
Setämies-idoli
Idolisoin todella harvoin keski-ikäisiä setämiehiä. Vielä harvemmin samaistun heihin.
Fanitan aivan täysillä keski-iänkin ohittanutta 71-vuotiasta brittikokki Rick Steinia. Vitsi mikä tyyppi! Rick Stein on tehnyt ruoka- ja matkailuohjelmia Englannissa vuosikymmenten ajan, eikä loppua vielä näy. Ruokaohjelmissa aina siniseen tai pastellinvärisiin kauluspaitoihin pukeutunut Stein matkustaa maailman eri kolkkiin maistellen paikallisia ruokia ja juomia, tutkien markkinoiden kojuja, opiskellen kohteiden tapoja ja ruokakulttuureja. Reissun jälkeen Stein kokkaa maailmalla maistettuja ruokia kotonaan. Stein on loputtoman kiinnostonut lähes kaikesta ja ennen kaikkea hän on totaalisen fiiliksissä kaikesta näkemästään. Samaistun vahvasti. Idoliainesta.
Kaiken lisäksi hedonisti-Stein on oman Instagraminsa mukaan ihan koukussa Paratiisihotellin brittiversioon (edelleen, samaistun.).


Steinin ruokaohjelmat ovat täydellisen informatiivisiä, mutta myös ihanan rentouttavia hyvänmielen viihdettä. Yle on näyttänyt Rick Steinin ruokaohjelmia vuosien ajan ja Yle Areenaan tuli juuri katsottavaksi Steinin ”Ruokamatka Euroopan kaupunkeihin”-sarjan ensimmäinen jakso, jossa Stein herkuttelee ja kokkailee Bordeauxissa. Muissa jaksoissa hän käy maiskuttelemassa Reykjavikissa, Berliinissä, Lissabonissa, Palermossa sekä Kreikan ja Espanjan pikkukylissä. Tilasin juuri ebaystä sarjan resepteistä koostetun keittokirjan.
Ra-kas-tin Steinin aikaisempia ruokaohjelmia, jossa syvennyttiin intialaisiin ruokiin usean jakson verran sekä Välimeren ruokiin erikoistunutta Ruokamatka Venetsiasta Istanbuliin-sarjaa. Brittien telkkarissa nähtiin juuri Steinin Meksikoon sijoittuva ruokasarja, jota en malta odottaa – Yle, kaivakaa nopsasti kuvetta ja ostakaa sarja!
Steinin ruokaohjelmat ovat erityisen hauskoja myös siksi, että ne noudattavat aina samaa, menneiden vuosikymmenien tv-ohjelmien hieman kämäistä tekotapaa leikkauksineen ja ohjauksineen (oli ne nyt kyllä hommannut dronen ilmakuvia varten). Koko muukin kuvauscrew on vähintäänkin yhtä vanhoja gubbeja.
Steinin kokkaustyyli on ihanan suurpiirteinen ja huoleton (samaistun tähänkin) eikä hän erityisesti piittaa piperrys-fine diningista vaan pitää rehellisistä ja rehdistä ruokalajeista (kuten minäkin). Bordeaux-jaksossa ranskalaista kotiruokaa valmistaessa Steinin ruokafilosofia tiivistyy hänen sanomaan lauseeseen: ”Ei näytä kovin hienolta, mutta tämä ei ole tarkkaa hommaa. Ja päälle vielä runsaasti gruyère-juustoa. Älkää pihistelkö sen kanssa.”
Minäkin haluan olla isona Rick Stein – jos en pääse ruokamatkustamaan ammatikseni, niin ainakin haluan säilyttää loputtoman uteliaisuuden ja fiilistelyn itsessäni vanhoille päiville asti. Mikään ei pelota minua vanhenemisessa yhtä paljon kuten känkkä-änkyräksi tuleminen sekä se, etten joskus enää haluaisi oppia ja omaksua uusia tapoja ja asioiden. Pitää olla tarkkana, sillä extreme-uteliaisuudesta huolimatta saatan olla joskus itsepäisellä my way or the highway-tuulella.
Mutta on Rick Steinkin juuri sopivan hyvällä tavalla änkyrä: ”Ette ehkä pidä tällaisista paikoista tai ruoista. Otan sen riskin, koska niistä minä pidän. Tärkeintä on paikallinen ruoka, hyvä viini ja paikat, joiden uskon saavan teidät hymyilemään.”
