Flow Festi­val – Nautin ja tanssin

Kolme päivää festarointia. Mikä väsymys, mutta mikä ylen onnellinen fiilis.

Takana on taas kolme intensiivistä festaripäivää. Vuosi toisensa jälkeen päätän, että seuraana vuonna menen Flow’hun vaan kahtena päivänä, sillä kolme päivää on vaan ihan liikaa. I’m getting old. Silti sitä vaan hankkii kolmen päivän lipun, sillä Flow’ssa on vaan niin hauskaa ja pelkään jääväni jostain paitsi. Nyt Flow’n jälkeen oloni on aivan megaväsynyt, mutta samalla katselen vaan kaikenlaisia syksyn keikkoja, johon pääsisi taas tanssimaan ja pitämään hauskaa.

Heti Flow’n alueelle mennessä mietin vaan miten tässä kaupungissa voi olla näin paljon samanhenkisiä ihmisiä, joista tuntee vain pienen murto-osan? Ajatella. Ja miten Flow’ssa on aivan hirveästi omia kavereita ja tuttuja, mutta suurimpaan osaan ei edes törmää kolmen päivän aikana?

Tykkään niin paljon tutkailla Flow’n alueen valaistuksia, somistuksia, installaatioita ja brändien omia esillepanoja (Iittalan Ultimate Glow Bar voitti tämän skaban pimeässä hohtavine laseineen).

Pidän myös festarikansan tuijottamisesta aurinkolasien takaa ja erilaisten ihmisten tyylien havannointia.

Aina kun näin jonkun yllä haalarit, tunsin suurta myötätuntoa, sillä heillä tuli olemaan monta alastonta hetkeä bajamajoissa. Been there.

Bajamajoista puheenollen, suurin osa alueen vessoista oli vedettäviä bajamajoja, jotka olivat melkein kuin normaaleja sisävessoja huuhtoutuvalla vedellä ja painettavalla nappulalla. Nykyaikaa! Ei haisevaa! Ilo käydä festarivessassa!

Kuulin sivukorvalla paljon venäjää. Paikalla oli ilmeisen paljon itänaapurin hipstereitä, hienoa! Juttelin italialaisen turistipariskunnan kanssa, jotka olivat ihan fiiliksissä Flow’sta. Kuulemma Italiassa ei ole vastaavia (ja yhtä kauniita!) festareita.

Yksi omia must-see artistejani oli Lauryn Hill, jonka keikkaa kuvailtiin Helsingin Sanomissakin sanalla katastrofi. Sitä se tosiaan oli. Keikka alkoi puoli tuntia myöhässä DJ:n yrittäessä nostattaa tunnelmaa soittamalla hiphop-klassikkobiisejä. Itse keikan alkaessa lavalta lähtevä ääni oli aivan ihmeellistä äänimölyä ja sekamelskaa (ainakin niiden muutamien biisien aikana, jotka jaksettiin kuunnella). Lopulta keikka kestikin kuulemma vain puoli tuntia. Olisin halunnut kuulla Lauryn Hillin ihanaa lauluääntä selkeämmin ilman kummallisia sovituksia. Just semmosta Nunnia ja Konnia– Lauryn Hilliä, mitä kuunnellessa alkaa itkettämään (leffaklipissä Lauryn on muuten vasta 17-vuotias!). Keikan sekavuudesta huolimatta silmäkulmaani tuli silti Nunnia ja Konnia 2-tyyliset herkistymiset. Tiesittekö muuten, että Lauryn Hill oli vankilassa vuonna 2012 kolmen kuukauden ajan maksamattomien verojen takia?

Näin nuorella pojalla T-paidan, jossa luki kissankokoisin kirjaimin ”I WANNA BE FEATURED ON HEL-LOOKS”. Harmi vaan, ettei Liisa Jokinen ollut festareilla päivystämässä.

Näin D.R.E.A.M:in keikalla Sohvaperunoiden parrakkaan turkulaismiehen. D.R.E.A.M.G.I.R.L.S.I.T veti hienon shown.

Lauantai-iltana istuin bajamajassa yksin yli puoli tuntia, sillä oli pakko vaan päästä hetkeksi pois ihmispaljoudesta ja melusta. Introverttiminä kiitti ja jaksoin taas. Ekstroverttiminä jatkoi festarointia.

Luulenko vaan, vai oliko kaikissa ruokakojuissa ihan järkyttävät jonot koko festarin aikana? Valitsin aina vaan kaikista lyhyimmän jonon (jossa siinäkin sai seisoa 15 minuuttia) ja sitten söinkin jonkun keskinkertaisen ja tosi haalean hodarin. Suuren ajan festarista olin nälissäni, koska en vaan jaksanut jonottaa yli 50:n hengen jonoissa (laskin!) ja söin vasta yömyöhään.

Harmittavan moni keikka jäi näkemättä, kun en vaan jaksanut raahautua ja vaeltaa Balloon Stagelle kauas muusta festarialueesta. Kahden vuoden ajan käytössä ollut uusi alue oli jotenkin epätunnelmallinen ja tyhjillään. Irrallaan olevasta alueesta puuttui se jokin Flow-taika, jonka takia Balloon Stagen alueella ei tehnyt mieli hengailla.

Ehkä kaikki Balloon Stagen uuden alueen myötä tullut festarin lisäkapasiteetin ja kasvaneen yleisön määrä oli tukkeutunut Flow’n ”pääalueelle” – ainakin loppuunmyydyn festarin ihmispaljous oli välillä aikamoinen. Mutta minusta on vain hauskaa, että Helsingissä järjestetään suuria ja kivoja tapahtumia. Onneksi suuria tungoksia ei päässyt syntymään.

