PIENIÄ HIMAPARANNUKSIA

Teimme kotiimme hiljattain pari pientä, mutta tunnelmaa ja sisutusta paljon parantavaa muutosta. Ensinnäkin olen yrittänyt simuloida kotiimme tropiikkia hommaamalla kämppäämme banaanikasvin, palmun ja pari muuta jurassicparkmaista trooppista kasvia, koska minulla ei ole ollut yhtään rahaa lähteä minnekkään lomalle pitkään aikaan. Näin myös paljon vaivaa etsiessäni juuri oikeanlaiselta kookoselta tuoksuvan suihkugeelin, koska tuoksu tuo mieleen kaukomaiden kookoksiset aurinkorasvat (oikeanlaiselta, eli ei-liian-ällöltä tuoksuva kookos-suihkugeeli löytyi muuten Body Shopista). Väittäisin, että feikkitropiikkin luominen on auttanut matkavajeeseen voimakkaan lumelääkkeen tavoin. Seuraavaksi pitää ottaa haltuun Mian hotellilarppaus.

DSCF7017 DSCF6898

Toinen kotiparannuksemme liittyy kirjojen esillepanoon. Kotonamme on umpinainen kirjahylly, jonka sisällä on läjämäärin toinen toistaan ihanimpia kirjoja, joita ei enää sattumalta nää. Heti kirjahyllyn hankkimisen jälkeen en enää ottanutkaan kirjoja spontaaniin selailuun, sillä ne eivät enää osuneet silmiini. Kaikki inspiroivat kirjat jäivät hyllyyn.

Ostettiin hiljattain Ikeasta tauluhylly, johon nostan esille kirjahyllymme sen hetken inspiroivimmat kirjat. Bongasin ystäväni kämpästä tämän idiksen ja hankin samanlaisen hyllyn meidänkin seinälle. Haluan nähdä kirjojen kannet, enkä vain kirjapinoa. Asettelin hyllyn sekä hellehatun tahalleen epäsymmetrisesti sänkyyn nähden.

Aina kun edes vilkaisen seinälle päin, nään lempimaalari Paul Gauguinista kertovan kirjan kannen sekä toteemieläimeni Jari Sillanpään kuvan ja tsadaa – mieleni on hetkessä ruokittu ajatuksista Siltsubitchistä ja Gauguinista! Iltaisin otan kirjat tarkempaan käsittelyyn ennen nukkumaanmenoa.

Välillä hyllyn alle tulee hengaamaan tosielämän toteemieläin eli siskoni Tuisku-kissa (sori mä tuuttaan Tuiskua ulos nykyään joka kanavasta).

DSCF6910DSCF7019DSCF7012DSCF7014DSCF7022

Olen lukenut viime aikoina normaalia enemmän, sillä olen pitänyt saikkua välilevyn pullistuman takia. Välihuomiona: en ole koskaan ollut yhtä itkuntuskaisissa kivuissa ja tämä on ihan perseestä. Välilevyn pullistuma tuli tanssitunnin jälkeen ja aloin jo spekuloimaan, että onkohan se saamani saamarin tanssikivi kirottu tai jotain (?!?). Ennen tanssiminen on pelkästään auttanut mietoihin selkäkipuihini.

Takaisin kirja-aiheeseen. Jari Sillanpään elämästä kertova Paljaana -kirja (Tammi, 2016) on oikeasti viihdyttävintä mitä olen lukenut pitkään aikaan. Olen liikuttunut, itkenyt ja etenkin nauranut erittäin avoimesti kirjoitettua kirjaa lukiessani. Fanitan Siltsua ihan oikeasti, en ehkä niinkään musan vaan henkilön takia. Kerran eksyin Jari Sillanpään keikalle ja se oli aivan fan-tas-ti-nen. Välispiikitkin olivat kuin hauskimmalta stand up-keikalta. Kirjakin on loistava. Ja olihan Sillanpää aivan paras ekalla Vain elämää -tuotantokaudella. Jari on ihana.

