Olin juuri selkäleikkauksessa välilevynpullistuman takia. Leikkauksen jälkeen minun pitää maata vaakatasossa viikon ajan vessareissuja lukuunottamatta, jotta tikatut hermot eivät alkaisi vuotamaan hermonestettä ylhäällä pomppimisen takia.

Ensimmäiset neljä toipilaspäivää sujuvat hyvin. Katson läppäriltä aivan liikaa huonoja realitysarjoja, koska en todellakaan jaksa katsoa mitään aivoja haastavia, intellektuelleja ohjelmia. Painan playtä ja katson taas yhden jakson Paratiisihotellia.

Viidennen päivän kohdalla olen verrattavissa lobotomiapotilaaseen, koska aivoni ovat kärsineet liiallisesta Paratiisihotellin (Suomi, Ruotsi), Ensitreffit alttarilla (Suomi, Ruotsi), Idolsin ja Ruotsin Miljonääriäitien katsomisesta.

Kirsikka lähettää tekstiviestin: “Sä tarviit kohta aivoleikkauksenkin kaiken ton Paratiisihotellin katsomisen jälkeen”. Niin tarviinkin.

Paskan realityn lisäksi selaan somea ja uutisia aivan liikaa. Enni vs. Interwebz 0-6.

Vointini ei ole enää heikko. Tarvitsen jotain tekemistä. Kirjoitan Muslan sisäiseen fb-ryhmään avunpyynnön:
”Hei jos tulee mieleen jotain aiheita, josta voisin tehdä postauksen käyttämällä jotain vanhoja/olemassaolevia/muiden kuvia, niin voisin kirjoittaa jonkun jutun, kun en voi oikeen kuvata mitään. Kaipaisin ehkä jotain älyllistä tekemistä suuren reality tv -maratoonilobotomian jälkeen. En viel heti keksinyt semmosii aiheita.”

Mia vastaa pian loistavan idean kanssa:
”Ainakin sellanen tuli mieleen et kun nykyään sanotaan ettei ihmiset ikinä tylsisty (koska internet) ja et kaikki megaluova tapahtuu tylsistyneenä, niin voisitko tehdä ihmiskokeen ja maata päivän kotona ilman nettiä ja raportoida et tylsistyitkö ja tuliko jotain luovii ajatuksii? Kiinnostaa! Vois olla sellanen ”tylsistymispäiväkirja” rakenne, et kirjoittelet joka toinen tunti sun ajatuksii muistiin. Ja voit vaik kuvittaa sen jutun kuvilla, jotka otat kameralla sun sängyltä.”

Offline-päivä on tietty naurettavan helppo toteuttaa tehdessä jotain mielenkiintoista, esim. matkalla tai luonnossa liikkuessa. Mutta nyt on aika olla makuultaan kokonainen pelottava päivä ilman internetiä ja tv-ohjelmia. Old school saikku. 

Aloitan ihmiskokeen heti aamusta. Normaalisti heti herättyäni pläräisin puhelimella Instagramin ja Facebookin läpi. Nyt skippaan somehommat kokonaan, nousen ja menen suihkuun. No huh, normaalisti heräämössä lorvailuun olisi kulunut ainakin tunti, saikulla kaksi. Kuinka tehokasta ylösnousemusta ilman Internettiä. Ihmiskoe vaikuttaa lupaavalta.

Suihkun jälkeen syön aamupalaa ja leikin hetken hepuloivan hoitokissan kanssa. Siskoni kissa Tuisku on sairaanhoitajani.

Palelee. On kulunut kaksi tuntia heräämisestä. Kaivaudun syvemmälle peiton alle horkassa. Yritän ajatella luovasti. Väsyttää, luovutan, nukahdan.

Todella järkevien kahden tunnin aamupäivän päikkäreiden jälkeen olen aivan pihalla. Makaan peiton alla liikkumatta ainakin tunnin.

Olen äärimmäisen tylsistynyt.

Luen kirjaa hetken, mutta ajatukseni poukkoilevat liikaa, enkä keskity lukemaani. Helvetin Internet-aivot. Saisinpa kuunnella podcasteja. Mutta ne sijaitsevat netissä.

Laitan siskolleni ja äidilleni ihan liian monta kuvaviestiä Tuisku-kissan tekemisistä. Vastausten saaminen kestää, koska kaikki muut ihmiset ovat tähän aikaan töissä ja tekevät asioita. Minä en tee mitään. Lopetan kuvaviesteillä pommittamisen, sillä tajuan senkin olevan Internetissä hengailua.

Alan kirjoittamaan ylös Muslan tulevien radio-ohjelmien puheenaiheita. Hei näitähän tulee vaikka miten! Aivot alkavat tykittämään ideoita luovasti, pow, pow, pow! Pitkässä listalla lukee mm. jouluruoat, Paratiisihotelli, joululahjat, inhoni buffet-brunsseja kohtaan, Ensitreffit alttarilla yms. Kirsikka on varmasti ylpeä minusta koko listan nähdessään.

