
Jättivaatteissa ja miesten osastolla
Luulin, että vain pienikokoiset voivat pukeutua väljiin isokokoisiin vaatteisiin. Olin väärässä.
Olen noin 174 senttiä pitkä ja jalkani on kokoa 42. En siis ole vaatekokoa extra small. Luulin pitkään, että se tarkoittaa, etten voisi käyttää isoja, liehuvia ja väljiä vaatteita. Ajattelin niiden tekevän minusta ”entistä suuremman”.
Olen kuitenkin huomannut, ettei se pidä paikkaansa. Rakastan väljiä viittoja, miesten farkkutakkeja ja leveitä huljuvia housuja, enkä todellakaaan anna pituuteni määritellä sitä mihin voin tai en muka voi pukeutua. Joskus nauran peilikuvalleni, kun tukkani on auki ja olen sonnustautunut erinäisiin kerroksiin leihuvia vaatekertoja. Kaikki tuntuu ja näyttää jättimäiseltä. Pidän siitä! Tyyli on myös niin mukava, että saa nähdä jaksanko koskaan enää vääntäytyä farkkuihin.
Pituudesta on myös hyötyä, sillä löydän usein miesten osastolta itselleni mielusia vaatteita ja kenkiä! Onneksi miesten tennarivalikoimakin on usein parempi, kuin naisten, sillä eihän nämä räpylät muualle mahtuisikaan!

-
-
Julia
Hauskaa miten turhilla jutuilla itseämme ja pukeutumistamme rajoitamme. Itse olen vähän alle 160 senttiä pitkä ja olen kadehtinut pitkiä ihmisiä, joiden päällä kaapumaiset vaatteet näyttävät liehuvilta ja veistoksellisilta. Olen tuntenut itseni ihan hemuliksi niissä ja ajatellut lyhyen varteni hukkuvan isoihin vaatteisiin. Hiiteen moiset typeryydet ja päälle just sitä mikä hyvältä tuntuu 🙂
-
Katri Mutikainen
Moikka! Ihanat kommentit teiltä molemmilta ja nimenomaan, tosi turhia rajoitteita. Jättivaatteet kuuluvat kaikille!
-

More to read

Rakkaudesta ranuun
Kirsikka Simberg
En googlannut, mutta epäilen, että olen kirjoittanut ranskiksista ennenkin, koska ne on niin ihania.

Georgian vaatekaapilla
Mia Frilander
Jos olisin tänä keväänä New Yorkissa, menisin heti Brooklyn Museumin Georgia O’Keeffe -näyttelyyn.
Oon kuvien perusteella ajatellut että oisit jossain 160 sentin kieppeillä ja kadehtinut sitä että voit käyttää niin väljiä ja isokokoisia vaatteita tavalla johon en itse 178 senttisenä pystyisi. Isoissa vaatteissa olo on mukava, mutta tuntuu että joko ylä- tai alaosan olisi oltava istuvampi tai vyötärö kurottava esiin jotta ”feminiinisyys säilyisi” tai en näyttäisi liian isolta tms. Kommenttia kirjoittaessani huomaan jo että eihän tässä ajatusmallissa mitään järkeä ole mutta coolia saada vahvistusta sille ettei muhkut vaatteet ole ainoastaan lyhyempiä varten!