KIRJA, JONKA ANSIOSTA LOPETIN KEHONI VIHAAMISEN

Muslassa on tällä viikolla vietetty sporttiviikkoa. Minulla ja urheilulla on monimutkainen suhde ja tämä juttu kertoo siitä. Siitä, miksi liikuin aikaisemmin vain laihtuakseni, inhosta vartaloani kohtaan. Ja siitä, miten pääsin eroon itseinhosta ja miksi on jopa poliittisesti tärkeää rakastaa kehoaan. Tai edes suhtautua siihen neutraalisti.

Jos olet joskus vihannut vartaloasi, tämä teksti saattaa muuttaa suhtautumistasi siihen.

5B1C6612

Olen laihduttanut noin seitsemän vuotta elämästäni. Seitsemän vuoden ajan inhosin kehoani. Jos ajan, jonka olen käyttänyt kehoni tarkkailuun ja vihaamiseen laskee yhteen… en halua edes tietää, kuinka monta vuotta elämästäni olen menettänyt puristellessani reisiäni kylppärin peilin edessä.

Olen perfektionisti ja tavoittelen aina täydellisyyttä kaikessa, mitä teen. Siksi olen tietysti aina myös halunnut olla “täydellisen” näköinen. Länsimaalaisessa yhteiskunnassa tämä tarkoittaa laihuutta. Jo yläasteella tutkin Suosikin mainoskuvia ja halusin näyttää yhtä hoikalta kuin Fornarina-vaatemerkin mallit. Tein joka ilta vatsalihasliikkeitä sängyssäni.

Täydellisyydentavoitteluni eskaloitui, kun minusta tuli malli. Halusin olla täydellinen malli, eli superlaiha. Laihdutin ja sain siitä kehuja. Laihduin vielä lisää ja ranskalainen mallitoimistoni oli haltioissaan. Kukaan ei ikinä sanonut minulle, että tämä on hyvä, nyt riittää, pysy tässä painossa. Tästä päättelin, ettei koskaan voi olla liian laiha ja jatkoin laihduttamista. En ikinä ollut tyytyväinen kehooni, en edes laihimmillani. Päinvastoin, se ällötti minua.

Syömiseni oli monta vuotta erittäin häiriintynyttä. Minua vainosi jatkuva itseinho ja itseni piiskaamisen tarve. Ruoan ja liikunnan miettiminen teki elämästä ilotonta, etäännyin kavereista ja tiuskin nälkäkiukussa poikaystävälleni.

Jossain vaiheessa tajusin onneksi, että olin heittämässä elämäni hukkaan täysin typerän asian takia. Ulkonäön takia.

Päätin, että tämän typeryyden on loputtava. En halua elämääni niin, että kontrolloin jokaista suupalaa ja valitsen ystävän ehdottaman spontaanin keskiviikkokaljan sijaan ankean aerobic-tunnin.

Helpommin sanottu kuin tehty. Jatkuva laihduttaminen oli raskasta, mutta sain kuitenkin valtavaa tyydytystä siitä, että litteä vatsani näytti yhteiskunnan asettamien kauneusihanteiden mukaiselta. Oli vaikea lopettaa, kun joka puolella vahvistettiin, että se kehotyppi, johon olin itseni piiskannut, oli täydellinen. Olin onneton, mutta ainakin näytin hyvältä.

Tarvitsin jonkun painavan syyn lopettaa itseni kiduttamisen.

Enter feminismi. Sain käsiini Naomi Wolfen The Beauty Myth -teoksen, joka mullisti maailmani. Se auttoi minua ymmärtämään, miksi inhosin kehoani ja miksi on poliittisesti tärkeää rakastaa kroppaansa.

Naisiin kohdistuvat kauneusihanteet ovat patriarkaatin keksintö, tapa alistaa ja kontrolloida naisia, argumentoi Wolfe kirjassaan. Kun nainen keskittyy oman peilikuvansa tuijottamiseen, hänellä ei ole aikaa muuttaa maailmaa. Hän ei ole uhka miehelle, eikä uhkaa nykyistä, patriarkaalista yhteiskuntarakennetta.

“Laihduttaminen on naisten historian tehokkain rauhoittava lääke. Se on pitänyt naiset poissa poliittisten aiheiden ääreltä”, kirjoittaa Wolf.

Makes sense, ajattelin. Äärimmäisen laihuuden tavoittelu vei todella paljon aikaa ja vaikeimpina aikoina ajatukseni pyörivät pitkälti oman napani ympärillä. Ei kauheasti kiinnostanut muuttaa maailmaa tai murskata patriarkaattia. Ja vaikka olisi kiinnostanut, en olisi jaksanut. Olin aina niin väsynyt ja nälkäinen, etten pystynyt keskittymään mihinkään aivokapasiteettia vaativaan.

Wolf kirjoitti kirjan vuonna 1991, ollessaan vain 26 vuotta vanha. Hän opiskeli tuolloin yliopistossa ja hän näki ympärillään useita fiksuja naisia, jotka näännyttivät itseään ja häipyivät lounaan jälkeen vessaan oksentamaan. Tuohon aikaan käytiin keskustelua feminismin tarpeellisuudesta – toisen aallon feminismihän oli jo vapauttanut naiset, joten feminismiä ei enää tarvita. Mutta miksi nämä vapaat naiset pelkäsivät ryppyjä ja rasvaa? Ja olivatko he oikesti vapaita?

Eivät, sanoo Wolf. Kun feminismi vapautti länsimaalaiset naiset kodin kahleista, patriarkaatin piti keksiä uusi tapa pitää naiset aisoissa. Feminismi oli romuttanut ajatuksen, että naisen tärkein rooli oli olla äiti, että hänen luontainen ympäristönsä oli koti ja että hänen tulee olla passiivinen ja pidättyväinen. Feminismi oli tehnyt naisista vaikeasti kontrolloitavia.

