Kuuntelin yhtenä päivänä keskustelua koulukiusaamisesta. Keskustelu koski sitä, kuinka kiusaamista voisi ehkäistä tai miten sen saisi loppumaan ja saako kiusattu puolustautua esimerkiksi nyrkillä kiusaajaltaan. Vaikka minua koulukiusattiin noin yhdeksän vuotta, en osannut sanoa mitään. En tiedä yhtään mitä asialle voisi tehdä.

Muistan ensimmäisen koulupäivän, kun minusta ja ensimmäisestä koulurepustani otettiin kuvia kotimme terassilla. Siinä vaiheessa en todellakaan tiennyt mitä kaikkea koulu minulle tarkoitti.

Kun opettaja kysyi luokan edessä mitä tein viikonloppuna, vastasin iloisesti että: “äidin kanssa ruokaa”, jolloin koko luokka repesi nauruun ja joku kiusaajista huusi teinkö salaatin. Sain joka päivä kuulla olevani lihava, läski ja ruma. Luokkamme poika huusi, etten saa tulla heidän trampoliinilleen pomppimaan ettei se mene rikki, ja vanhemman luokan oppilas ilmoitti että voisin ruveta vatsani kanssa hänen tyynykseen. Luokkani tytöt antoivat kiusaajille puhelinnumeroani, jolloin kaikki siirtyi vielä kotiinkin. Muistan kysyneeni parhaalta ystävältäni 12-vuotiaana: “mitä jos joku yrittäisi tappaa minut ja kiusaajani näkisivät sen, luuletko että ne haluisivat minun kuolevan vai tulisiko joku heistä väliin?”

Kerroin kiusaamisesta vanhemmilleni, kouluni opettajille ja rehtorille, eikä mikään muuttunut. Muistan elävästi erään kerran, kun huusin opettajallemme kuudennella luokalla kiusaamisen jatkuneen kuusi vuotta ja voisiko joku tehdä asialle jotain. Huusin myös, että: “teidän Kiva Koulu– projektinne sisältää pelkät teemavaatteet, kierrätte koulun pihaa neonväriset lippalakit päässä joissa lukee kiva koulu ja ajattelette varmaan sen auttavan jollain tavalla.” Tämäkään protesti ei muuttanut mitään. Istuin puhutteluissa siitä, että olin haukkunut kiusaajaani takaisin. Vaihtoehtoni oli ottaa kuudes vuosi koulukiusattuna vastaan “välittämättä” tai avata suuni.

Ala-asteen loputtua luulin, että asia helpottuisi, mutta sain yläasteella uudet kiusaajat perääni ja kiusaaminen johti lopulta oikeuteen asti.

Olen varma, että olen välillä elämässäni ollut hyvin ärsyttävä ja terveydenhoitajan taulukonkin mukaan olin lievästi ylipainoinen. Olen myös sortunut haukkumaan muita, enkä mitenkään kuvittele olevani parempi. Haluaisin kuitenkin olla ja haluaisin keksiä ratkaisun miten kiusattuja ja varsinkin kiusaajia voisi auttaa. Miten lapset voisivat kasvaa ympäristössä, jossa ketään ei tarvitse alistaa tai haukkua? Miten jokainen nuori voisi tuntea itsensä kauniiksi sellaisena kuin on? Onko ainoa ratkaisu kiusaamisen loppumiseen koulun vaihtaminen ja se ettei välitä?

Vaikka itseni kohdalla kiusaaminen johti siihen, että kasvoin vahvaksi, tiedän että kaikissa tapauksissa se ei mene niin. Useista koulukiusatuista tulee kiusaajia esimerkiksi uudessa koulussa tai työelämässä, koska pelko uudelleen kiusatuksi tulemisesta kasvaa suureksi. Halutaan kääntää huomio johonkin toiseen henkilöön, jotta itse pysyisi turvassa. Kiusaaminen jättää kuitenkin arvet jokaiseen ja osaa niistä on vaikeaa tunnistaa. En muunmuassa ole koskaan osannut katsoa vartaloani positiivisella silmällä ja tavatessani uusia ihmisiä ajattelen heti mitä negatiivista he ovat minusta kuulleet.

Sen kuitenkin tiedän, että ongelman ratkaisuun liittyy rakkaus. Rakastetun lapsen ei tarvitse alistaa tai kyykyttää muita ollakseen jotain ja hän näkee muissa enemmän positiivista kuin negatiivista. Rakastetun perheen lapsi selviää kiusaamisesta ja kasvaa itsevarmaksi eikä jää katkeraksi.