GEORGIAN VAATEKAAPILLA

Jos olisin tänä keväänä New Yorkissa, menisin heti Brooklyn Museumin Georgia O’Keeffe -näyttelyyn. Onneksi kävin sentään Ateneumissa, josta löysin näyttelyn kirjan, Georgia O’Keeffe: Living Modern. (FYI: Niitä oli valitettavasti tilattu sinne vain kaksi ja ostin vikan.)

Näyttely on erityinen siksi, että se ei keskity O’Keeffen taiteeseen – se keskittyy hänen vaatekaappiinsa, New Mexicon kotiinsa ja hänestä otettuihin valokuviin. Eli siihen, joka on tehnyt hänestä aikamme tyyli-ikonin.

Kirjaa selatessa tulee fiilis, että haluaa muuttaa askeettiseen erämaakotiin ja pukeutua loppuikänsä pelkistettyihin vaatteisiin. Kun katselen kuvia O’Keeffestä minun tekee sitäpaitsi mieli heivata kaikki anti age -voiteet roskikseen, jotta saisin jo pian ryppyjä ja yhtä karismaattiset kasvot kuin hänellä!

georgia1 georgia2

Ei ole sattumaa, että O’Keeffe on nykyään kaikkien cooli ryppyikoni. Hän oli tyyli-ikoni jo omana aikanaan, kirjan mukaan “oman vuosisatansa valokuvatuin amerikkalaistaiteilija”. O’Keeffe oli  äärimmäisen tietoinen ja tarkka siitä, miten häntä kuvattiin. Hän tiesi, miltä hän halusin näyttää ja henkilöbrändäsi jossain mielessä itsensä jo ennen kuin käsite oli keksitty. Hän hymyili harvoin potrettikuvissa ja pukeutui niissä aina mustavalkoiseen asuun.

O’Keeffe halusi, että hänen koko elämänsä olisi kokonaistaideteos, jossa pukeutuminen ja asuinympäristö olivat yhtä tärkeässä roolissa kuin taide. Hän käytti vaatteita ja kotiaan viestiäkseen kuka hän oli: moderni nainen.

En siis ollut niin yllättynyt, kun huomasin. että O’Keeffen vaatekaapista löytyy neljä Marimekon mekkoa! Hän hankki ne 60-luvun alussa, jolloin Marimekko tunnettiin “intellektuellien univormuna”. Se oli modernin naisen vaatemerkki, sellaisen naisen, joka haluaa pukeutua väljiin ja mukaviin – mutta näyttäviin – vaatteisiin. Tätä Marimekko merkitsee minulle edelleen ja siksi pidän merkistä niin paljon. Siinä ja esimerkiksi Célinessä on samaa älykkö-vibaa. Olin tosi fiiliksissä siitä, miten Anna Teurnell aikanaan onnistuneesti korosti tätä osaa Marimekon historiasta.

Marimekolla oltiin muuten ehkä tietoisia O’Keeffen omistamasta Piccolo-raidallisesta mekosta ja tästä näyttelystä, sillä tuo ruskea raitakuosi nähdään tänä syksynä Jokapoika-paidassa.

O’Keeffe diggasi myös muusta Suomi-designista: hänen kotoaan löytyi Arabian posliinia ja alla olevasta kuvasta voi bongata Eero Saarisen pöydän.

5B1C6804georgia4

Kirjan mukaan O’Keeffe säästi lähes kaikki ikinä omistamansa vaatteet. Ne olivat tärkeitä hänelle, sillä hän oli tehnyt tai teettänyt monia niistä itse. Ne olivat osa hänen identiteettiään ja vanhana hän halusi, että ne säilytettäisiin jälkipolville.

O’Keeffe korjasi vaatteitaan, mutta piti myös siitä, että ne kuluivat ja olivat vähän “elämää nähneitä”. Hän tykkäsi kuulemma ikonisista hatuistaan eniten silloin, kun ne olivat reikäiset ja muodottomat. Tämä on oppi, joka meidän kaikkien pitäisi sisäistää: nuhjuinen on just jees.

georgia35B1C6798

Georgia O’Keeffe: Living Modern näyttely on auki Brooklyn Museumissa 23 heinäkuuta asti.

42

Poimintoja sinulle

4 thoughts on “GEORGIAN VAATEKAAPILLA

  1. Hei kaima,

    olen taidehistorioitsija ja muistan hyvin selvästi, miten teininä “löysin” O’Keeffen. Se oli minulle aivan mullistava kokemus ja olen fanittanut häntä siitä asti. Kiitos siis ihanasta vinkistä!

    Ja juuri niin kuin kirjoitit – ei vain se taide, vaan tuo elämäntapa ja habitus ja lisäisin vielä ajattelutavan, jota pidän esifeministisenä. Tämä on pistämätön “The men liked to put me down as the best woman painter. I think I’m one of the best painters.”

    Pistin kirjan tilaukseen siitäkin huolimatta, että se kustantaa Suomeen postikuluineen 69,95 euroa. Ei se mitään, hyvää perjantaita ja lomanalkua minulle!

    PS. Tykkään kovasti blogistasi, se on ehdottomia suosikkejani ja odotan aina innolla uusia postauksia.

    • Moikka kaima :) Kiitti kivasta kommentista! Oon varma, että tuut pitämään kirjasta – olen tähän asti ehtinyt vain lukea ekan luvun ja selailla sitä, mutta se vaikuttaa tosi hyvältä! Opin ja oivalsin jo todella paljon. Mahtava “esifeministinen” sitaatti! Käsittääkseni myös 70-luvun feministit fanittivat O’Keeffeä ja osaltaan vaikuttivat siihen, että hänestä tuli niin ikoninen? Tähän täytyy perehtyä! Ehkä se tulee esiin myöhemmin kirjassakin. Paras kirjaostos pitkään aikaan! :) Hyvää lomaa!! x

  2. Taisin juuri kokea edellisen kommentoijan mukaisesti O’Keeffen ‘löytämisen’ tämän postauksen ansiosta. Olen aivan haltioissani ja ikikiitollinen sulle, Mia!

    • Ihana kuulla, että innostuit O’Keeffestä! Tekee melkein mieli ostaa lentoliput Nykiin että pääsis tuohon näyttelyyn 😀 Kivaa kevättä! x

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *