Marmo­roin­ti­fan­ta­sia

Toteutin pitkäaikaisen (ei-pervon) fantasiani.

Puhun monesti erilaisista fantasioistani. I haz them a lot. Äänen puhutut fantasiani eivät sisällä minkäänlaista pervoilua: esimerkiksi minulla oli pitkään ranskalaisen jouluhalon leivontafantasia (toteutin tämän jo jouluna 2015), voileipäkakkufantasia (tein ensimmäisen voileipäkakkuni kuukausi sitten, uuh ja aah se oli ihanaa).

Lisäksi olen haaveillut jo ainakin kymmenen vuoden ajan paperin marmoroinnista. Kyllä vain. Tämä on melko yleinen graafikkofantasia. Paperia marmoroidessa vesiastian pinnalle tiputetaan erivärisiä maaleja, joihin tehdään puutikulla kuvioita. Lopuksi paperi dipataan nopeasti veden pintaan, jolloin marmorikuvio tarttuu paperiin. Aika kreisiä!

Paperin marmorointi on waka wanha tekniikka. Marmoroitua paperia käytettiin paljon kirjansidonnassa, etenkin kansissa ja esilehdissä (tyyliin eniten 1700−1800-luvuilla), mutta kirjapainotaidon kehittyessä kalliita käsintehtyjä marmoripapereita ei enää juurikaan käytetty.

Olin odotellut pitkään oikeanlaista kirjaduuniprojektia, johon voisin kokeilla marmorointia. Tein parin viikon päästä julkaistavan keittokirjan esilehtiin painettavat marmoroinnit, ja voi herttinen, kuinka ihanaa se olikaan. Olen ihan fiiliksissä lopputuloksista!

Ostin Hobby pointista Magic Marble -maaleja, joita käyttämällä sain haluamani lopputuloksen (älkää vaan ostako kallista Sakura marbling settiä, se oli ihan huono). Käytin vihreää, kultaa ja kirkasta väriä. Kirkkaasta tulee esiin paperin omaa väriä. Paperiksi käy mikä vaan hieman paksumpi paperi (tai jopa muovi!). Hot tip marmorointiin: suojakäsineet. Maalit eivät ole vesiohenteiset, joten välineet sekä sormet tulevat sotkeentumaan.

Tein ison pinon papereita ja päällystin yhden muistivihkon marmoripapereilla. Lisäksi taittelin yhden kirjekuoren, jonka sisälle voi sujauttaa pienen kortin. Ajattelin oikeasti laittaa kiitoskortin uudelle yläkerran naapurilleni, joka soittaa pianolla kaikkea ihanaa, muun muassa La La Landin sountrackin City of Starsia. Hiljennän aina omat musat kun kuulen naapurini musisoivan. Ehkä kysyn kortissa, jos pääsisin joskus kuuntelemaan soittoa vierestä?

Yksi fantasioistani on myös opetella soittamaan jotain soitinta.

More to read

Kehityskeskustelu tyylini kanssa

Mia Frilander

Yhden vaatehullun naisen pitkä päänsisäinen dialogi kevään ja kesän tyylistä.

Helsingin pormestariehdokkaat tentissä

Kirsikka Simberg

Parhaimpia Helsinki muistoja.

Mitä Oiva Toikka tekisi?

Kirsikka Simberg

Tänä kesänä välttelen täydellisyyttä.

Kulttuurisauna Helsinki Musla

Helsinki by Sylvia Sene

Vieraskynä

Where to eat, shop and go during your stay in Helsinki.