“Länsimaalainen talous on riippuvainen siitä, että naisille maksetaan vähemmän palkkaa. Tarvittiin kipeästi ideologia, joka saa naiset tuntemaan itsensä arvottomiksi, sillä feminismi oli saanut meidät tuntemaan itsemme arvokkaiksi”, kirjoittaa Wolf.

Ainoat asiat, jotka vielä kontrolloivat naisia, olivat kauneusihanteet. Mitä vapaampia naisista tuli, sitä useampi alkoi kärsiä syömishäiriöistä ja kauneusleikkausten suosio vain kasvoi. 90-luvulla joka kymmenes amerikkalaisnainen kärsi Wolfen mukaan jonkinlaisesta syömishäiriöstä. Suomessa 2011 tehdyn tutkimuksen mukaan 69 000 suomalaisista 27–47-vuotiaista on jossain elämänsä vaiheessa sairastanut psykiatrisen häiriön kriteerit täyttävän syömishäiriön, kerrotaan Syömishäiriöliiton sivuilla.

“Naisilla on nyt enemmän rahaa ja valtaa kuin koskaan, mutta inhoamme kehojamme enemmän kuin isoäitimme”, toteaa Wolf. Kun heivasimme korsetit menemään, luulimme olevamme vapaita. Korsetin tilalle tuli kuitenkin laihduttaminen, joka pitää kehoa puristuksessa samalla tavalla kuin korsetti. Sitä ei vain voi riisua.

Patriarkaatin lisäksi myös kapitalistinen talousjärjestelmä hyötyy siitä, että naiset inhoavat kehojaa. Kauneusleikkausten, laihdutusvalmisteiden ja ryppyvoiteiden myynnissä liikkuu hurjasti rahaa. Kärjistetysti: itseinho makes the world go around.

Wolfen innoittamana aloitin oman pikku kapinani patriarkaattia vastaan. Aina, kun saan itseni kiinni kehoni vihaamisesta (kyllä, sitä tapahtuu vieläkin), muistutan itseäni siitä, että se on juuri sitä, mitä yhteiskunta minulta haluaa. Se haluaa, että vihaan itseäni, jotta ostaisin selluliittivoiteita, ryppyrasvoja ja uusia vaatteita tunteakseni itseni paremmaksi. Se haluaa, että keskityn oman perseeni tuijottamiseen sen sijaan, että keskittyisin vaatimaan tasa-arvoa.

Päätin, etten aio ruokkia kapitalismia itseinhollani. Aion yrittää olla tyytyväinen ulkomuotooni, sillä juuri nyt on vallankumouksellista pitää kehostaan. Tämä on todella vaikeaa, sillä naisille kaupataan joka tuutista ajatusta, ettemme kelpaa, ihan sama olemmeko hoikkia tai ylipainoisia.

Ja kyllä, tiedän nauttivani thin priviledge -etuoikeudesta, eli tiedostan, että kehoni on normatiivisen hyvännäköinen. Kamppailen siis vain pääni sisällä olevaa itseinhoa vastaan, enkä ole koskaan joutunut kohtamaan paheksuntaa ulkopuolelta. En voi edes kuvitella, kuinka pahalta se tuntuu. Tässä Hesarin jutussa oli hyviä pointteja siitä, miten paskamaisesti ylipainoisia ihmisiä kohdellaan yhteiskunnassa jopa lääkärin vastaanotolla.(Toisaalta olen mallina monta kertaa ollut muotikontekstissa liian isokokoinen, eli jollain tasolla olen kokenut, miltä tuntuu olla “vääränlainen”.)

Minua Wolfen kirja auttoi ymmärtämään, mistä kauneusihanteet kumpuavat ja mitä tarkoitusta ne palvelevat. Kun on tietoinen tästä, on helpompi taistella niitä vastaan.

Mitäköhän tapahtuisi, jos kaikki naiset (ja miehetkin) yhtäkkiä olisivat tyytyväisiä ulkonäköönsä?

84

UJON LIIKKUJAN ELEKTRONISET TREENIKAVERIT

Liikuntasovellukset eivät ole pelkästään urheiluhulluille, vaan niistä on apua myös kiireisille, ujoille, laiskimuksille ja budjettiurheilijoille.

Olen ujo liikkuja. Arastelen superurheilijoille tehtyjä kuntosaleja, koska päättäväisesti saleilla operoivat treenaajat saavat minut tuntemaan oloni oudoksi. Siksi olen panostanut löytääkseni itselleni mielekkäitä tapoja pysyä liikkeesä ja motivoida itseäni, samalla kun välttelen pelottavia himoliikkujia. Seuraavat sovellukset ja apuvälineet ovat osoittautuneet erityisen hyödyllisiksi.

musla_ujon_liikkuja_elektroniset_treenikaverit

POLAR SYKEMITTARI
Lenkkeily on ilmaista, tehokasta, sitä voi harrastaa missä vain. Ainoa pikku ongelmani oli, että vihasin juoksemista. Yritin pitkään innostua lenkkeilystä, mutta juokseminen oli aina pakonomaista ja tylsää, kunnes ostin Polarin sykemittarin. Luulin tämän kaltaisten urheiluvälineiden olevan vain himoliikkujille, mutta huomasin, että juuri kaltaiselleni lenkkivihaajalle ranneke avasi ihan uuden tavan juosta. Löysin mateluvauhdin.

