MUUTTO JA IKÄVÄ

Muutin takaisin Suomeen.

Tammikuun alussa selailin Suomen kouluja jotka voisivat kiinnostaa enemmän kuin se, jossa opiskelin Tallinnassa. Löysin Tampereelta mielenkiintoisen englanninkielisen korkeakoululinjan: Interactive Media, jonka yhteydessä toimivat myös linjat: Music Production ja Fine Arts. Hain kouluun ja pääsin sisään. En epäröinyt hetkeäkään mitä tekisin, mutta muutokset tietysti jännittivät paljon.

Päätin muuttaa jo ennen ensimmäisen vuoden loppua, koska sain Suomesta myös töitä. Aika nopeasti palmuni olivat jo muuttolaatikoissa ja kaksi viikkoa sitten pakkasimme tavarani ja muutimme minut takaisin Suomeen.

Asuminen toisessa maassa on upea kokemus ja kasvattaa paljon. Vaikka lähdin jo ennen ensimmäisen vuoden loppua, sain koulusta irti sen tärkeimmän, eli tiedän taas paremmin mihin suuntaan tähdätä. Opin paljon itsestäni, inspiroiduin erilaisista ihmisistä ja kulttuurista ja minusta tuli peloton kodin hengetär!

verrrrverk3
Jään ikävöimään Tallinnasta montaa asiaa, eniten hyviä ystäviä ja ihania kahviloita, mutta myös sitä kirpputoria josta kerroin täällä. Viimeisin Tallinnan kirppariostokseni ovat nämä pappaverkkarit, joille kaverini naureskelevat, mutta mielestäni ne ovat fäbylöys; tummansininen kangas jopa kimaltelee!

24

OPETTAJA VAI MENTORI

Aloittaessani Tallinnan Baltic Film & Media Schoolissa, iski kulttuurishokki vasten kasvoja.

Kirjoitin aikaisemmin kokemuksistani koulukiusattuna. Kun mietin kiusaamista, on se edelleenkin vaikea konsepti päässäni; kuinka siitä pääsisi eroon ja miten sitä voisi ehkäistä. Minua ohjeistettiin kääntymään opettajien puoleen ja kertomaan asiasta, ja kuten tiedättekin, se ei johtanut mihinkään. Olin 12-vuotias kun istuin opettajani edessä ja huusin miksei kukaan puutu mihinkään. Yläasteella olin taas samassa tilanteessa ja rehtorini jopa sanoi että hän ei voi tehdä enää mitään näille toivottomille lapsille, joiden takia löysin itseni oikeussalista pari vuotta myöhemmin.

Silti luotin opettajiin. Sain heiltä silti rakentavaa kritiikkiä opintojani varten ja neuvoa jatko-opiskeluihini. Vaikka heidän raivostuttava tekemättömyytensä harmitti, ajattelin aina että ehkä he tekevät parhaansa. Ehkä he eivät oikeasti voi asialle mitään ja syvemmät ongelmat piilevät pinnan alla, lapsien kotona.

op

Aloittaessani tänä syksynä yliopisto-opinnot täällä yllätyin opettajien käytöksestä. Kuvausopettajamme viljelee sovinistisia kommentteja, kysyy joka tunnin jälkeen “girls, did you understand?” ja pyytää luokkamme miehiä luokan eteen katsomaan jotain luokkamme naista ja miettimään mihin osiin naisessa tämä kiinnittää huomiota. Se on kuulemma tärkeää, jotta saa siirrettyä tietynlaisen tunteen liikkuvaan kuvaan. Kirsikka kirjoitti aikaisemmin myös toisesta opettajastani täällä. Hän opettaa esiintymistä erikoisella tekniikalla; pelolla. Hän ei anna rakentavaa kritiikkiä jotta voisimme kehittyä, vaan loukkaa usein oppilaita ja kommentoi naisten ulkonäköä. En ole varma tekeekö hän tämän tahallaan vai ei, mutta jos esiintyessä pelkää opettajan sanoja, ei esiintymisestä tule ikinä rentoa.

Näiden kokemusten jälkeen olen alkanut miettimään millainen oikeastaan onkaan hyvä opettaja? Opettajaan pitäisi pystyä luottamaan ja häneltä pitäisi pystyä kysymään neuvoa, niin koulutehtävissä kuin myös tulevaisuudensuunnitelmissa. Opettajan tulisi antaa kritiikkiä ja neuvoja oppilaalle, jotta oppilas voisi kehittyä paremmaksi. Opettajan pitäisi myös pystyä vaikuttamaan kiusaamiseen ja ehkäistä sitä.

Luin tämän artikkelin opettajien työnkuvan muutoksesta ja ilahduin. En nimittäin tiennyt, että Suomessa otettiin syksyllä käyttöön uudenlainen opetussuunnitelma, jonka tavoitteena on muuttaa opetusta opettamiskeskeisestä oppimiskeskeiseksi. Opettajan tulisi pelkän opettajan roolin sijaan olla jatkossa enemmänkin mentori ja valmentaja, joka tukee opiskelijaa.

Itse uskon tarvitsevani nimenomaan mentoria. En pelkästään koulua varten, mutta muutenkin elämän eri vaiheissa näyttämään suuntaa ja tukemaan sekä keskustelemaan kanssani asioista jotka minua kiinnostavat. Mentoria joka inspiroi ja joka antaa rakentavaa kritiikkiä ja eväitä parempaan suoritukseen. Välillä kritiikki voi raivostuttaa, mutta se myös motivoi. Motivoituneena annan kaikkeni oppiakseni ja näyttääkseni mihin kykenen.

Valitsen mielummin mentorin joka valmentaa ja pyrkii saamaan minusta kaiken osaamiseni irti, kuin opettajan joka arvioi ulkonäköäni tai pyytää muita opiskelijoita katselemaan minua. Sekä koulussa että elämässä yleensä.

31

TÄLLÄ VIIKOLLA

Olin valokuvausleirillä luokkamme kanssa keskiviikosta tähän sunnuntaihin.

Poseerasin ensimmäistä kertaa samalla kun rullaluistelin. Todella kuumottavaa ottaen huomioon, että tätä edeltävän rullaluistelukerran jälkeen koko takapuoleni vuosi verta koska en uskaltanut jarruttaa luistimien jarrulla, ja ajattelin että on parempi ajatus laskeutua peffalleni.

Liu’uimme 700 metriä pitkällä vaijerilla upean järven yli leirikeskuksen kiipeilypuistossa.

Vierailimme Narva nimisessä kaupungissa, joka on aivan Venäjän rajalla ja tehtävämme oli kuvata katukuvia, arkkitehtuuria ja ihmisiä. Ihmisten kuvaaminen oli aika haastavaa, koska paikalliset uhkailivat muunmuassa puukoilla ja sanoivat haastavansa meidät oikeuteen.

Kävimme maan alla sijaitsevassa Eestin Energia- museossa ja opettelimme kuvaamaan pimeässä.

Sen lisäksi kävimme opettajamme lempipaikassa: ”Itä-Viron Venetsiassa”, joka on paikallisten miesten piilopaikka perheiltään. Miehillä on siellä omat venevajat ja laiturit, ja vajojen välissä on pienen pieni joki. Heidän päivänsä kuluvat kalastaen ja juoden vodkaa.

Mielenkiintoista.

leiri1567venel

14