Dear note­book

Kirjoitan nykyään onnellisuusvihkoa, eli listaan iltaisin asioita joista olen erityisen onnellinen.

Kirjoitan nykyään onnellisuusvihkoa, eli listaan iltaisin asioita joista olen erityisen onnellinen. Kirjoitan ylös mitkä olivat sen päivän parhaat biisit joita kuuntelin, ohjelmat ja leffat joita katsoin, ja jos joku ruoka oli sinä päivänä erityisen hyvää. Iloisten asioiden kirjaaminen saa tajuamaan entistäkin paremmin kuinka onnekas on, mutta sen lisäksi haluan säilyttää paperisen muistivihon elämäni kivoista asioista ja mikä tärkeintä: muistaa kuinka hyvää joku tietty suklaa on tai miten hyvän treenin tein.

Viimeaikoina listoilleni ovat päässeet lisäksi kookos-raakasuklaa ja ystävänpäiväkortti jotka sain parhaalta ystävältäni, vihreät omenat, uudet huonekasvit kotonani, kokoamani treenisoittolista ja se, että Frank Ocean tulee esiintymään Flow festareille.

Iltojani on myös piristänyt Netflixin uusi dokkarisarja Abstract: The Art of Design. Sarjan ensimmäisellä kaudella esitellään kahdeksan suunnittelijaa ja heidän töitään. Jokainen jakso on visuaalisesti hienosti toteutettu ja kiinnostava. Mukana sarjassa ovat esimerkiksi kenkäsuunnittelija Tinker Hatfield, joka on suunnitellut Niken monet legendaariset kengät (mm. monet Jordan mallit), kuvittaja Christoph Neumann, joka suunnittelee New Yorker-lehden kansia ja lavastaja Es Devlin, joka on lavastanut Beyoncèn Formation tourin ja monien Kanye Westin keikkojen esiintymislavat. Suosittelen sarjaa kaikille joita kiinnostaa design sen eri muodoissa. On myös super motivoivaa katsoa kuinka pitkälle voi päästä pienten sattumien ja kovan työn kautta.

Olen huomannut olevani entistä iloisempi, kun olen alkanut harrastamaan onnellisuusvihkoon kirjoittamista, koska sitä tehdessä keskityn pelkästään kivoihin asioihin ja muistan arvostaa niitä. Vihkon sivuilta löytyy myös unelmiani, koska äitini on aina neuvonut kirjaamaan ylös omat toiveeni ja tavoitteeni elämässä; kun ne ovat paperilla on helpompaa kulkea niitä kohti.

More to read

Sophisticated leather

Mia Frilander

Löysin superpaksut ja narskuvat nahkahousut keväällä UFF:ista ja kokeilin niitä huvikseni, koska niistä tuli mieleen muotisuunnittelija Isabel Marant.

Wabi-sabi ja kauneusihanteet

Mia Frilander

Muhkurat ja juonteet kruunaavat kroppasi.

Savuiset puutarhasuitsukkeet

Kirsikka Simberg

Terveisiä puutarhasta! Täällä tuoksuu sitruunatimjami ja ruusut!

Jättivaatteissa ja miesten osastolla

Katri Mutikainen

Luulin, että vain pienikokoiset voivat pukeutua väljiin isokokoisiin vaatteisiin. Olin väärässä.