Rannekkeeseen saa ladattua aloittelevalle juoksijalle tehdyn juoksuohjelman, joka perustuu juoksijan kuntotasoon, painoon, pituuteen ja sukupuoleen. Ranneke mittaa sykettä ja pitää huolta, että aloittelija juoksee alussa tarpeeksi hitaasti ja kunnon kehittyessä nostaa vaatimustasoa sopivan hitaasti. Ja todellakin oikeasti sopvan hitaasti. Ensimmäistä kertaa jaksoin harjoitella ja aika nopeasti juosta kokoajan pidempiä ja pidempiä lenkkejä. Myös itsetuntoni nousi, kun huomasin, että kehityin kokoajan. Ennen tätä tärkeää huomiota, olin kokenut lenkkeilyn jatkuvaksi epäonnistumiseksi, koska en kehittynyt lainkaan. Onnistumisen tunne oli tosi tärkeä kannustin.

Juoksutreenit koostuvat alkulämmittelystä, jossa sykettä pidetään ensin todella matalalla noin 10 minuuttia. Treenien määrä riippuu omista tavoitteista ja vauhti on täysin yksilöllistä, sillä ranneke ilmoittaa värisemällä, jos syke nousee tai laskee liikaa. Aloittaessani etenin aluksi todella hitaasti, välillä vain kävelyvauhtia ja lenkit kestivät yhteensä vain 25 minuuttia, josta todellista juoksemista oli vain 10 minuuttia. Nyt jaksan juosta jo tunnin lenkkejä ja käyn usein juoksemassa mieheni kanssa yhdessä. (Ihan uutta ujolle liikkujalle lenkkeillä jonkun seurassa, ennen se oli hyvin ykistyinen operaatio.)

SWEAT WITH KAYLA
Käyn salilla yleensä aamuisin, kun siellä on vielä hiljaista, koska jos sali on täynnä huomaan, että kuvittelen ihmisten toljottavan minua, enkä uskalla tehdä varsinkaan haastavia liikesarjoja loppuun, vaan lähden kotiin kesken burpee-sarjan. Koska olen kiireinen, treenin pitää olla tehokasta: sisään ja ulos salilta tunnissa on minulle optimaali.

Sweat with Kayla on Kayle Itsinesin treeniaplikaatio. Aplikaation instasivuilla jaellaan kokoajan jotain ennen- ja jälkeen kuvia ihmisistä, jotka appia käytettyään ovat muuttuneet bikinivartaloiksi. Se naurattaa, mutta olen siitä huolimatta hurahtanut tämän aplikaation käyttöön.

Ohjelmaan sisältyy kolme kertaa viikossa tehtävä voimatreeni, jossa käytetään kehonpainoa, hyppynarua, penkkiä ja muuta helpostilähestyttävää apuvälinettä (ei laitteita). Voimatreeni kestää 28 minuuttia, mikä on niin lyhyt aika, etten ikinä keksi järkeviä tekosyitä luistaa siitä.

Lisäksi Kayla suosittelee tekemään kolme kertaa viikossa 40 minuutin cardio-treenin. Kayla sanoo, että kaikista tehokkainta cardio-treeniä on HIIT-treeni, eli High Intensity Interval training ja että se on paras tapa kiihdyttää elimistön aineenvaihduntaa, joka alkaa ehkä 30-vuotta täyttäneellä jo vähän hidastua. HIIT-treenissä tehdään korkean ja matalan sykkeen intervalleja. Jaksan panostaa tähän en-koskaan, vaan olen tyytyväinen jo, jos selviydyn ihan tavalliselle lenkille pari kertaa viikossa.
(Kiitos tiedosta kuitenkin Kayla! Jos kehityn tässä ajan kuluessa, lupaan kokeilla.)

Aplikaatiota voi kokeilla ilmaseksi, mutta koeajan jälkeen sen käyttö muuttuu maksulliseksi. Halvempi vaihtoehto on ladata ohjelma e-kirjana, mutta aplikaation helppous on itselleni vielä toistaiseksi tosi olennaista.

IMG_2502

SPOTIFY RUNNING JA POD-CASTIT
Juostessani kuuntelen mieluiten suosikki podcastiani Dinnertable Downloadia, joka kestää juuri sopivasti melkein tunnin. Myös Stuff Mom Never Told you:n jaksot ovat hyviä. Joskus käytän myös Spotify Running -ohjelmaa, jossa Spotify sovittaa soittamansa musiikin juoksuaskelieni tahtiin.

LANGATTOMAT KUULOKKEET
Olen hankkinut kahdet langattomat kuulokkeet: nämä Sonyn Quietcomfort 35 -kuulokkeet, jotka blokkaavat kaiken äänen ja joita käytän myös usein kirjoitustyötä tehdessäni. Rakastan niitä ja käytän niitä myös salilla. Ne päässä tunnen voivani sulkea muut salilla kävijät korvistani ja mielestäni.

Juoksulenkeillä käytän näitä kevyempiä langattomia nappikuulokkeita. 

KOTIKONEELTA

Tämä video nousi korniudessaa vitsiksi ystäväpiirissäni muutama kesä sitten. Nauroimme videon tyylille, mutta havaitsimme myös pian, että 8 minute abs toimii! Hitto siitä tuli kipeät vatsalihakset! Koikeilkaa.

“Good job team!”

20

Q&A: STEFANIE HAGELSTAM, VALMENTAJA JA URHEILIJA

Stefanie Hagelstam aloitti kuntosalilla käymisen aluksi laihtuakseen ja näyttääkseen paremmalta. Nyt neljä vuotta myöhemmin hän kilpailee Crossfitissä ja painonnostossa ja treenaa 3-4 tuntia päivässä tavoitteenaan nousta Suomen huipulle. Stefanie syö myös suklaata lähes päivittäin ja haluaa näyttää nuorille ettei mihinkään muottiin pitäisi yrittää mukautua, vaan olla ylpeä siitä mitä on.

