Kalevalanmaa on Suomen Kansallisoopperan – ja baletin järkälemäinen teos Suomen historiasta ja tulevaisuudesta. Voiko pikakelatusta 10 000 vuoden historiasta saada aikaan mitenkään järkevää esitystä?

Myönnettäköön, että etukäteen Kalevalanmaa kuulosti suurelta Suomi100-ansalta. Mutta hyvät arvostelut ja kehuvat kuulopuheet saivat meidät ottamaan asiasta selvää.

Laitoimme vähän fiinimpää päälle ja vaihdoimme narikassa sisäkengät jalkaan rivissä muiden pikkujoululookeissa olevien kulttuurirouvien kanssa.

Pääpiru Kalevalanmaan takana on Kansallisbaletin pitkäaikainen taiteellinen johtajana Kenneth Greve, joka ulkopuolisen silmin loi ylistyslaulun – ja tukkapöllyn – Suomelle. Tanskalaisen Greven kausi taiteellisena johtajana on pian päättymässä, joten Kalevalanmaa on samalla myös kiitosvirsi Suomen kansalle.

Esitys ei ole mikään perusbaletti, vaan pikemminkin suuri show.

Ennen varsinaista esitystä katsojat pääsevät virittäytymään Kalevalanmaan tunnelmaan kävelykierroksella Kansallisoopperan kulisseissa, joka oli niin jännittävä, että Kirsikka kiljui.

Kalevalanmaa ei varsinaisesti kerro Kalevalasta. Päähahmoina ovat Aino, Väinämöinen, Ilmarinen ja kiintiöbalettipahiksena Pohjan Akka, mutta samaan aikaan lavalla seikkailee muun muassa Tom of Finland, Sisu, Katri Helena, Angry Bird ja Jorma Uotinen. Musiikki sisältää kaikille tuttuja biisejä, mm. Sibeliusta, Värttinän kansanmusiikikkia, Darudea ja iskelmää.

Kun kaikkien stereotyyppisten Suomi-kuvien lisäksi lavalle heittää läjäpäin Alvar Aallon jakkaroita ja Marimekon raitoja, on kasassa kaikki ainekset suureen Suomi100-oksennukseen. Mutta ei – Kalevanmaa toimii! Stereotypioita juhlitaan ilon kautta ja oksennuksen sijaan katsojat saavat naamalleen leveän hymyn ja sinivalkoista paperisadetta.

Kuvituskuvat asuista: Erika Turunen

Kalevalanmaa oli viihdyttävä, koskettava, kepeä ja dramaattinen.

Kirsikka herkistyi: ”En tajua mikä mua vaivaa, mutta itketti monta kertaa. Siinä kun körttipukuiset Minna Canthit joikhasivat nousi kyyneleet silmiin ensimmäisen kerran. Myös sodasta kertovat kohtaukset kosketti.”

Ennikin herkistyi: ”Silmäkulmat kostuivat etenkin Suomen laulu -kuorolaulukohdassa sekä sisällissodasta kertovassa kohdassa, jossa kaksi nuorta miestä tanssivat tunteellisen dueton punaisen ja valkoisen valon alla.”

Esityksen monet yksityiskohdat jakoivat mielipiteemme. Heti väliajalla kävimme kiivasta keskustelua miespääosan eli Väinämöisen roolia esittävästä tanssijasta. Kirsikan mielestä miestanssija ei ollut tarpeeksi graceful, vaan hän tanssi balettia liian karkeasti. Enni sen sijaan kävi ihan kuumana Väinämöiseen ja piti riuhtovaa, voimakasta ja epäbalettimaista tanssitapaa juuri täydellisenä suomalaisen juron miehen rooliin. (Kirsikan side note: mainittakoon myös, että Väinämöisellä oli parta ja Enni on ihan heikkona parrakkaisiin, omaa mielitiettyään, Ilaria muistuttaviin miehiin!)

Esityksen puvusto oli huikea! Kalevalanmaata varten on tehty yli 600 asua puvustaja Erika Turusen johdolla. Lempparimme oli Pohjan akan asu ja hänen bad ass-muijapossen lateksisukat yhdistettynä kärkitossuihin ja hopeisiin teräsnänneihin. Modernit Minna Canthin asut parinkymmenen tanssijan yllä olivat hienosti toteutettu.

Enni: ”Lämpeen aina kuorolaulukohtauksille, mäkin haluan laulaa kuorossa. Mikki Kuntun valaistus oli huikeaa jälleen kerran. Lavastus oli hienoa ja modernia (take note, Kaupunginteatteri). Kävelykierros ennen esitystä oli freesi idea. Lisäksi pidin myös yleisössä vilahtaneesta kansallispuvusta, haluan kansallispuvun! Erityisesti tykkään aina myös yleisön kulttuurirouvista, niitä on ihana tuijotella.”

Kirsikka: ”Pohjan Akan roolin tanssinut Japanilainen Hanako Matsune oli ihan mieletön, mielestäni koko esityksen kirkkain tähti. Olin iloinen, kun aploodien aikana muutkin ajattelivat niin: Hanakon kumartaessa esityksen lopussa, yleisö antoi aplodit seisaaltaan. Nautin myös jokaisesta humoristisesta kohdasta! Upeeta, että esitykseetiin saatiin niin monta aidosti hauskaa hetkeä. Myös väliajalla nauttimani briossi oli erinomainen.”

Kirsikka: ”Vaikka esityksessä oli monta huumorihetkeä, niin oli myös pari kohtaa, jotka oli tarkoitettu hauskoiksi, mutta eivät kuitenkaan oikein naurattaneet, vaan tuntuivat vähän väkisin keksityiltä mulle henkilökohtaisesti. Olen usein sitä mieltä, että less is more. Toisaalta arvostin kyllä esityksen suuruutta ja sitä, että rohkeesti tehtiin isosti.”

Enni: ”Välillä sorruttiin vähän pateettisuuteen, joka onneksi myönnettiinkin! Musiikki oli välillä liian hiljaisella, jolloin kärkitossuista lähtenyt kopina ja suhina vähän häiritsi. Miinuspisteitä annan myös Lordin poissaolosta. Kansa tahtoo Lordin!”

Tiivistettynä: pidimme Kalevalanmaasta paljon. Viihdyimme. Esitys mursi stereotypioita tylsästä balettinäytöksestä, jossa mieli harhailee ja välillä meinaa nukahtaa.

Kalevalanmaan näytökset jatkuvat tammikuussa. Esitys on katsomisen arvoinen. Ja hyvä joululahjaidis! Lisätietoa löydät Ooppera Baletin sivuilta.

Väliajalla: skumppaa, pullaa ja briossia!