Look at me being creative, wohoo!

Tekisi mieli piirtää, mutta se on liian haasteellista täysin makuuasennossa.

Selaan keittokirjoja, jotta saisin ideoita tuleville Suomi-teemaisille illalliskutsuille. Haluan tehdä ainakin kotikaljaa ja lanttusupikkaita. Suomi100!

Huomaan aivojeni tulleen riippuvaiseksi Paratiisihotellista. Koska en ole saanut päivittäistä Parasiittihotelli -annostani, kärsin nyt vieroitusoireista. Se Sanni pitäis nyt saada tiputettua sieltä hotellista pois.

Jatkan ideoiden listaamista. Kirjoitan ylös erään potentiaalisen projektin sisältösuunnitelmaa. En todellakaan olisi ryhtynyt tähän jos olisin katsonut realityä. Listasta tulee mahtava, ylitin itseni, haluan heti esitellä idiksen mahdolliselle yhteistyökumppanille. Damn it, I’m good.

Kaipaan asioiden tekemistä käsillä. Saan todellisen mestari-idean. Toistaalta idea on myös aikamoisen surullinen, crazy cat lady -tasolla. Muistan Tuiskun hoitokassissa olleen semi-ällöttävän kissankarvapussin, johon aloimme keräämään läpällä Tuiskun irtokarvaa keväällä. Ai miksi? No siksi, että näimme kerran Internetissä japanilaisen valokuvaajan, joka oli (get ready….….) huovuttanut kissalleen pienen hatun kissan omasta karvasta. Kyllä.

Minun on pakko käydä netissä katsomassa hattu-tutoriaali. Annan itselleni luvan rikkoa sääntöjä sen verran. Saan varmasti tehtyä pienen hatun makuuasennossa pöydän avulla.

Laitan radion päälle, kerään muutamat huovutukseen tarkoitetut välineet ja alan hommiin. Huom, en ole huovuttanut ikinä mitään. En edes pidä huovutetuista asioista.

Kissahattuprojektin alkumetreillä tajuan mitä olen tekemässä. Huopahattua. Kissalle. Kissan omista karvoista. Ei helevetti. Tämä on surullista. Pitäiskö mun hälyttää jotain apua?

Itse karvalähde tulee ihmettelemään ja haistelemaan puuhiani. Veikkaan, ettei Tuisku arvosta tekemääni huopahattua lainkaan koska A) Tuisku on kissa ja B) Tuisku on sokea, eikä tule ikinä näkemään upeaa lopputulosta.

Huomaan aika nopeasti, etten voi tehdä hatun saippuavesivaihetta sängyssä makuultani. Teen sen suihkun lattialla, vaikken saisi vielä istua. Istun lattialla varovasti selkää rasittamatta. Nyt jää terveys kakkoseksi huopahatun takia.

Huovuttaessa minua naurattaa ja itkettää samaan aikaan. Siskoni tulee pissaamaan housuun nähdessään Tuiskunsa kissankarvahuopahatun.

Hatun koko valmistusprosessi oli yllättävän nopea (noin 1,5h). Olen todella yllättynyt lopputuloksesta, sillä huopahattu näyttää ehdalta käsityöläismessujen huovutustuotteelta. Siis sellaiselta, jota en ikimaailmassa ostaisi. Olen aika varma, että kissankarvahuopahatuille olisi maailmalla iso markkinarako, sillä hulluja kissa-ihmisiä on maailmassa aivan järjetön määrä. Voisin vaan vastaanottaa kissankarvapusseja ja tehdä hattuja. Ja itkeä ja nauraa samaan aikaan päivästä toiseen. Näen tässä potentiaalisen business-mahdollisuuden. Ensi vuonna Tuomaan markkinoiden kautta Slushiin uuden Start Upini kanssa.

Laitan hatun kuivumaan, syön illallista, enkä ajattele enää Paratiisihotellia. Instagram olisi kyllä kiva tsekata.

Luen loppuillan kirjaa suomalaisesta ruokaperinteestä ja pystyn keskittymään kirjan lukemiseen ihan täysillä enkä niillä raivostuttavilla keskittymishäiriöisillä Internet-aivoilla. Välillä silitän nukkuvaa Tuiskua toisella kädellä. Huomenna sovitetaan hattua.

Menen nukkumaan todella aikaisin, enkä roiku netissä yömyöhään kuten yleensä. Nukahdan samantien ja herään aamulla reippaana ihanan aikaisin.

Myöhemmin on pakko päästä kertomaan jollekkin kissankarvahattuprojektistani, joten kerron Offline-päivän tapahtumista Muslan ryhmässä.

Kirsikka vastaa: “Mun aivot räjähti. Tää on ihana, i h a n a asia. Sä et saa enää ikinä olla netissä, haluun nähä mitä tapahtuu. ”

Niin mäkin.