Joskus saattaa ahdistua kun seuraa sosiaalisessa mediassa super motivoituneita treenaajia, koska saattaa tuntua ettei liikuntaa voi harrastaa mitenkään muuten kuin täysillä ja syömällä pelkkää raejuustoa ja rahkaa. Vaikka Stefanie ottaa harjoitukset ja kilpailut vakavasti, on hänen asenteensa esimerkiksi ruokaan ja kehonkuvaan todella rento ja hän on aina kannustanut ihmisiä liikkumaan omalla tavallaan, oli se sitten crossfit tai jokapäiväinen hyötyliikunta. Hän toimii super tärkeänä esimerkkinä monille, varsinkin nuorille!

Sinusta on tullut yksi seuratuimpia naiscrossfittaajia Suomessa. Mistä sait inspiraation urheiluun?
Kiva kuulla. Minulla on muuttunut inspiraatio ja motivaatio vuosien aikana ja se vaihtelee edelleen. Alussa inspiraationi oli laihtua ja yksinkertaisesti näyttää paremmalta. Jossain vaiheessa halusin vain näyttää hyvältä tietyn pojan edessä. Nyt motivaatio on muuttunut täysin ja saan inspiraatiota siitä, että tiedän että voivani nousta Suomessa CrossFitin huipulle jos teen asioita oikein ja jatkan kovaa työntekoa. Selkeät voimatason- ja kuntotason tulosten nousu motivoi todella paljon. Pidän myös siitä, että sitä voi tehdä samanhenkisten ihmisten kanssa. Urheilijan arki on jotain mistä nyt nautin paljon ja mahdollisuus tällaiseen elämäntyyliin motivoi ja tekee iloiseksi.

Millaista Crossfit on ja kenelle se sopii?
CrossFitin idea on kehittää tasaisesti eri fyysisiä ominaisuuksia. Siihen kuuluu mm. lihasvoima-, kestävyys-, nopeus-, ja notkeusharjoittelua.

Helposti ajatellaan, että CF:ssä on ainostaan kilpailupuoli, jossa rääkätään itseään. Tämä on se puoli mikä näkyy lähinnä ulospäin. CF kuitenkin sopii ihan kaikille ja tarkoituksena on nostaa kuntoa monella eri tasolla. Yksi hienoimpia asioita CF:ssä on hyvä fiilis, jonka laji tuo mukanaan. Ilmapiiri on tunneilla kannustava ja ketään ei jätetä yksin. Suurin osa CF:n harrastajista ovat lajin parissa jotta yksinkertaisesti voisivat arjessa paremmin. CF:n hyvä puoli on myös se, että jos jokin liike on liian vaikea, voidaan se “skaalata” jokaiselle asiakkaalle sopivaksi. Idea on, että tunnilla jokainen saa samantyylisen ärsykkeen treenistä, vaikka osa tekee eri painoilla ja liikkeitä eri skaalauksilla. On myös olemassa CF Kids ja CF Seniors -ryhmiä.

Mikä on unelmasi urheilun saralla?
Tärkeintä on saada itsestään kaikki irti ja selvittää kuinka pitkälle voisi päästä. Tavoite on toki olla Suomen paras CF:ssä. Jos ei minulla olisi tavoitteena olla voittaja, niin en välttämättä löytäisi tällä hetkellä motivaatiota treenata 3-4 tuntia päivässä. Nähtäväksi tietenkin jää, mihin asti pääsee. Tärkeintä itselleni on, että lähden selvittämään mihin rahkeet riittää. Jos en sitä tekisi nyt, niin tiedän että olisin vanhempana hieman katkera siitä, etten laittanut itseäni likoon. Haluaisin myös pärjätä hyvin painonnostokisoissa. Tänä vuonna olin SM-kisoissa neljäs (alle 75kg luokassa). Tavoitteena on päästä ensi vuonna mitalisijoille. Minulle tärkeää on myös kehittää itseäni koko ajan ihmisenä, pitää mieli vahvana ja nauttia elämästä olemalla läsnä tässä hetkessä.

stefcfmusla2

Miten huollat kehoasi ja kuinka paljon käytät siihen aikaa?
Tässä olen melko tarkka. Käyn fysioterapeutilla kerran viikossa ja satunnaisesti hierojalla. Nukun yössä n. 9h ja lähes aina päiväunet. Päikkärit kestävät melkein aina 18min, jonka jälkeen herään automaattisesti kuin uutena ihmisenä, haha!

Käytän n. 30min aikaa lämmittelyihin ennen treeniä. Teen aina kevyen loppuverryttelyn, 5-10min. Jooga on erinomaista kehonhuoltoa, mutta sitä on tullut aika vähän tehtyä viime aikoina. Pyrin elämään mahdollisimman stressitöntä arkea, joka on lähinnä asennekysymys

Mikä motivoi sinua urheilijana?
Moni asia. Nautin urheilijan elämäntyylistä äärettömän paljon. Rutiinit ja säännöllisyys ovat arjen asioita, joista pidän. Minua motivoi myös hyvä treeniseura ja kiva ilmapiiri CF saleilla. Oma kehitys sekä muiden kehitys motivoi. Jos joku muu pystyy tekemään jonkun kovan tuloksen, miksi en minäkin pystyisi? Toivon, että näin ajateltaisiin myös minusta. Jos minä pystyn johonkin, niin pystyvät siihen muutkin. Näen valmentajan työssä asiakkaissa paljon potentiaalia kehitykselle, mutta usko itseensä on monella kadoksissa. Moni vähättelee omia taitojaan. Tykkään siksi kaivaa esiin itsevarmuutta asiakkaissa ja motivoidun siitä itse.

