi.

Hot tip nro 2: siman valmistukseen ei tarvitse sankoa tai ämpäriä – viime vuonna laitoin siman käymään isoon kannelliseen kattilaan.

Hot tip nro 3: siman valmistus on megahelppoa.

Tein vappukuvituksen aiheesta sima ja serpentiinit, joskin en ole varma tykkäänkö vai vihaanko lopputulosta. Joko vihaan serpentiinin värejä tai noita rusinoita. Tai sitten tykkään. En osaa päättää.

vappu-01

YRJÖNKADUN SIMA

5 l vettä
250 g sokeria
250 g fariinisokeria
1/2 pulloa I-olutta
1 (luomu) sitruuna
1 pieni siru tuorehiivaa
Lisäksi sokeria ja rusinoita pullotukseen

(valmista simaa tulee noin 4,5 litraa)

Kiehauta vesi suuressa kattilassa. Lisää sokerit ja sekoita kunnes sokerit ovat liuenneet veteen. Pese sitruuna ja kuori keltainen kuoriosa. Poista sitruunan valkoinen kuoriosa, sillä se antaa simalle kitkerän maun. Laita sitruunankuoret ja sitruuna kattilaan. Anna sokeriveden jäähtyä hitusen kädenlämpöä lämpimämmäksi. Ota kattilasta tilkka nestettä, esimerkiksi kahvikuppiin ja liota hiiva siihen, ja laita takaisin kattilaan.

Kaada neste kannelliseen sankoon. Lorauta ykkösolut sekaan. Anna siman käydä kansi raollaan tasalämpöisessä ja vedottomassa paikassa 2 vrk. Vältä astian liikuttelua, jotta siman sielu saa kehittyä rauhassa.

Ennen pullotusta kuori varovasti siman pinnalle nouseva vaahto ja kuoren osat pois. Laita muutama rusina ja ripaus sokeria puhtaisiin pulloihin (1/4 tl sokeria/puolen litran pullo). Siirrä viileään 2 vuorokaudeksi. Helmeilevä, kevyesti kupliva sima on valmista nautittavaksi.

Resepti on julkaistu alunperin Glorian ruoka&viini -lehdessä, numero 3/2012

20

MUISTOTILAISUUS KERMAJÄÄTELÖLLE

Kermajäätelö on mielestäni maailman paras herkku.

Jätski on ihanaa: raikasta, makeaa ja viileää. Se sopii mihin tahansa tilaisuuteen juhlista darrapäivään ja makuja on miljoonia. Siitä ei myöskään tule irtokarkkien tavoin äklöä fiilistä, vaikka sitä söisi litrankin.

Tämän hehkutuksen jälkeen joudun toteamaan, että maitotuotteet eivät enää sovi minulle, joten ihana kermajäätelö on nyt jätettävä pois ruokavaliostani. Surun murtamana jätin hyvästit tälle ihanalle herkulle ja tein muistotilaisuuteen valokuvanäyttelyn meistä. Siis minusta ja kermajäätelöstä eri tilaisuuksissa vanhoilta ajoiltamme. Kirsikka kirjoitti juuri Ingmanin uusista vegaanisista jäätelöistä, jotka onneksi helpottavat tuskaani hieman. Ehkä ensi kesänä vegaanijätskejä saa myös jätskikiskoilta?

Kuvien katselun lisäksi muistotilaisuuteeni kuului maidottoman banaanijätskin syöminen. Se on ihanan pehmismäisyytensä lisäksi myös sokeriton herkku.

jatski jade
MINTTU-PUNAVIINIMARJA BANAANIPEHMIS

1 pakastettu banaani
n. 2dl jäisiä punaviinimarjoja
nippu minttua

Pyöritä blenderissä, kauho lautaselle, koristele mintulla ja nauti.

Olen tullut siihen johtopäätökseen, että elin vauvana jäätelöllä. Vanhoista valokuva-albumeista ei nimittäin löydy kuvia missä söisin jotain muuta. Kuulin myös siskoltani Carolinalta huhun, että äidinmaidon jälkeen mansikkajätski oli ensimmäinen “oikea ruoka” mitä suuhuni laitettiin.