Muutaman viime vuosien Flow’t skipannut ystäväni mainitsi useaan otteeseen että ”kyllä sillon vuonna 2013 oli niiiiin paljon kivempaa Flow’ssa, koska tää oli silloin paljon pienempi tapahtuma”. No jaa, minusta nykyäänkin on ihan yhtä hauskaa. Väenpaljouteen pitää vaan suhtautua oikein ja hauskuuskin riippuu paljon omasta asenteesta, seurasta ja bailufiiliksestä. Myöhemmin sama ystävä kuitenkin salakuljetti itsensä sisään vielä seuraanakin päivänä, sillä ensimmäinen päivä oli ilmeisen onnistunut.

Miksi laukussani oli sunnuntai-aamuna Ultima Thule-laseja? Voi perkele.

Yksi parhaimpia keikkoja oli Vestan sunnuntainen keikka päälavalla. Mikä karisma ja tuima lavapresenssi! Alkoi taas itkettämään osa biiseistä, koska mieleeni tuli kaikki kivat Marimekon catwalk-muistot, jossa Vesta oli laulamassa.

Sunnuntaina jalkoja särki niin paljon. Ikävöin niitä asiakaspalveluaikoja, kun teki seisomatyötä ja jalat olivat kuin terästä ja kestivät ihan mitä vaan. Nyt on vaan pakko ottaa istumistaukoja ja ottaa vikana festaripäivänä Buranaa.

Istuin ja odottelin sunnuntaina Lykke Li:n keikan alkamista päälavalla ja huomasin edessäni über-coolin kaveriporukan. Vitsi mitä tyylejä! Seurailin heitä kauan aurinkolasit päässä (olin varmaan tosi huomaamaton). Cooliin porukkaan liittyi myöhemmin Vesta bändeineen, Onni Boi, Mio, Elias Gould ja lisää toinen toistaan viileämpiä kaveruksia. Such coolness. Lykke Li:n keikan aikana Vesta lauloi täysillä mukana I Follow Rivers -biisiä. Niin määkin.

Lykke Li:n kiiltonahka-outfit oli ihana. Etenkin mustat kiiltonahka-trumpettihousut. Ai että. Lykke Li liikkui lavalla kuin ghettoräppääjä hakaten kättään rintaan tosi agressiivien näköisesti, samalla laulaen herkkiä erobiisejään. Hyvä kontrasti.

Keikan aikana sain puhelimeen viestin jossain toisella keikalla liihottaneelta poikaystävältäni. Viesti oli ihan itse keksitty vitsi: Mikä on Lykke Li:n veljen nimi? Kikke Li.

Samaistuin Lykke Li:n Two Nights -biisin sanoituksiin, sillä olen ihan varma, että biisi kertoo minun keuhkoistani Flow’ssa tapahtuneen överi-bilepolttamisen jälkeen. Two nights in a row, where’d you go, I’ve been smokin’ / Two nights in a row, now I know that it’s broken.

Huh huh, rankkaa tämä festivaalibailaus.

Kuuntelin Kendrick Lamaria päälava-alueen perimmäisessä nurkassa ja mietin taas, että (jenkki)räppikeikat on minulle valitettavan usein liian haastavia. Tuntuu, että kaikki sanat pitäisi osata ulkoa, että saisi niistä mitään selvää. Kaverinikaan eivät saaneet sanoista selvää. Siksi tykkään Paperi T:n keikoista, sillä ne on niin ihanan selkokielisiä ja biisien sanat ovat ymmärrettäviä. Olikohan Kendrick Lamar Flow’lle kaiken satsauksen väärtti?

Seilasin sunnuntaina festarialueella kolme tuntia ympäriinsä ihan yksin ja se oli ihanaa. Menin juuri niille keikoille joille itse halusin ja fiilistelin. Törmäilin kavereihin ja höpöttelin Tuplakääk-fanien kanssa. Muistelin ensimmäistä Flow’tani 12 vuotta sitten, kun olin kaksi festaripäivää kokonaan yksin. Sillon en oikein tuntenut ketään, joka olisi halunnut tulla mukaan tai päässyt kanssani Flow’hun.

Festarin jälkeen selailin puhelinta ja löysin vaan yhden rakeisen kuvan itsestäni. En muistanut ottaa edes perinteistä bajamaja-selfietä. Ensi vuonna sitten!

Koko Flown aikana oli niin monta kivaa kohtaamista ja hölmöjä juttuja kavereiden ja uusien tuttujen kanssa. Parasta. Oispa Flow kaksi kertaa vuodessa. Tai no ei ehkä sittenkään.

Nyt kuuntelen taas repeatilla Vestaa ja herkistelen.

 

Kuvat © Flow Festival: Samuli Pentti, Haley, Kondrukhov Konstantin

More to read

Otsatukka on ansa

Kirsikka Simberg

Tunnen pienen piston sydämessäni, sillä sanoin kaikille, että otsatukka on paras ja kivoin idea ikinä.

Musla kimono EXCLSV kirja Elina Simonen

EXCLSV

Kirsikka Simberg

Maryam Razavin EXCLSV -kirja avaa näkymiä Suomalaisten tyylilyylien (miesten ja naisten) tyyleihin.

Musla ratkaisu vaatekriiseihin

Ratkaisu vaatekriiseihin

Kirsikka Simberg

Vaatekriisit. Tämä laajalti vaiettu vitsaus saattaa saada kärsijänsä vaikuttamaan pinnalliselta ja pikkumaiselta, sillä eikö elämässä muka ole tärkeämpää tekemistä, kun vaatteiden miettiminen?

Q&A: taiteilija, Teemu Keisteri

Enni Koistinen

Laskeuduimme Teemun työhuonetilaan, jossa pommitin Teemua kysymyksillä.