 Minua motivoi myös hurjan paljon se, että saan toimia joillekkin esikuvana. On niin siistiä, että varsinkin nuoret tytöt (ja pojat) katsovat minua ylöspäin. Se on tällä hetkellä yksi hienoimpia asioita, joita tiedän. On hienoa, että nuoret näkevät minun kauttani, että on olemassa erilaisia kehoja eikä mihinkään tiettyyn muottiin tulisi yrittää mukautua. Haluan näyttää, että pitää tehdä asioita joista nauttii ja olla ylpeä kehostaan sekä kaikkeen mihin se pystyy. “Unlock your potential” on hyvä iskulause.

Itseään ei kannata yrittää muuttaa joidenkin standardien tai muiden mieltymysten mukaan. Kannattaa olla itsensä paras kaveri!

Ketkä ovat esikuviasi?
Äitini on vahvin ihminen, jonka tiedän. Kouluratsastajasiskoni Stella on myös henkilö, jolla on uskomattoman vahva mieli. Uskon, että tulen oppimaan häneltä paljon urheilijan mielestä tulevien vuosien aikana.

CF-urheilijoita, joita ihailen ovat Sara Sigmundsdottir ja Samantha Briggs. Suomalaisista nimistä Emilia Leppänen, Paula Lehtinen, Henrik Haapalainen ja Valtteri Kallio ovat urheilijoita, joita arvostan erityisesti. Suomen painonnostajista Meri Ilmarinen on uskomaton.

Ulospäin sinulla näyttää olevan ihanan rento asenne syömiseen ja urheiluun, vaikka kilpailetkin. Miten tasapaino saavutetaan ja onko se haastavaa?
Asenteeni ruokaa kohtaan on hyvin rento. Mitään ei ole kieltolistalla, mutta koitan syödä paljon ja laadukkaasti. Kaloreita pitäisi saada reippaasti yli 3000 päivässä, joten tarpeellinen määrä ei ole aina helppo saavuttaa. Luulen, että ajatus että voin syödä paljon lihomatta on osasyy stressittömään asenteeseen. Viime vuonna tosin en syönyt tarpeeksi ja kärsin huonosta ruokahalusta, joten se itseasiassa toi jonkun verran stressiä. Tänä vuonna olen ottanut itseäni niskasta kiinni ja ollut paljon aktiivisempi keittiössä ja ruokahalu on heti parempi. Viime vuonna söin hieman liian usein takeaway-ruokia, kuten pastaa ja pizzaa. Välillä olen arjessa nimittäin hieman liiankin laiska. Syön kyllä edelleen suklaata ja pekonia lähes päivittäin, mutta katson että tulee myös syötyä paljon kasviksia ja hedelmiä. Asenne urheiluun on tarkka ja melko joustamaton. Nautin äärettömästi kovasta työstä ja tykkään olla uupunut päivän jälkeen. Treenin aikana en tykkää liikaa jutella tai sosialisoida, vaan koko fokus tulisi olla päivän harjoituksessa. Treenin jälkeen on kiva jäädä salille hengailemaan, juomaan kahvia ja jutustelemaan.

stefcf2
Mitä mieltä olet bikinifitness villityksestä?
En ole ikinä ollut siitä niin hyvää mieltä, mutta siinä on joitakin hyviä puolia. Hyvät puolet ovat se, että laji motivoi muita liikkumaan ja moni saa urheilijoista puhtia omaan tekemiseen. Ulkonäkö on kuitenkin mielestäni liian keskeisessä roolissa. Matala rasvaprosentti, varsinkin naisilla, tuo myös omat riskinsä terveydelle. Tietenkin ymmärrän, että kaikissa kilpaurhelulajeissa on olemassa omat riskinsä, myös minun lajeissani. Näen fitnesslajit ehkä enemmän oman kehon taidelajina, kuin urheilulajina. Toivon nuorten ottavan oppia enemmänkin CrossFitistä, voimistelusta ja painonnostosta kuin fitnesslajeista. Lopuksi en kuitenkaan tiedä mitä kaikkea fitness vaatii, joten en väitä sanojen olevan faktoja, pelkästään tämänhetkinen mielipide. Voi olla, että se joskus muuttuu.

Mitä teet lepopäivinäsi?
Nukun, syön, käyn kaupoissa, näen ystäviä, kuuntelen klassista musiikkia ja vietän aikaa läheisten kanssa. Siivoan ja mietin tulevia treenejä.

Kohta kaikki lehdet ja netti täyttyvät taas kesäkuntovinkeistä. Mikä on mielestäsi hyvä kesäkunto? Ja miten sen saavuttaa?
Kesäkunto kuulostaa itsessään hieman hätäiseltä ja tilapäiseltä ratkaisulta. Tämä tarkoittaisi käytännössä sitä, että se yritetään saavuttaa nopeasti mikä myös tarkoittaa sitä, ettei se ole pysyvää. Lähes kaikki nopeasti saavutettava asia on nimittäin nopeasti katoavaa. Pikadieetit ja nopeat laihtumismetodit tulisi siis täysin unohtaa.

 Jos nyt aloittaa kuntoilun ja terveellisemmän elämäntyylin, niin tulee olemaan kesään mennessä paremmassa kunnossa, kuin tällä hetkellä. Ei kannattaisi kuitenkaan olla vastuuton ja yrittää löytää oikotietä onneen, vaan ottaa itseään niskasta kiinni ja aloittaa säännöllinen aktiivinen kuntoilu ja terveellinen ruokavalio. Terveellinen ruokavalio tarkoittaa säännöllistä, monipuolista ja puhdasta ravintoa. Näännyttäminen ja light-tuotteilla eläminen on oman kehon sabotointia ja loitontaa yhteyden omaan kehoon ja mieleen.