Kirjasta opittuja asioita Jari Sillanpäästä:
(Sori nää on vähän spoilereita, mutten malta olla kertomattakaan)
– Siltsu on keksinyt salmarin ollessaan nuorena töissä ruotsinlaivan baarissa. Siltsu testaili Tax Freen erilaisia karkkeja viinan kanssa, joista salmiakkikarkit toimivat erinomaisesti.
– Siltsu omistaa kuusi kotia (Vihdissä, Haaparannassa, Espanjan aurinkorannikoilla, Pattayalla ja kaksi kotia Helsingissä).
– Kerran Siltsu oli parin kuukauden reissulla Atlantin toisella puolen ja surffaili menemään puhelimellaan netissä mobiilidata päällä. Tuloksena oli 30 000 euron puhelinlasku (?!?).
– Nauhoittaessaan Satulinna -hittibiisiään Siltsu tuli aamulla studioon parin tunnin yöunien ja yöllisten jatkojen älkeen aivan kamalassa darrassa, joka toi ääneen yllättävän hyvää säröä.
– Kirjassa on kokonainen luku Siltsun uudesta itseilmaisun muodosta eli drag-harrastuksesta. Harrastus alkoi Siltsun mentyä hupimielessä pornokauppa Keltaiseen ruusuun, josta piti aluksi ostaa vain lentoemännän asu Siltsun miesystävälle. Lopulta Jari päätyi ostamaan korikaupalla naistenvaatteita, korsetteja, piikkikorkokenkiä yms. Nykyään Siltsu ja Siim-poikaystävä hassuttelevat vaatekaapillaan dokaamisen sijaan. Joskus he olivat piipahtaneet tunnistamattomina Helsingin lähibaarissa täysissä naisten tamineissaan. Ollessaan lomalla jossain Etelä-Amerikan maassa Siltsu osti tyllimekkoja ja kasan ilmapalloja, vuokrasi limusiinin, palkkasi paikallisen maskeeraajan sekä valokuvaajan ja järjesti itselleen kehittelemänsä drag-hahmon, Rosa Peligrosan, glamourkuvaukset. Kirjassa on monta kuvaa photoshootista. Niin siistiä!!
– Pari vuotta sitten Siltsu palkkasi kaksi superfaniaan assistenteikseen. Kaksi keski-ikäistä rouvaa hoitaa Jarin asiat pyykinpesusta laskujen maksamiseen ja keikkabuukkaamisesta keikkabussin ajamiseen. Toinen rouvista liikuttaa jopa spottivaloa Jaria kohti jokaisella keikalla.

Mistähän olin edes alunperin puhumassa? Ajauduin taas vauhkoamaan Jari Sillanpään kirjasta. Ainiin, palmut ja tauluhyllyt kirjahyllyinä on tosi jees.

58

Poimintoja sinulle

7 thoughts on “PIENIÄ HIMAPARANNUKSIA

  1. Siis Enni sun postaukset on aina niin ihania, ja tulee aina niin hyvä fiilis kun niitä lukee! Kiitos!

  2. Hah olin sanomassa samaa kuin edellinen kommentoija, oot best! Ja en kestä millanen elämä Siltsulla, voin vaan kuvitella ne superfanit operoimassa keikkabussia <3

  3. Mäkin haluun (taas) hehkuttaa! Luen päivästä toiseen kirjallisuutta, sanomalehtiä ja muutamaa blogia, mutta en kyllä tiedä toista kirjoittajaa, jonka jutuista tulisi näin hyvä fiilis.

  4. Samat sanat täällä. Jos elämässä on murheita (tällä hetkellä on), niin kirjoituksesi saa ne hetkeksi unohtumaan. En ole kiinnostunut ruokaresepteistä, mutta joku ihmeellinen taito sinulla on kirjoittaa niistäkin, sillä luen ne ja haaveilen, että alan opetella ruoanlaittoa. Olen tämän talven aikana lukenut vanhoja kirjoituksiasi samalla kun olen nukuttanut vauvaa, ja ei ole vain yksi tai kaksi kertaa, kun vauva on herännyt naurunpurskahdukseeni. Ja minuahan ei yleensä naurata. Suurkiitos siis teksteistäsi ja kivaa jatkoa!

    • Oih, kiitos näistä sanoista Marketta. Tällaisia palautteita on niin kiva lukea, sillä en pidä itseäni kovinkaan hyvänä kirjoittajana. Joten iso kiitos. <3 <3

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *