Minä ja mielitiettyni Ilari oltiin unelmoitu jo kauan lomasta Islannissa. Pieni pohjoinen saari vaikutti täydelliseltä lomakohteelta etenkin meille, koska luontohommat ja kuumissa lähteissä lilluminen kiinnostavat erityisen paljon.

Loma Islannissa oli upea. Koko maa oli kuin iso luontokohteiden huvipuisto, jossa aivot ja tajuaminen oli koetuksella toinen toistaan päräyttävämpien luontokokemusten takia. Silmämme oli koko ajan lautasen kokoisina katsellessamme maisemia auton ikkunasta. Jos pidin viisikin minuuttia katsetta opaskirjassassa ja nostin pääni ylös, olivat maisemat muuttuneet taas täysin erinäköisiksi.

Kaikki luonnossa olevat väritkin näyttivät niin intensiiviltä – ihan kuin niiden saturaatio-arvot olisi käännetty tappiin asti.

On niin hämmentävää, että yhden pienen maan sisälle mahtuu niin erilaisia maisemia. Näimme megakorkeita vuonoja, kuumia lähteitä, satoja vesiputouksia, kuvankauniita kalastajakyliä, täydessä ruskassa olevia laaksoja, neonvihreitä laaksoja, täysin mustia avaruusmaisemia, punaisia vuoria, sinisiä vuoria, jäätiköitä, tulivuoria, tulivuoria keskellä järviä, jäävuoria, kraatereita, ziljoona lammasta, mustia hiekkarantoja, valkoisia hiekkarantoja, laavakenttiä ja mitä vielä!

”No huhhuh, kato mikä vesiputous tuolla! Ja tuolla!”
”Miten noikin vuoret on tullut ton muotosiks?”
”Kato miten noi lampaat on edes päässyt noin korkeelle?”
”Revontulia!”
”Kato miten idyllinen maatila tossakin vesiputoksen juurella.”
”Tuolla on varmaan joku kuuma lähde kun maasta tulee niin paljon höyryä.”
”Miten toi jäätikkö voi olla noin sininen?”

Olimme reissussa kymmenen päivää ja kahdeksantena päivänä tuntui siltä, ettei kovalevy enää pysty ottamaan vastaa yhtään megahienoa vesiputousta, tulivuorta, maisemaa tai ihanmitävaan. Maisemien katselusta olisi ehkä pitänyt ottaa yksi taukopäivä huilaamalla ja prosessoimalla kaikkea näkemäänsä.

Kaikki oli vaan niin överiä.

Päätimme lähteä Islantiin syyskuun lopussa, sillä Mondon oppaassa kerrottiin Islannin olevan parhaimmillaan juuri silloin ruskan saavuttua ja etenkin ruuhkaisimman turistikauden loputtua. Vuokrasimme camper vanin eli pakun, jossa  myös yövyimme. Auton pehmeällä patjalla oli todella hyvä nukkua. Tuntui ihanan vapaalta lomailulta, kun yöpaikka oli renkaiden päällä, eikä päiviä ja ajomatkoja tarvinnut suunnitella esimerkiksi hotellivarausten mukaan.

Automatkailu on toki hieman epäekologista, mutta se oli ihanaa etenkin siksi, etten pysty tällä hetkellä kävelemään pitkiä etäisyyksiä megakipeän selän välilevynpullistuman takia. Kävelin mummovauhtia kävelysauvojen kanssa, joiden kanssa opin poseeraamaan erittäin tyylikkäästi. Islannissa on loputtomasti eri pituisia vaellusreittejä, mutta mummot ja muut vaivaiset pystyvät näkemään maata erinomaisesti köpöttelemällä kepeillä parisataa metriä tai vaikka islanninhevosen selässä ihmetellen. Harmitti kyllä vietävästi, etten päässyt kiipeämään tulivuorien huipuille tai kävelemään paria kilometriä kuumien lähteiden laaksoon. Ensi kerralla sitten.