Mikä on lempi herkkusi?
Suklaa ja lakritsi (samaan aikaan), lasi maitoa, maapähkinävoi, irtokarkit… Mokkapalat, toffee, kahvi. Coca-cola!

stef3

Kumpaa tuhlaat mielummin: aikaa vai rahaa?
Tykkään viettää päiviä, jolloin en tee yhtikäs mitään ja vain olen. Nukkuminen ja lepääminen on silloin isossa roolissa. Siinä mielessä voisi sanoa, että tuhlaan mielummin aikaa, mutta se ei kuitenkaan tunnu tuhlaamiselta. Se itse asiassa tuntuu enemmän siltä, että laittaisin rahaa pankkiin. Pidän myös pitkistä ajomatkoista itsekseni, jolloin kuuntelen musiikkia ja metsästän uusia treenibiisejä soittolistaani. Tietyllä tavalla en siis yritä ujuttaa paljon tekemistä päivääni. Raha ei kuitenkaan tuo millään tavalla onnea ja se on tärkeä tiedostaa.

Viimeisin ostoksesi?
Ruoka-aineksia ja treenivaatteita.

Miten inspiroisit ihmisiä liikkumaan enemmän?
En voi kertoa ihmisille yksittäisiä syitä, miksi heidän tulisi pyrkiä liikkumaan. Kaikki tietävät jo, että urheilu tekee hyvää keholle ja mielelle ja vähentää riskejä sairastua. Ulkopuolisten syiden takia ihminen nimittäin liikkuu vain hetken, jonka jälkeen kuntoilu jää jos ei uutta motivaation lähdettä löydy. Tärkeintä kunnon saavuttamisessa on säännöllisyys ja siihen tulisi pyrkiä. Siksi kehottaisin ihmisiä miettimään henkilökohtaisia syitä liikkumiseen: Miten ajattelet paremman kunnon tuovan lisä-arvoa päivääsi? Miten näet voivasi paremmin, kun olet saavuttanut tavoitteesi? Miksi edes haluat liikkua? Mitkä ovat sinulle tärkeimmät syyt siihen, että olet paremmassa kunnossa? Saavutuksista tulee olla ylpeä ja urheilusaavutusten kautta voidaan myös ymmärtää pystyvämme saavuttaa elämässä muita asioita, kunhan olemme valmiita panostamaan aikaa niihin.

 Urheilusta voisi tulla se hetki viikosta, jolloin nollaamme ajatuksemme kaikesta arjen stressistä ja suomme itsellemme ajan jolloin ei tarvitse miettiä yhtään mitään. Uudet treenivaatteet, treenimusiikki, treeni-idolien seuraaminen ja yhteistreenit kaverien kanssa voivat olla raktaisevia asioita, jotka saa liikkeelle.

Kuvat: Tuomas Hinkkanen ja Sandra Hagelstam
13

ELEGANTIT URHEILUVAATTEET

Heille, jotka tuntevat tyylini, ei varmasti tule yllätyksenä, että suosin mustia ja harmaita urheiluvaatteita. Omistan yhdet neonpinkit juoksulenkkarit, joita rakastan, mutta muuten treenivaatteeni ovat hyvin värittömiä. Simppelit, mustat treenivaatteet eivät myöskään kulahda niin nopeasti – osasyy, miksi pidän mustasta!

Alla vinkkejä minimalistisiin jumppavaatteisiin:

sporttimuoti_musla1

TANSSITARVIKELIIKKEET
Parhaita urheiluvaatteita ovat mielestäni ne, joissa on mahdollisimman vähän yksityiskohtia. Siksi ostan nykyään jumppavaatteeni tanssitarvikeliikkeistä. Niistä löytyy hyvälaatuisia, logottomia mustia trikoohousuja ja spagettiolkaintoppeja.

Olen juuri nyt todella heikkona jalkalenkillisiin jumppahousuihin (syytän Balenciagan syysnäytöksen hiihtohousuja). Ne soveltuvat erityisen hyvin joogaan, pilatekseen ja tanssitunnille.

Suosikkini tanssitarvikeliikkeistä on Piruetti, josta kuvassa näkyvät jalkalenkilliset trikoot ovat. Ostin housut äskettäin ja huomasin ilokseni, että ne on valmistettu Suomessa! Myyjä kertoi, että kaikki Piruetin oman merkin urehiluvaatteet valmistetaan Suomessa. Upea juttu! Hinta housuilla oli 42 euroa.

fa4b379bc6d32a69bd03c39b48a3f162

FILIPPA K SOFT SPORT
Luksus-urheiluvaatteista suosikkini on Filippa K:n Soft sport -merkki. Valikoimasta löytyy très chic jumppavaatteita, joissa ei ole mitään muuta vikaa kuin että hinta vain on välillä hieman suolainen. Toisaalta Filippa K:n urheiluvaatteet ovat todella laadukkaita. Viisi vuotta sitten ostamani mustat trikoot ovat vieläkin ihan kuin uudet, vaikka pesen ne vähintään joka toinen viikko. Eli siinä mielessä erittäin hyvä investointi.

Filippa K saa myös plus pisteitä siitä, että joka vaatteen kohdalta löytyy pieni Who made it? -osio, jota klikkaamalla saa tietää, missä maassa ja tehtaassa vaate on valmistettu. Itse löysin klikkailessani vain Portugalissa valmistettuja tuotteita.

 sporttimuoti2

A.P.C x OUTDOOR VOICES
Olen myös silmäillyt kiinnostuneena A.P.C:n ja Outdoor Voices -merkin yhteistyömallistoa. Vaatteet ovat ihanan linjakkaita ja arvostan väriskaalaa (harmaa, tummansininen, musta). Olen esimerkiksi todella heikkona tähän harmaaseen bodyyn ja olen alkanut miettimään, että tummansininen on itse asiassa todella tyylikäs jumppavaateväri!

