Tuskan parah­dus

Kävin Tuska-festivaaleilla ja yllätyin.

Sain yhtäkkiä keväällä idean, että haluan Tuska Festivaaleille. Aikaisempi raskaan musiikin kokemukseni rajoittuu lähinnä kolmeen Nightwishin biisiin, joita pakotan mielitiettyni kuuntelemaan autossa (koska ne biisit on upeita ja niitä kuunnellessa tulee mahtava Grand Theft Auto-olo). Ainiin ja Him on ihan paras. Ainiin, oon ollut puolivahingossa sekä Nightwishin sekä Himin keikalla Ruisrockissa. Ne olivat ehkä koko festareiden parhaat keikat.

Halusin mennä Tuskaan, sillä se kiinnostaa kokemuksena. Oman mukavuusalueen ulkopuolelle on välillä hyvä mennä ja avata aivonsa asioille, joista muut ihmiset ovat fiilareissa. Yleensä sellaisissa tapahtumissa on lisäksi vielä sairaan kivaa. Valmistauduin Tuskaan kuuntelemalla festarin Spotify-listaa ja yllättäen vaivun täydelliseen työntekotranssiin perehtyen samalla artisteihin.

PERJANTAI:
Laitan silmiin extrapaljon kajalia, enkä harjaa hiuksiani päikkäreiden jälkeen. Olen hävittänyt nahkatakkini. Puen sen sijaan päälleni vihreän takin ja mietin, olenkohan pukeutunut liian värikkäästi? Tahdon sulautua heavymassaan.

Metrossa tivaan vankan heavymenneisyyden omaavalta mielitietyltäni syitä hevarimusarin hylkäämiselle. ”No miksä et itte jatkanut Bäkkäreiden kuuntelemista teinivuosien jälkeen?” Niin no aivan. Paitsi että joskus kuuntelen niitä nostalgiahengessä. Kuulemma viimeisinä hevarivuosinaan mielitiettyni kuunteli salaa house-musiikkia. Aww.

Saavumme alueelle. Hyvin nopeasti käy selväksi, että Suvilahden festarialueen laittaminen visuaalisesti upeaksi ei ole ollut järjestäjien prioriteettilistalla. Nyt ei toden totta olla Flow’ssa. Just hyvä. Festarikansa on mustissa.

Jonotamme kaljaa liian kauan. Kaikki näyttävät tilaavan samantien neljän kaljan pahvikorin – joko heillä on todella kova jano tai kukaan ei jaksa seisoa jonossa uudestaan. Tilaan myös kaljakorin. Kolme juomista on minulle. En tiedä oliko päätös järkevä.

Viinikojulle ei ole jonoa.

Pidän aurinkolasit päässä, että voin keskittyä kunnolla ihmisten katselemiseen. Vitsi minkä näköisiä tyyppejä! Lookkeja! Heavypaitoja! Niin mielenkiintoista. Revittyjä farkkuliivejä lempibändien kangasmerkeillä, jättikokoisia tatskoja, mustavalkoisia corpse paint-kasvomaalauksia.

Jos olisin peruukki- tai hiuslisäkebisneksessä, silmissäni vilkkuisivat dollarinmerkit kaikista neitseellisen värjäämättömistä, hyväkuntoisista, vaaleista, erittäin pitkistä hiuksista. Luin jostain, että ne on hiusbisneksessä himotuimpaa materiaalia, joista maksetaan alalla kaikista suurimmat summat.

Näen Jone Nikulan. Sitten Pekka Poudan.

Tuskan ikäjakauma näyttäisi olevan silmämääräisesti 85% miehiä ja loput naisia.

Alueella on puusauna ja palju, jonka ohi kävelemme. Näen usean täysin alastoman miehen vilvoittelemassa. ”Äijät vähän saunoo, juo kaljaa ja kuuntelee heaviä. Mikäs sen parempaa.”

Vasemmanpuoleisella kojulla ei ollut jonoa. Siellä tarjoiltiin vain alkoholittomia juomia.

Menemme syömään. Alueella on myös trendikästä ruokaa tarjoavia kojuja, mutta ilmassa leijaileva makkaranhaju aivopesee meidät tilaamaan hirvimakkaraperunat ja paistettuja muikkuja. Klassikkofestariruokaa. Hyvää.

