Olen ollut ärsyttävä känkkäränkkä-Quasimodo viimeaikoina. Suurin syy huonotuulisuuteen on ollut jo yli kuukausi sitten tullut selän välilevypullistuma, jonka takia en edelleenkään pysty kävelemään kahta korttelia pidempään.

On raivostuttavaa tuntea kipua koko ajan. Se vetää energiatasot ihan nollille fiiliksistä puhumattakaan. Onneksi tiedän selkätilanteeni olevan ohimenevää – yritän vain tsempata itseni akuuttivaiheen ohi.

Olen joutunut tsemppaamaan myös kiukkuilun kanssa. Huomasin viime viikolla, että kipu- ja vitutustilasta johtuen olen kiukkuillut asiakkailleni. Se harmittaa, sillä normaalisti en todellakaan ole sellainen työkaveri. Pyysin asiakkaalta anteeksi.

Koska en halua velloa kipuvalitustilassa enää yhtään (pahin on jo ohi!), yritän keskittyä positiivisiin asioihin. Sehän on ihan tutkittu juttu, että positiivisella ajattelulla ja epästressaamisella on ihan mielettömät vaikutukset kehon paranemiseen ja kivun tuntemiseen. Ihminen on kokonaisuus.

Tällä hetkellä saan eniten hyvää mieltä ensi viikolla alkavista Euroviisuista. Minähän rakastan Euroviisuja (no shame!). Olen jo ihan viisuhuumassa. Tämän hetken lempparibiisit ovat kisan kamalimmat biisit: Romanian jodlaamista ja räppiä (!?!) yhdistelevä biisi sekä Montenegron beyoncéponnarilla varustettu fäbylössi paidaton mies – keep on rockin’ dat haiiirrrr guuuurl! Nämä viisubiisit ovat jo niin kamalia, että ne toimivat juuri sen takia. Ah, Euroviisut!

Toinen hyvänmielen tsemppijuttu on ensi sunnuntaina aukeava Uimastadion. Aion toteuttaa nyt pitkäaikaisen kesäfantasiania, eli ostan Stadikalle kausikortin ja menen aamuisin vesijuoksemaan sekä uimaan ennen työpäivää. Vesijuoksu on ihan parasta kuntoutusta selälleni. Kausikortin ostamispäätökseni sinetöi tieto siitä, että maauimalan kuuluisa kanahaukkapariskunta Helmi ja Heikki ovat palanneet altaan vieressä sijaitsevaan pesäpuuhunsa tänäkin vuonna.

Ainiin ja kanahaukkojen lisäksi puihin ja puskiin ilmestyy ihan kohta se silmiä häikäisevä neonvihreys, jota tuijottelee haltioituneena kuin ei olisi koskaan vihreää väriä nähnytkään.

Tätä kirjoittaessa mulla soi koko ajan päässä Mikko Alatalon Känkkäränkkä….ja kaiken takana onkin vain pieni paha noita välillevynpullistuma. Sellainen känkkäränkkä ooooo-oooonn!