Islanninhevosilla ratsastaminen rannalla ja vuonojen laaksossa oli yksi loman kohokohdista. Rauhallisten ja vankkarakenteisten issikoiden kyydissä oli leippoisaa – naamani oli koko ajan hymyssä, koska oli niin ihanaa. Islanninhevosten omassa spesiaalissa askelluksessa eli töltissä meno oli mukavan tasaista ja ripeää (ei ollut niin hazardia pojoing eestaas ylösalas kuten normaalissa ravissa).

Ajoreittimme muodostui kuumien lähteiden sijaintien mukaan, koska vedessä lilluminen on parasta.

Islannin kuumat lähteet ansaitsevat ihan oman postauksensa. Osa lähteistä haisi kananmunalle ja osa ei dunkannut yhtään. Osassa vesi oli niin kuumaa, että välillä piti nousta pois vedestä viilentymään.

Islanti on tunnetusti kallis maa, muttei niin kallis mitä ajattelin. Ruokakaupoissa hinnat olivat vain hieman Suomen hintatasoa kalliimmat. Lounas maksoi paikasta riippuen 10-25 euroa ja tuopillinen olutta 7-8 euroa. Illalliset olivatkin sitten jo aika hintavia. Me säästimme paljon lantteja nukkuessamme camping vanissamme hotellien sijaan ja kokkailemalla ruokia itse.

(Huh, mua hengästyttää maisemat uudelleen pelkkiä näitä kuviakin katsoessa.)

Islannin turistimäärät ovat kasvaneet huimasti viime vuosien aikana. Kuulemma kesäkuukausina turisteja on suosituissa nähtävyyksissä vähän liikaakin. Reissumme aikana etenkin Reykjavikin lähellä sijaitsevissa suosituissa kohteissa oli aikamoinen tungos ja välillä ajoimmekin vain ohi nähtyämme ”Islannin kauneimman vesiputouksen” täpötäyden parkkipaikan. Mutta monessa paikassa olimme vain kaksistaan.

Analysoituani muita turisteja tulin siihen tulokseen, että tyypillinen turisti Islannissa on eurooppalainen tai amerikkalainen, noin kolmekymppinen retkivaatteisin pukeutunut pariskunta (a.k.a minä ja Ilari).

Yksi syy turistiboomiin on Game of Thrones, jota on kuvattu ympäri Islantia. Monet paikaliset matkailuyritykset järjestävätkin GoT -teemaretkiä, jossa vieraillaan sarjan kuvauspaikoilla. Kuulemma monet turistit ovat pukeutuneet kierroksilla täysiin GoT-larppireleisiin. Me ei käyty teemaretkillä, mutta…

…oli pakko tehdä larppiasu kävelysauvasta ja retkipyyhkeestä.

Lady Enni of House Coistinen will not bend the knee.

Ilaria kyllästytti, kun pakotin häntä ottamaan Game of Thrones-larppikuvaani kolmessa eri lokaatiossa. Mutta kun jokaisen vuoren takaa tuli aina enemmän ja enemmän valokuvauksellisempi GoT-tausta.

Lempipaikkojamme oli mystiset Länsivuonot ja Pohjois-Islanti. Suunnittelimme Ilarin kanssa jo seuraavaa Islannin-reissua, jolloin vuokraamme nelivetomaasturin. Sillä pääsemme maan keskellä sijaitsevaan erämaahan, josta löytyy vielä lisää upeita maisemia ja kaikki kreiseimmät kuumat lähteet, kuten tämä kraaterin keskellä sijaitseva kylpypaikka (oikeesti, miten toikin paikka voi olla olemassa?).

Kotiinpäin lentäessä näin loppuhuipennukseksi vielä lentokoneen ikkunastakin revontulia. Se oli jo ihan liikaa ja jouduin sulkemaan silmät.