Ympärillä kuulee englantia ja lukuisia eri suomen kielen murteita. Sanaa ”Hesa”-kuulee useasta suunnasta.

Juon pahvikorissa väljähtänyttä kaljaa.

Norjalaisen black metal yhtyeen Dimmu Borgirin keikka on hyvä ja synkkä. En ajatellut, että nauttisin örinästä näin paljon. Aurinko paistaa suoraan päälavalle ja corpse paint-kasvomaalauksilla koristellut esiintyjät näyttävät olevan ihan väärässä paikassa – musiikki on niin tummaa ja pelottavaa, että luulisi Dimmu Borgirin jäsenten syttyvän tuleen polttavasta auringonvalosta (eiks vampyyreille käy aina niin?).

Juomme shotit. Koko shottilistan valikoima kiinnostaa. Tilaan tillivodkan sillillä ja ruisnapilla. Aivan sairaan hyvää! Tämän aion kopioida rapu- ja juhannusjuhliin.

Kaikkien artikkeleiden ja kuulopuheiden mukaan Tuskassa on erittäin leppoisa tunnelma. Se pitää ehdottomasti paikkansa. Virallisestikin Tuskassa on vähiten häiriökäyttäytymisiä kaikista Suomen festareista. Hevarit ovat leppoista porukkaa.

Haluan ostaa Dimmu Borgirin paidan. Mielitiettyni yrittää ylipuhua minua pois ajatuksesta monta kertaa. Kuulemma Slayerin tai Amorphiksen paita olisi parempi. Eikä. Eikä olisi. Minä itte. Haluan next level norjalaisen black metal-yhtyeen bändipaidan enkä mitään nynnynpää.

Jono paitakojulle on äärimmäisen pitkä. Seison jonossa melkein tunnin, jonka aikana kuuntelen takana jonottavien miesten keskustelua: ”Kerro mikä mies nää oot, mitä teet ja missä vaikutat? Onko moottoripyörää?”. ”Mies lähti pohjoisesta, mutta pohjoinen ei lähde miehestä.”, ”Ihmisen pitää tehdä just sitä mitä haluaa, oli se sitten patalappujen keräystä tai tietyn musiikin kuuntelua”. Aamen!

Katsomme osan Amorphiksen keikasta. Tunnistan osan helsinkiläisen heavybändin biiseistä, jee.

Huomaan googlettavani jokaisen artistin, etten olisi niin pihalla eri metalligenreistä. Pian saan päänsäryn kaikista eri genremäärityksistä: Amorphis oli eka death metal-yhtye, mutta nyt he ovat heavy metal ja progressive metal -yhtye. Kyselen loputtomasti metallikysymyksiä mielitietyltäni ja saan vastausten lisäksi huvittuneita katseita. Olen metalli-noob.

Entä mikä on black metallin ja death metallin ero? Death metallissa kuullaan kuolemankouristus-örinää, black metal on vieläkin synkempää (ja usein norjalaista). Grincoressa lauletaan suolenpätkistä ja sisäelimistä. Entä speed metallin ja trash metallin ero? Olen aivan pihalla.

Ensimmäinen Tuska-päivä vakuuttaa silti vahvasti.

"Missä sä oot?" - "Oon tässä ruumisarkun vieressä."

LAUANTAI

Kävelen metroasemalle uudessa Dimmu Borgir-paidassani ja tunnen siitä suurta huijarisyndroomaa.

Toiselle festaripäivälle saan seurakseni Mian. Ihanaa! Luottoystäväni kaikenlaisisa rändöm tapahtumissa, kuten ysärifestareilla ja teknofestareilla keskiaikaisessa linnassa. Mialla on yllään upeat sivuista punotut nahkahousut.

Näytän Mialle festarialuetta. Mia on ihan fiilareissa. Myös viikinkien lehmänsarvista tehdyistä juomasarvista.

Menemme satunnaiselle keikalle ”Flow’n Voimalaan”. Mies ja nainen laulavat lavalla dramaattisen nightwishmaisesti. Välispiikissä mies huutaa mikkiin ”Are you PIRATES!?!” – no miksipä ei. ”This is our first time here in Helsinki while sailing the seven seas”. Ai siis mitä? Onks tällä bändillä joku meriteema? Googletamme – kyllä. Itävaltalainen Visions of Atlantis -yhtye on symphonic power metal band / pirate metal band. Taustalakanassa on iso ja lihaksikas Poseidon. Ihan hyvä meno!

