Meillä kylässä

Tervetuloa kylään meidän minikaksioomme!

Asumme mielitiettyni Ilarin kanssa 34:n neliön kaksiossa Töölössä. Olen asunut samassa kämpässä jo 12 vuotta (!!) – kahdeksan niistä Ilarin kanssa.

Välillä joku paljon tilavimmissa asunnoissa asuva ystävä tulee meille kylään ja ihmettelee kuinka me pystytään asumaan kahdestaan näin ahtaasti. Noh, me ei tiedetä paremmasta. Eikä meistä vuokrakotimme tunnu niin ahtaalta. Onneksi meillä on kaksi huonetta, niin saadaan välillä omaa rauhaa. Jos oltaisiin asuttu kahdeksan vuotta 34 neliön yksiössä, olisimme varmaan tulleet seinähulluiksi kummatkin.

Mutta täällä me viihdymme.

Paitsi yhden-kahden neliömetrin keittokomeromme on kyllä kertakaikkisen ahdas. Ruokaharrastajana keittiömme pursuaa kaikenlaisia raaka-aineita ja keittiövälineitä, jotka ei oikein mahdu minnekkään. Välillä nolottaa kun joku vieras kurkkaa keittokomeroomme, mutta jostain syystä he pitävät sitä todella kiehtovana (hävettää vähän jakaa kuviakin siitä). Kodissamme on myös kyllä monta kaunista kohtaa, joista pidän paljon.

Toin hanhilampun Japanista. Nykyään vähän inhoan sitä, mutten halua hankkiutua siitä eroonkaan. Mia, sun joululahja eli hirvensarvisaniainen on edelleen täällä.
Seinällä roikkuva kuivattu puska on jokin turkkilainen yrtti, jota polttaessa suitsukkeen tapaan kodin pahat henget katoavat. Se tuoksuu hyvältä.

Olen muutenkin aina vähän hävennyt kotiamme. Se on aina tuntunut vähän tilapäisratkaisulta (kuinka tilapäinen on kaksitoista vuotta?), eikä sitä ole siksi jaksanut laittaa niin pieteetillä. Kodissamme näkyy vielä vahvasti opiskelijabudjetilla tehdyt sisustusratkaisut (helloouuu lastulevy!). Näkykööt. Eikä kotimme ole kuten monien ystäviemme megakauniit, triplasti isommat unelmakämpät, joita on näkynyt sisutuslehtien sivuilla.

Siksi olen aina todella hämmentynyt, kun juuri nämä ystävät pitävät pikkukotiamme kotoisana paikkana, jossa on aina lämmin ja ihana tunnelma. Vaikka siellä täällä on kasoja, piirustusroinaa tai musavälineitä. Ehkä tunnelmaan auttaa myös aina kotonamme soiva musiikki, oli se sitten jazzia, japanilaista iskelmää, millennium-hittejä tai tämä repeatilla soiva turkkipoppibiisi, jonka kuulimme Istanbulissa.

Tätäkään juttua varten ei stailattu mitään, Kirsikka vain päätti alkaa ottamaan kotikuvia meillä ollessaan. Vessapaperirullaa ei ole siis stailattu, vaikka saatoit luulla niin.

Maalasin auringonkukkataulun seitsemänvuotiaana. Pidän siitä edelleen. 3D-hahmotuskykyni ei ole sittemmin kehittynyt ollenkaan. Se onkin se juttuni.
I love big cocks.
Aloe vera-kasvit on kaivettu maasta Kroatiasta, sininen purkki on Tanskasta joltain maalaiskeraamikolta pyöräreissumme varrelta. Pyllymallina toimi Ilari.

More to read

Tuplakääk: Osa 3

Musla

Tuplakääk-podcastin kolmas jakso on täällä!

Budapest

Enni Koistinen

Rennon kiilloittamaton Budapest.

Loimulohi ja rosvopaisti

Kirsikka Simberg

Cooking long and hard and then loosing your mind in the end.

Syksyinen pullapuuro

Katri Mutikainen

Koska en voi syödä pullaa joka päivä, kehittelin puuron, joka tyydyttää pahimmat pullahimoni, sillä se maistuu ihan omena-kanelipullalta.