Olin pikkulapsena kova ikävöimään. Vanhempani matkustivat paljon, mikä oli mielestäni ihan kauheaa. Pelkäsin joka kerta, että lentokone tippuu tai jotain muuta hirveää tapahtuu. Jos olin yökylässä isovanhemmillani, itkin taukoamatta ja halusin aina yöllä takaisin kotiin. Lupasin antaa kaikki keräämäni tarrakokoelmat, jos joku vain toisi vanhempani takaisin luokseni.

Kun muutin Tallinnaan muistin taas miltä ikävä tuntuu. Ikävöinti ei ollut niinkään koti-ikävää tai johonkin henkilöön kohdistuvaa ikävää, mutta uudessa maassa ei tuntunut samantien kodilta. Ikävöin vanhaa, tuttua ympäristöä. Uuteen maahan sopeutuminen ottaa aikaa, jos omaa turvaverkkoa ei ole lähettyvillä. Voi olla vaikeaa tutustua uusiin ihmisiin sekä ymmärtää toista kulttuuria ja vaikka Tallinna on lähellä Helsinkiä, on täällä hyvin erilaista asua kuin Suomessa.

En pitänyt aluksi Virosta yhtään; tunsin oloni turvattomaksi, yksinäiseksi ja harmaaksi ja yliopistomme opettajat käyttäytyivät oudosti. Todellisuudessa olin ihan yhtä vähän yksin kuin Suomessa ja yhtä harmaa sää oli myös Helsingissä, kaikki oli vain väsyttävän uutta ja ihmiset olivat erilaisia oman historiansa ja kulttuurinsa takia.

Kulttuurishokin seassa kuitenkin oppii paljon muunmuassa itsestään ja omasta kulttuuristaan. Kuten saksalainen professori sanoi eräällä luennollamme: ”Et tunne täysin kotimaasi kulttuuria ennen kuin muutat toiseen maahan.” Tämän teorian mukaan nyt tunnen ja olen oppinut arvostamaan monia suomalaisia asioita ihan uudella tavalla. Helsingissä vieraillessani saatan hymyillä esimerkiksi sille, että katuja hiekotetaan.

Päätin kuitenkin tehdä olostani kivan ja tutkia kaikkea uutta. Hankin salikortin, tein kodistani mahdollisimman mukavan, kuvasin kaikkea mikä oli erilaista, etsin kivoimmat kahvilat ja näyttelyt, kutsuin itseni kurssikavereideni seuraan ja kun halusin Suomeen, ostin laivaliput. Tajusin etteivät muut näe lävitseni sitä, että kaipaan seuraa ja positiivisia kokemuksia uudesta paikasta. Piti itse tutustua, mennä tilaisuuksiin ja muuttaa tapojaan uuteen maahan sopiviksi.

Lopulta ymmärsin kuinka etuoikeutettu oikeastaan olen; saan asua kahdessa maassa, oppia uutta kieltä ja kulttuuria, ja tutustua uusiin ihmisiin eri maista. Plussana vielä se, että saan matkustaa useammin kuin aikaisemmin; aina kun kyllästyttää, voin vain vaihtaa maisemaa jos koulu ja alennus-laivaliput sen mahdollistavat.