Edelleen, samaistun.
-
-
Enni Koistinen
Niin tuleekin, hyvänmielen Rick!
-
-
Johanna
Ihanaa Enni!
Tää juttu ois voinut olla mun kirjoittama. Mä tilasin Briteistä Rick Steinin Ruokamatka Venetsiasta Istanbuliin- kirjan ja Dvd:n (en edes omista dvd-soitinta…), jotta voin fiilistellä sitä sarjaa vielä vuosienkin päästä, niin paljon siitä tykkäsin. Haha! Ja joskus oon kelaillut, että jos mä koskaan tapaisin sen jossain reissussa, niin uskaltaisinko mennä juttelemaan sille… Vai jättäisinkö menemättä, koska en kestäis jos se oliskin ihan kuspää! Kelaa, haaveilen jopa sen tapaamisesta!! Hihii, ihanaa tietää, että en ole ainoa. Kiva kun kirjoitit tästä! <3-
Enni Koistinen
Ihanaa hahaha! Ei Rick voi mitenkään olla kusipää, ei ole mahdollista! Mä katoin Ruokamatka Venetsiasta-Istanbulin jaksoja moneen kertaan koska ne oli niin hyviä. Välillä katon Youtubesta niitä klippejäkin! Ja hei löysin muuten netistä paikan mistä pääsee kattomaan sitä uutta Meksiko-sarjaa, katoin jo kaks jaksoa: http://www.dailymotion.com/video/x6cxv3t
-
-
Emma Wilde
Oooh Enni! Minä myös! Oon kipeenä ja katsoin just vklp Bordeaux-jakson ja voi vitsi mikä tyyppi. Samaistun myös jokaiseen yllämainitsemaasi kohtaan!
-
Enni Koistinen
En malta odottaa uusia jaksoja, kiinnostaa ne _kaikki_ kohteet!
-
-
Maria
Tän takia mä niin tykkään Muslasta, kun täällä on välillä jotain näin randomia! Näin ruokaohjelmien ykkösfanina mun on kyllä ehdottomasti alettava katsoa tota ohjelmaa. En kestä miten sä kuvailitkin tota, osaan vaan kuvitella vanhojen gubbejen kuvausryhmän ja kasarifiiliksen…
-
Lotta
Siis Rick on ihan paras!!😍
Oli niin läppä, kun se yhdessä kohtaa luetteli, että, mitä kaikkea tähän ruokalajiin tulee ja sitten se sano, että mä tykkään käyttää tässä banaanisalottia, koska sitä on helppoin kuoria!! Kaikki muut selittelis jotain makuvivahteista etc. mutta siis kaikkihan inhoo sipulin kuorimista, mutta vaan Rickillä on pokkaa sanoo se ääneen. Niin ihanaa elämänmyönteisyyttä😀-
Mukana mieki
Onkohan meillä yhteinen alitajunta+! Allekirjoitan kaiken, myös kommentit. Itse etsin netistä mistä saisin Venetsiasta Istanbuliin -sarjan soundtrackin (säveltänyt mystinen Crocodile), niin hurmaava se oli! Olisi ihana soitella sitä ja kokkailla keittiössä!
-
Mukana mieki
Google Playstä löytyy…
-
-
Tina
Minäkin fanitan. Muistan vuosien takaa yhden jakson Egyptistä, jossa kuvausryhmän kanssa yrittävät (turhaan) pelastaa uhanalaisia kilpikonia, jotka keikkuivat selällään ruokamarkkinoilla myynnissä. Halusivat ostaa konnat vapaaksi ja viedä ne takaisin mereen, mutta inhottavat paikalliset eivät suostuneet myymään kun vissiin arvasivat suunnitelman.
-
Enni Koistinen
Rick pelastaa eläimetkiiiiin, en kestä! <3 <3
-

More to read

Vaatepaasto päättyy
Kirsikka Simberg
Vaatepaastoni on ollut ajankohtainen viime viikkojen aikana, se on nimittäin päättynyt.

Mökki-style, osa 1
Kirsikka Simberg
Samujin pääsuunnittelija Samu sanoo aina, että suljettu kirjekuori on avonaista kiinnostavampi. Sanonnalla ei viitata kirjesalaisuuteen, vaan vaatteisiin.
Ah Rick Stein on ihan mun ja mun mutsin lemppari! Aina tule hyvä mieli siitä