20

INGMANIN VEGAANISET JÄÄTELÖT

yhteistyössä Ingman

Syömme kotona mahdollisimman paljon kasvipohjaista ravintoa, koska ilmaston lämpeneminen ja tuotantoeläinten olot kiinnostavat (ja myös ahdistavat). Emme ole vegaaneja, mutta emme juuri koskaan osta kotiin juustoa, lihaa, emmekä lehmänmaitoa.

Varsinkin maitotuotteiden korvaaminen kasvipohjaisilla elintarvikkeilla käy kokoajan helpommaksi ja nyt voin ilokseni ilmoittaa, että olen myös erittäin perehtynyt Ingmanin vegaanisten Choice -jäätelöiden tarjontaan.

IMG_2733

Soijapohjaiset ja gluteenittomat Tofuline-jäätelöt on nimittäin uudistettu ja ne ovat muuttuneet Ingmanin Choice-jätskeiksi. Lisäksi sarjaan on tullut uusi mantelipohjainen Almond & Coco twist -jäätelö ja tästä syystä meille kotiin lähetettiin kylmälaukullinen jäätelöä ja me syötiin ne kaikki tieteellisen (?) tutkimuksen nimissä.

Ensimmäinen jätski, jota sarjasta maistoin, oli vegaaninen päärynäsoijajäätelöpuikko suklaanmakuisella kuorutuksella. Se oli todella raikas ja hyvä ja viehättävän yksinkertainen. Nyt kattavan jatkotutkimuksen (jätskin syönnin) jälkeenkin, se on edelleen yksi suosikeistani. Se maistuu Ville Vallaton -puikolle, jätski on täyteläistä ja suklaa napakkaa. Puikko on raikas ja yksinkertainen.

Jäätelö on mielestäni helppo vegaaninen tuote, sillä lehmänmaidon korvaavia maitoja on nykyään niin paljon, eivätkä vegaaniset maut jää lehmänmaitojäätelön jalkoihin lainkaan. Itseasiassa vegaanisia jäätelöitä ei edes erota perinteisistä maitojäätelöistä. Kivaa myös, että makuja ja eri maitovaihtoehtoja on niin paljon, jokaiselle toivottavasti jotakin.

Tässä makupaneelini kommentit ja arviot Choice-jätskeistä. Yhtä suosikkia oli mahdoton valita, kaikki oli hyviä!

(Paneeliin kuului minä ja mun mies Tuukka, joka on syönyt joka ilta viimeisen kuukauden aikana ainakin yhden annoksen jäätelöä ja imuroi myös kaikki kuvatut jäätelöannokset, “ettei ne mee hukkaan”.)

musla_ingman4musla_ingman

Suklaa, Soy

Tuukan suosikki. Suklainen ja makea. Meidän piti valmistaa tästä myös pirtelö (koska Pulp Fiction -elokuvan five dollar milk shake), mutta yhtäkkiä jätski olikin loppunut.

Almond with cocoa, mantelimaito

Mantelinen ja suklainen. Maistamistamme jäätelöistä kenties makein. Sopii erinomaisesti Amaretton kanssa. Teimme myös annoksen, jossa oli suolattuja cashew pähkinöitä, kookoslastuja ja raastettua raakasulkaata. Superrrr. Suolapähkinät sopivat ihanasti makean mantelijätskin seuraksi.

Vanilja, Soy ja Rice

Vaniljaa saa siis riisimaitoon ja soijamaitoon valmistettuna. Molemmat oli yhtä hyviä. Kirsikka on tylsimys ja rakastaa vaniljajäätelöä, joten tämä nousi yhdeksi lemppariksi. Ihanaa pelkältään ja varsinkin marjojen kanssa.

IMG_2817musla_ingman5 ingamnin_vegaaniset_jaatelot_1

Annoksessa: suolattuja cashewpähkinöitä, luomu kookoslastuja ja raastettua raakasuklaata.

Mansikka, Soy

Yllättäjä! Oletimme mansikan olevan tylsä mummojen jäätelö, mutta varsinkin Kirsikka tykkäsi tästä erityisesti. Lisäksi siitä tehdyt pallot näyttävät tosi kauniilta.

Tuutit: Caramel Toffee & Vanilla Rice

Tosi hyviä molemmat. Mahdoton sanoa kumpi on parempi. Tuutin keksi on gluteeniton. Huom: Keksi ei ole ulkonäöltään valkoinen ja aneeminen (niinkuin jotkut gluteenittomat asiat joskus) ja myös sen maku yllätti positiivisesti.