PSST!
Urheiluvaatteissa on usein se ongelma, että tarjoilla olevat koot ovat aika pieniä. Siksi haluan vinkata Niken juuri lanseeraamasta plus size -mallistosta, josta löytyy ihania minimalistisia jumppavaatteita myös suuremmissa kooissa.

18

HAASTATTELUSSA ÄITI

naistenpaiva2

Naistenpäivän kunniaksi haastattelimme äitejämme. Millaista oli olla nainen, kun he olivat nuoria?

Ensimmäisenä annamme puheenvuoron minun äidilleni, Ilselle, 63. Kirsikan ja Katrin äidin, sekä Ennin äidin haastattelut voitte lukea myöhemmin tällä viikolla.

Suosittelen muuten kaikkia istumaan alas äitinsä (ja isänsä) kanssa ja kyselemään muutakin kuin mitä tänään on ruoaksi. Minusta tuntuu, että tähän asti äitini on aina kysellyt minulta kaikenlaista ja olen vuodattanut hänelle omia huoliani. Tajusin kuitenkin, etten itse tiedä niin paljon hänestä. Tai tietysti tiedän, mutta sain tämän keskustelun aikana kuulla todella paljon uusia juttuja hänen elämästään sekä hänen mielipiteitään eri aiheista. Nämä asiat eivät välttämättä ikinä olisi tulleet puheeksi, ellen olisi kysynyt.

Mitä ajattelit ensin, kun sanoin, että haluan haastatella sinua tästä aiheesta?
Olin täysin unohtanut tämän, mutta nyt muistin, että halusin noin 13-vuotiaana olla poika. Luulen, että minulle valkeni tuossa iässä, että miehillä on enemmän vapauksia. En muista mitään yksittäistä tapahtumaa, joka johti tähän ajatukseen, mutta muistan selvästi olleeni sitä mieltä.

Kerro omasta äidistäsi ja lapsuudestasi?
Asuimme kerrostalossa Herttoniemessä ja äitini oli neljän lapsen yksinhuoltaja. Isäni lähti kotoa vähän ennen kuin synnyin, joten en oikeastaan tuntenut häntä. Äiti haki avioeroa alkoholiongelmien ja perheväkivallan takia. Hänen ystävättärensä kannustivat häntä siihen – tuohon aikaan ei tietääkseni ollut yleistä, että nainen haki avioeroa.

Minä olen heidän viimeinen lapsensa, mutta isäni olisi halunnut, että äitini tekisi abortin. Kevyempi aborttilainsäädäntö oli juuri tullut voimaan. Vuoden 1950 jälkeen nainen sai tehdä abortin Suomessa myös, jos hänen henkensä ei ollut vaarassa.

Äiti meni kliniikalle, mutta päätti viime tingassa ottaa elämänsä ohjat käsiinsä, eikä onneksi tehnyt aborttia. Kuten monet tuon sukupolven naiset hän oli melko alistuvainen ja kunnioitti miehiä. Tämä oli varmasti yksi ainoita kertoja, kun hän teki toisin kuin mies käski.

Tästä huolimatta lapsuuteni oli onnellinen. En muista, että kenenkään mielestä olisi ollut outoa, että vanhempani olivat eronneet.

Muistatko, että tyttöjä olisi kohdeltu nuoruudessasi eri lailla kuin poikia?
Olin tyttökoulussa 11-vuotiaasta lukioikään asti ja ainoa veljeni muutti kotoa, kun olin vielä lapsi, joten kasvoin pitkälti tyttöjen ja naisten parissa, enkä oikein tiennyt, mitä pojat saivat tehdä. Paras ystäväni on kyllä kertonut, ettei hän saanut tehdä samoja asioita kuin veljensä. Hänen vanhempansa kohtelivat häntä tosi tiukasti, koska hän oli tyttö. Minun kasvatukseni oli kuopuksena aika vapaata.

Koulussa meillä oli myös uskonnonopettajana vanhempi mies, joka oli kuuluisa siitä, että hän nipisteli tyttöjä pyllystä. Kaikki tiesivät tämän ja kun piti mennä luokan eteen pitämään esitelmää, opimme, että kannattaa seistä hänen kätensä ulottumattomissa. Olin tuolloin ehkä 11. Tästä huomaa, miten ajat ovat muuttuneet. Jos tämä tapahtuisi nyt, siitä nousisi hirveä meteli ja opettaja saisi heti potkut! Me emme tietenkään kertoneet tästä esimerkiksi rehtorille, sillä emme tienneet, miten vakava asia se oli.

No huh! Totta, luulen, etten olisi itse tuossa iässä hyväksynyt tapahtunutta ja olisin kertonut siitä kotona.
Kun olin vähän vanhempi, muistan, että naisena ei ollut oikein sopivaa mennä yksin baariin. Diskoon sai kyllä mennä ystävien kanssa, mutta yksin baariin meneminen tarkoitti, että meni etsimään miesseuraa ja oli vähän huono nainen. Kokeilin itse pari kertaa mennä ihan vain kaljalle yksin, mutten lopetin tämän nopeasti, kun huomasin, ettei yksinäinen nainen saanut olla rauhassa. Koko ajan siinä oli joku pyrkimässä juttusille.

Pelkäsitkö ikinä kulkea Helsingissä yksin illalla?
En todellakaan! Luin juuri artikkelin, jossa useat tukholmalaisnaiset kertoivat tuntevat olonsa turvattomaksi kotikaupungissaan. Se tuntui hurjalta! Onko Helsingissä sama?

