Vihreä jäätee kahdel­la tapaa

Viilennystä kuumaan kesäpäivään.

Lääh ja puuh, kuuma!

Sokerittomat jääteet ovat mielettömän hyvää janojuomaa näin helteellä, sillä niitä voi ja kannattaa juoda litrakaupalla. Vihreästä teestä valmistettu jäätee on terveellistä sekä ihanan raikastavan makuista.

Juomien kylmähauduttaminen on trendikästä: cold brewed coffee tuli kauppoihin viime vuonna ja tänä vuonna Lontooseen avattiin pelkkää kylmähaudutettua vihreää teetä myyvä kahvila. Vähän ehkä tyhmää avata kauppa sitä varten, sillä kylmän jääteen tekeminen on niin naurettavan helppoa.

Kirsikka kertoikin äskettäin vinkin jääteehen: irtotee tai teepussukat laitetaan vaan kylmään veteen ja jääkaappiin tekeytymään yön yli tai useiksi tunneiksi. Kylmähaudutuksella teestä tulee pehmän ja hienostuneen makuista, eikä yhtään kitkerää.

Vihreistä teepusseista tulee hyvää jääteetä, mutta maku nousee seuraavalle levelille kun käyttää vähän parempilaatuista vihreää irtoteetä. Itse tein satsin tällä kertaa japanilaisesta luomu-senchasta, jonka Mia toi minulle tuliaisena Japanista. Tee oli ihanan hedelmäistä ja hyvällä tavalla ruohoisen makuista, ah.

Matchasta eli japanilaisesta vihreästä teejauheesta saa myös ihan mielettömän hyvää jääteetä. Välillä lämmin matchatee maistuu vähän turhan kitkerältä ja jotenkin…liian intensiiviseltä, mutta jääteenä matcha toimii mielestäni paaaaaljon paremmin. Matcha-jääteetä ei tarvitse haudutella jääkaapissa tuntikausia, sillä se on heti valmista nautittavaksi.

Näin vinkin suoraan termospulloon valmistetusta matchasta japanilaisesta teekirjasta. Nerokasta! Termari-jäätee on mielettömän kätevä näin helteellä, sillä juoma pysyy kylmänä kesän seikkailuissa useiden tuntien ajan. Heitin termariin kourallisen jääpaloja, joten jäätee oli jäätävän kylmää ja extra-raikastavaa. Just niinkun kaikki juomat Japanissakin.

Juotiin äsken ulkona jääkylmää matcha-teetä Kirsikan kanssa termarista ja kehuttiin kilpaa juoman makua. Tee näyttää todella terveelliseltä… ja myös vihreältä vesivärinesteeltä.

VIHREÄ JÄÄTEE:

3 rkl vihreää irtoteetä per 0,5 litraa vettä (tai riippuen halutusta voimakkuudesta). Voit myös käyttää teepusseja.

Laita kylmä vesi ja tee kannelliseen purkkiin tai teepannuun. Anna hautua jääkaapissa 6-8 tuntia. Siivilöi tee ja kaada neste takaisin purkkiin tai kannuun.

JÄÄTEE MATCHASTA:

0,5 tl matchajauhetta per 1 dl vettä
(jäitä)

Siivilöi matcha termariin (tai kannuun) niin jauhe ei paakkuunnu. Lisää vesi. Sekoita termaria voimakkaasti ja lisää jääpaloja, jos hanasta ei tule tarpeeksi kylmää vettä. Jääpalat eivät ole pakollisia, mutta jääkylmänä matchatee maistuu ihanalta. Tee on heti valmista nautittavaksi.

Paras teekauppa Helsingissä on ehdottomasti Théhuone Eerikinkadulla, jossa teelaatuja saa nuuskutella ennen ostopäätöksen tekemistä. Sieltä löytyy todella laaja valikoima erilaisia teelaatuja, myös matchaa.

More to read

Musla kengät

Neule + Kengät

Kirsikka Simberg

Tein viimeviikolla pitkästä aikaa hyvän second hand -löyön.

Tuplakääk: Osa 1

Musla

Tuplakääk on juoruihin erikoistunut ajankohtaisohjelma.

Pesulassa

Kirsikka Simberg

Stay classy: Pesulassa paidat saa paitsi puhtaiksi, myös uutuuden sileiksi.

Telttaretki marraskuussa

Enni Koistinen

Teimme mielitiettyni Ilarin kanssa syksyinen pyörä- ja telttaretki Porkkalanniemeen.