Päärynäpuikko, soy
Suosikki!

ingamnin_vegaaniset_jaatelot_9ingamnin_vegaaniset_jaatelot_2ingamnin_vegaaniset_jaatelot_5

Sinivalkoiset astiat: Artek
Vaniljajäätelön kanssa: minttua ja orvokin kukkia, Stockmann Herkku

Jäätelöpalloja voi pyöritellä mm. Zerollin klassikkojäätelökauhalla. Se on suunniteltu vuonna 1935 ja se kuuluu mm. NYC:in modernin taiteen museon, MoMan, kokoelmaan.

Vegaanisia Choice-jäätelöitä myydään tavallisissa ruokakaupoissa. Sarjaan kuuluu myös mansikan makuinen puikkojäätelö!

21

RIISINUUDELISALAATTI

IMG_2335

Riisinuudelit ovat suosikkinuudeleitani. Niitä esiintyy tämän pienen lounassalaatin lisäksi muunmuassa ravintola Rullan kesärullissa, joita syön melkein kerran viikossa lounaaksi.

Rullan rullista inspiroituneena olen tehnyt niitä monta kertaa myös kotona. Rullaustekniikka vaatii vähän harjoittelua ja ensimmäisistä yritelmistä tuli aika rönttöisiä: joko liian lörppöjä tai liian vähällä täytteellä täytettyjä ja sitkeitä. Kun rullaamiseen tarvittava näperrysinto puuttuu, teen riisinuudeleista salaattia.

Sidenote: Myös Rullan pähkinäinen dippikastike on ihanaa ja sitä voi yleensä ostaa myös kotiin vietäväksi. Väriltään pähkinänruskea kastike on vähän tulista ja se sopii tosi hyvin kastikkeeksi erilaisiin aasialaisiin ruokiin ja salaatteihin. (Ruskea on muuten todella aliarvostettu väri, jonka maineen on pilanneet ainakin tunkkaiset huulipunat, huonosti istuvat miesten puvut ja you know what. On aika muistaa, että ruskeaa ovat myös savinen maa, monet kauniit veistokset, labbikset, erilaiset puumateriaalit ja nahka. Ja se Rullan ihana pähkinäkastike.)

Tämä riisinuudeleilla höystetty lounassalaatti on tehty jääkaapista löytyneistä jämäaineksista, joten määrät ovat suurpiirteisiä. Omaan versioosi voit lisätä myös  esimerkiksi cashewpähkinöitä, kurkkua tai katkarapuja.

RIISINUUDELI SALAATTI

puolikas avocado
kourallinen keitettyjä riisinuudeleita (kylmänä)
salaatin lehtiä
ruokalusikallinen seesamin siemeniä
minttua
puolikas teelusikallinen schiraza-kastiketta
muuatama tippa kalakastiketta
puolikas teelusikallinen soijaa

Paahda seesaminsiemeniä pannulla. Niistä tulee paljon parempia, kun ne ovat vähän ruskistuneet. (Huomaatteko: taas ruskea asia.) Sekoita kaikki aineet kulhossa keskenään ja toss them, eli möyhi niitä, kunnes kaikki kastikkeet ja nuudelit ja avocadot ovat sekoittuneet toisiinsa.

21

TÄYDELLISESTI KEITETTY JAPANILAINEN RIISI

DSCF6830

Pyörittelen usein silmiäni erilaisille ruokahifistelijöille. Jostain syystä etenkin kahvihifistelijät saavat silmämunani pyörähtämään usein kokonaan ympäri, mutta hei, olenkin teenjuoja. Lisäksi olen todella isojen linjojen ihminen, eikä pikkutarkka pipertäminen oikein kuulu toimintatapoihin.

Kuitenkin huushollissamme hifistellään yhdessä asiassa, nimittäin japanilaisessa ruoassa. Ja japanilaisethan on tunnetusti ehkä pahimman luokan pikkutarkkoja hifistelijöitä.

Etenkin mielitiettyni Ilari on Japani-expertti, joka on mm. asunut sekä Kiotossa että Tokiossa. Koska teemme kotona paljon japanilaista ruokaa, taloudessamme kuluu paljon riisiä. Epätasaiset ja pohjaanpalaneet lopputulokset riisinkeittelyssä alkoivat vähän ärsyttämään, sillä halusimme syödä täydellistä “ravintolatason” riisiä.

