Olimme viime kesänä poikaystäväni kanssa automatkalla Baltiassa. Ajoimme kahden viikon aikana ympäri Viroa, Latviaa ja Liettuaa. Reissu oli niin kiva!

Nukuimme välillä pakussamme, jonne olemme rakentaneet kahden hengen sängyn. Joskus parkkeerasimme automme yöksi rantojen parkkipaikoille, puskiin tai muihin rändöm-paikkoihin. Kun halusimme suihkuun, ajoimme yöksi leirintäalueelle. Pakussa nukkuu yllättävän hyvin – vedimme lähes joka päivä makeat kymmenen tunnin unet. Saimme kipinän pakumatkailuun eli trendikkäästi van life -matkusteluun Islannissa, jossa vuokrasimme nukkumiseen tarkoitetun pakun. Reissun jälkeen ostimme täysin samanlaisen auton, johon poikaystäväni rakensi levitettävän sängyn.

Pakussa nukkumiseen menee välillä kyllä hermot, minulla tarkalleen ottaen aina kahden-kolmen yön välein. Silloin yövyimme hotelleissa, airbnb’ssä ja majataloissa.

Parasta Baltian road tripissä? Ruoka! Söimme niin paljon rahkapiirakoita, kaalipiirakoita, keittoja (kylmä ja kuuma borsch, seljanka, kaalikeitot), käsintehtyjä pelmenejä, lukuisia erilaisia suolakurkkuja, maustekurkkuja, parin päivän ajan suolattuja avomaankurkkuja, hapatettuja vihanneksia, epäilyttävän näköisiä makarooni-pastasalaatteja (rakastan niitä) sekä kuminalla maustettuja ruokia. Ah.

Kävimme lukuisilla toreilla ja markkinoilla, jossa menin seisomaan mielenkiinnosta erityisen pitkiin jonoihin satunnaisissa torikojuissa, joiden myytävät näyttivät täysin samanlaisilta kuin muidenkin torimyyjien. Taktiikka oli menestys, sillä maistoimme maailman herkullisimpia ja pulleimpia mustia kirsikoita, megamakeita mansikoita ja auringolta maistuvia keltaisia tomaatteja. Myös viiden eri kirsikkalajikkeen toreilla hämmästytti: keltaisia kirsikoita en ollut aikaisemmin nähnyt.

Enkä meripihkaa merenrannoilla! Meidät valtasikin pieni meripihkakuume, jolloin keräsimme päivän aikana pienehkön kourallisen meripihkamuruja Liettuan rannoilla.

Välillä pikkukaupunkien tunnelma oli neuvostoliittolaisen karu. Välillä puutalojen, kartanoiden ja puutarhojen kauneus sai minut haukkomaan henkeä.

Suomalaiset saattavat joskus luulla, että Baltian ajoteiden kunto on huono. Tiet on suurimmaksi osaksi yhtä hyviä mitä Suomessakin muutamaa pienempiä maalaistietä lukuunottamatta. Sinne vaan kruisailemaan!

Jos tekisin uuden Baltian road tripin, jättäisin luultavasti Liettuan pois agendalta. Mielestäni Viro ja Latvia olivat ehkä astetta mielenkiintoisempia, vaikka ne ovatkin maana hieman Liettuaa köyhempiä maita. Liettualla on aika vähän rantaviivaa ja ainakin heinäkuussa tuntui, että kaikki liettualaiset olisivat pakkautuneet rantakaupunkeihin nauttimaan kesälomasta. Ihmispaljous ahdisti, joten huristeltiin Latvian puolityhjille rannoille rentoutumaan.

Kaksi viikkoa oli todella pitkä aika roadtrippeilyyn – myös viikko tai alle viikko riittäisi varmaan hyvin pienemmällä ajomäärällä.

Yksi matkamme kohokohdista oli Latvian länsirannikko, jossa elää edelleen suomensukuisia liiviläisiä. Pikkuruisessa Mazirben kylässä oli niin viehättävä Branki-majatalo, jota ylläpiti hurmaava liiviläisperhe (sinne kannattaa ottaa yhteyttä vaikka kalenteri näyttäisikin täyttä, mekin mahduimme silti). Sinne haluaisin uudelleen syksyiselle meripihkamatkalle. Kuulemma meripihkaa ajautuu rannikoille etenkin syysmyrskyjen aikaan.

Muita reissun kohokohtia oli huvittava Retrobest-festivaali (pääesintyjänä Alphaville, Baccara ja Paradisio), haikaranpesien bongaaminen teiden varsilla, Peipsijärven ympäristö kaikkine sipuliruokineen Virossa, Hill of Crosses eli hämmentävä katolilaisten pyhiinvaelluspaikka Liettuassa, kylpylät (Hedon Spa ja Kubija), kesäkaupungit Jurmala ja Pärnu, Sillamäen mystinen ydinasekaupunki, kuumottava vankilavierailu Latviassa ja mummojen huonekasvien vaklaaminen ikkunassa.

Ainiin ja se, että Baltian rannikolla kasvaa villinä harsokukkaa!

Ai hitsi, nyt katselen karttaa ja mietin millaisen reitin tekisin toisella Baltian-reissulla ja ketä kavereita kutsuisin mukaan. Maistan suussani jo kaalipiirakat ja nään silmissäni jo vedessä kimaltelevat meripihkat.