Kerron Mialle havaintoni neitseellisen värjäämättömistä hiuksista ja siitä, että haluaisin kyllä tehdä joillekin hevitukille syväkosteuttavan hiusnaamion. Mietimme, että curly girl method ei ole ehkä ole vielä rantautunut metallipiireihin, mutta sille olisi suuri markkinarako.

Bongailemme yhdessä toinen toista upeampia hiuksia.

Juomme shotit. Tällä kertaa otan nerokkaasti nimetyn Pickelback-shotin, jossa vodkan jälkeen naamaan huitaistaan suolakurkkumehua ja pala suolakurkkua. Ah, pidän tästä. Kysyn kurkkumehusta, se ei ole Myrttisten lientä vaan venäläisten suolakurkkujen lientä. Aion kopioida tämänkin idean. Mia ottaa tillivodka-sillishotin ja pitää siitä.

Päivitän meinkiä Instagramin stooreihin ja kommenttien perusteella monella on tosi iso FOMO nähdessään Tuskan hauskaa meininkiä.

Alueella on Alepan oma myyntirekka ja Varustelekan koju, jossa myydään muun muassa kuivalihaa, kalsareita, armeijavaatteita- ja vilttejä.

Ruotsalainen progressiivisen metallin yhtye Opeth kuulostaa meidän makuun liian nynnyltä.

Japanilainen konkari-heavymetal yhtye Loudness vakuuttaa meidät. Niin hyvä energia!

Heilung-bändin meno vaikuttaa todella muinaiselta. Poronsarvipäiset artistit rääkyvät savuisella lavalla puhuen muinaiskielillä ja soittaen noitarumpuja. Wikipedian mukaan bändi on ”amplified history from early medieval northern Europe”, jonka sanoitukset perustuvat rauta-ajan ja viikinkien kirjoituksiin. Yksi heidän soittimistaan on savihelistin, jonka sisällä on ihmisen tuhkaa ja luita. Okei.

Haluaisimme istua alas, mutta alueella on istumapaikkoja vain parillekymmenelle syöjälle. Ihmiset istuvat betonilla ja hiekalla keikkojen välissä. Todella monella on mukana omat retkiruolit.

Mia on perehtynyt Slayeriin etukäteen ja haluaa ostaa Slayerin bändipaidan. Kuulemma Slayerillä on pelkästään Tuskassa yli tuhat tuotetta myynnissä – hinnat vaihtelevat 35-55 euron välillä. Bändi saa paitamyynnistä kreisit lisämyynnit.

Moshaamme Slayerin keikalla. Onpas nopeaa musiikkia. Hauskaa. Kaikki biisit kuulostaa kyllä aika samalta. En ole ikinä nähnyt millään keikalla yhtä paljon pyrotekniikkaa. Välillä lavalla on kaksi juhannuskokkoa muistuttavaa tulipalloa, välillä ristinmuotoisia tulenlieskoja.

Kerroin Mialle Tuskan sunnuntaista, jolloin alueelle järkätään lapsille Mini Tuska. Hevisaurus esiintyy, kasvomaalauksia kaikille. Silloin lapset kävelevät alueelle itse koristelemansa vanerisen nallen kanssa ja tämä aktiviteetti on nimetty nerokkaasti Saata Nalle Tuskaan. Täydellistä.

Mia kertoo minulle Norjassa järjestettävistä metallifestareista, joka on potentiaalinen seuraava hupikohteemme. Koska olemme hevareita nytte.

 

More to read

Flow filmillä

Katri Mutikainen

Kertakäyttökamera oli täydellinen väline taltioimaan festareiden tunnelmaa. Kamera ei painanut liikaa, eikä myrskyn tai humalan iskiessä tarvinnut pelätä sen kohtaloa.

Päivän asu: talven valkoiset

Kirsikka Simberg

Valkoinen tuntuu talvella vähintään yhtä ajankohtaiselta kuin kesällä, vaikka päivetyksestä ei ole tietoakaan.

Kuultoa iholle

Kirsikka Simberg

Kjær Weis on lanseerannut ensimmäisen ihonhoitotuotteensa.

Mattokaupoilla

Kirsikka Simberg

Oikea matto voi herättää tilan henkiin, mutta on usein arvokas sijoitus. Mitä mattokaupoilla kannattaa muistaa?