Aloimme haaveilemaan riisinkeittimestä. Kerran katsoimmekin Youtubesta dokumentin japanilaisista riisinkeittimistä. Dokkarin jälkeen oli todella lähellä, että olisimme ostaneet ihan sikakalliiin japanilaisten riisinkeittimien Rolls Roycen”, koska kuulemma vain paras olisi kelvannut. Luovuimme ajatuksesta, koska a) riisinkeitin maksoikin 600 euroa, joka on aivan naurettavaa, b) kahden neliömetrin keittokomeromme ei mahdu enää mitään ja c) päätimme opetella keittämään täydellistä riisiä tavallisessa kattilassa. Onhan ne japanilaisetkin keittäneet täydellistä riisiä jollain puuhellalla ennen sähköisiä riisinkeittimiä.

Japanilaisen sanonnan mukaan oikein keitetty riisi alkaa tanssimaan, eli pinnalla oleva riisi nousee pystyyn. Nyt pitkän taustatyön tekemisen ja opettelun jälkeen olemmekin aikamoisia riisinkeittäjä-senseitä ja riisimme tanssii.

DSCF6817DSCF6883 DSCF6868DSCF6855 DSCF6844

Täydellisen japanilaisen riisin keittäminen ei ole vaikeaa. Ajastin on ainakin alussa tarpeellinen, mutta nykyään keittelen menemään ilman ajastimiakin. Freestyle-sensei-style! Riisin laatu on tietenkin tärkeää. Hyvää riisiä saa esimerkiksi japanilaisia elintarvikkeita myyvästä Tokyokanista. Euroopassa myytävä “japanilainen” riisi on usein Italiasta tai Kaliforniasta, mutta se on laadultaan erittäin hyvää. Olen keittänyt ihan hyvää lisukeriisiä myös markettien sushiriiseistä, mutta eron kyllä huomaa Tokyokanin riiseihin verrattuna. Seuraavaa metodia voi ehkä joutua muuttamaan oman liesityypin mukaan (meillä on ikivanha sähköhella).

Täydellisesti keitetty japanilainen riisi 
(3 annosta)
3 dl keittämätöntä japanilaista riisiä

Pese riisi kunnolla kylmässä vedessä, joko pienireikäisessä siivilässä tai vedellä täytetyssä kulhossa, kunnes vesi on kirkasta. Valuta riisi.

Laita riisi isoon kattilaan ja lisää päälle 4 dl kylmää vettä. Itse tykkään lisätä keitinveteen ripauksen suolaa, koska se parantaa makua (japanilaiset ei yleensä lisää suolaa). Kattila ei saisi täyttyä yli puolenvälin, joten valitse mielummin vähän isompi kattila. Muuten vesi kiehuu yli helposti. Laita hella päälle täysille ja laita kansi päälle raolleen.

Heti kun vesi alkaa kiehumaan (noin 5 minuutin kuluttua), käännä lämmöt pienimmälle mahdolliselle vastukselle. Hauduta kannen alla 10-13 minuuttia tai kunnes kaikki vesi on imeytynyt riisiin. Tässä vaiheessa vesi saattaa kuplia yli laitojen, mutta kannen voi ottaa hetkeksi pois. Muuten kansi on tärkeää pitää kiinni.

Ota kattila pois liedeltä ja anna riisin vetäytyä kannen alla noin 10-15 minuuttia ennen tarjoilua.

Ruskean riisin (genmai) keittäminen: muuten sama ohje, mutta lisää 1 osa riisiä ja 2 osaa vettä. Anna riisin hautua pienimmällä vastuksella 40 minuuttia ennen vetäytymistä.

Riisin kanssa voit tarjoilla mitä tahansa japanilaisia ruokia. Usein syön riisin kanssa simppelejä höyryettyjä kasviksia ja kalaa, kuten parsakaalia ja edamame-soijapapuja. Kiireessä käytän usein Lidlin säilykehyllystä löytyviä savustettuja silli- tai makrillifileitä öljyssä, jotka ovat megahalpoja ja yllättävän hyviä! Päälle lurautan raastettua tuoretta inkivääriä, seesaminsiemeniä ja soijakastiketta.

Itadakimasuuuuu eli hyvää ruokahalua!

32