Itse tunnen itseni aika turvalliseksi, mutta liikun useimmiten tosi rauhallisella alueella ja menen baarista kotiin poikaystäväni kanssa. Tiedän kuitenkin monia kavereita, jotka pelkäävät kulkea yksin yöllä. Kyllä minäkin välillä pelkään, jos olen myöhään yksin ulkona ja vastaan tulee mies. Ne tilanteet tuntuvat joskus uhkaavilta. 
Minulle on vain kerran käynyt niin, että yksi mies alkoi juosta perääni, kun kävelin bussipysäkiltä kotiin. Se oli kyllä ihan kamalaa. Hän istuutui viereeni bussissa ja alkoi painautua minua vasten. Olin ehkä 12-vuotta. Minun olisi pitänyt nousta ylös ja sanoa hänelle, että mitä hittoa luulet tekeväsi, mutta pelästyin tietenkin ja tein itseni niin pieneksi kuin mahdollista. Hän jäi pois samalla pysäkillä. Ensin hän käveli perässäni ja kiihdytti vauhtia, kun minäkin kiihdytin. Kun aloin juosta, hänkin juoksi. Ehdin juuri vetää ulko-oven kiinni perässäni, kun hän kiskoi ovenkahvasta. Ovi oli lasinen ja muistan vieläkin hänen kasvonsa.

naistenpaiva1

Olit nuori 70-luvulla, hippiliikkeen ja feminismin toisen aallon aikaan. Miten tämä vaikutti sinuun?
Sanoisin, että me 50-luvulla syntyneet olimme aika huoleton sukupolvi. Meitä vanhemman sukupolven naiset olivat tehneet sen suurimman työn ja murtaneet monia stereotypioita siitä, minkälainen naisen pitäisi olla. Minulle ja kavereilleni oli itsestäänselvyys, että naiset ja miehet ovat tasa-arvoisia. Me perimme paljon hyvää, minkä edestä meitä vähän vanhemmat naiset olivat kamppailleet. Koen, että heihin verrattuna meillä oli tosi helppoa.

Mitä hippiliikkeeseen tulee, tuolloin oli muodikasta etsiä elämän tarkoitusta erilaisten gurujen avulla. Minäkin etsin, mutta minua ärsytti, että kaikki joogit ja muut gurut olivat aina miehiä. Minusta tuntui naisena oudolta, että mies opettaisi minulle, miten elää. Kyllästyin siihen ja tajusin, että elämän tarkoitus löytyy ihan omasta itsestään.

Olit 34 vuotta, kun sait ensimmäisen lapsesi, eli minut. Minkä takia odotit niin pitkään?
Nuorempana en halunnut omia lapsia. Olin huolissani siitä, että maailmassa on jo ihan liikaa ihmisiä, enkä halunnut omalta osaltani synnyttää vielä lisää. Joten oli lähellä, ettet syntynytkään.

30-vuotiaana sain tietää, että minulla on endometrioosi ja minulta poistettiin munasarja. Gynekologi sanoi minulle, että jos en nyt hanki lapsia, se saattaa olla mahdotonta tulevaisuudessa. Silloin päätimme isäsi kanssa, että haluamme kuitenkin lapsen.

Endometrioosi on klassinen esimerkki naisten sairaudesta, jota ei oteta vakavasti, ja useat lääkärit sivuuttavat oireet kuukautiskipuina. Trendissä oli viime vuonna juttu sairaudesta. Siinä todettiin, että diagnoosin saaminen kestää nykyään keskimäärin kuusi vuotta.
Itse kärsin siitä melkein 15 vuotta, kunnes sairaus havaittiin. Gynekologit olivat sitä mieltä, että kuukautiskipuni olivat vain harvinaisen kovat ja antoivat minulle särkylääkkeitä. Kuukautisten ekana päivänä en päässyt ylös sängystä – voin todella pahoin ja kipu oli kova. Kaikki luulivat kuitenkin, että se on normaalia, että se johtuu kuukautisista.

Suunnittelitko kasvattavasi minut ja siskoni jollain tietyllä tavalla?
Ennen kuin synnyitte luin paljon lastenkasvatuksesta. Ajattelin, ettei sukupuoli määritä, minkälainen lapsesta tulee – kasvatus tekee tytöistä ”tyttöjä” ja pojista ”poikia”. Tämä ajatus oli tuolloin yleinen ja ajassa. Tuttavapiirissäni kukaan ei pukenut tyttöjä vaaleanpunaiseen tai poikia vaaleansiniseen. Kun sitten synnyitte, unohdin kaikki hienot teoriat, arki tuli eteen. En tietoisesti kauheasti ehtinyt ajatella, miten teitä kasvatin.

Juttelin äskettäin kummilapseni kanssa, joka on juuri saanut ensimmäisen lapsensa. Nykyään vaikuttaa olevan tosi vaikeaa olla äiti. Somessa liikkuu niin paljon eri mielipiteitä siitä, millainen on täydellinen äiti, miten lapset pitäisi kasvattaa ja mitä virheitä pitäisi välttää.

Joku sanoi joskus, että jos miehet synnyttäisivät, ei raskauteen tai äitiyteen liittyisi niin paljon pelkoja ja sääntöjä. Nykyään monet stressaavat jopa siitä, voiko raskauden aikana käyttää kynsilakkaa. 
Se on varmasti totta. Minun aikanani ei kuitenkaan ollut niin paljon sääntöjä ja vaatimuksia. Me emme miettineet äitiyttä niin paljon, emmekä analysoineet, minkälaisia äitejä olemme. Me vain teimme ja luotimme siihen, että kaikki menee parhain päin – luulen, että lopputuloksesta tuli ihan hyvä?

59