
Lahkeet epäsymmetrisiksi
Bootcut -lahkeita saksimassa.
Viime kerralla kun ostin kirpputorilta Levikset, päätin leikata ne shortseiksi. Hyvä, koska ulkona sataa räntää. Tällä kertaa inspiroiduin Vetementsin farkuista ja leikkasin toisten omistamieni Levisten lahkeet epäsymmetrisiksi.
Vetements-merkin Demna Gvasalia suunnittelee ja valmistaa tarkoituksellisesti sellaisia vaatteita ja asusteita, joita on helppo kopioida ja löytää kirpputoreilta, jotta jokaisella olisi mahdollista päästä osaksi heidän tuotteitaan, vaikka ei olisikaan varaa käyttää farkkuihin useita satoja euroja. Opin juuri, että tätä kutsutaan fancysti muodin demokratisoinniksi. Hyvä esimerkki tästä on farkkujen lisäksi tämä Vetementsin kaikkialta loppuunmyynyt DHL-paita.
Alunperin nämä minut farkkuni olivat bootcut -malliset eivätkä sopineet minulle yhtään. Malli istui pepusta kuitenkin täydellisesti, enkä malttanut jättää niitä kirpputorin hyllylle, vaikka leveät lahkeet ahdistivatkin. Ja hyvä niin, koska tämä pieni DIY -projekti teki niistä nopeasti itselleni mieluisat ja käyttökelpoiset!
Tarkat ohjeet lahkeiden tuunaamiseen löysin täältä.


More to read

Matkavaate
Kirsikka Simberg
Olemme lähteneet Losista ja matkaamme autolla osavaltion halki, ristiin rastiin.

Flow filmillä
Katri Mutikainen
Kertakäyttökamera oli täydellinen väline taltioimaan festareiden tunnelmaa. Kamera ei painanut liikaa, eikä myrskyn tai humalan iskiessä tarvinnut pelätä sen kohtaloa.

Tuisku The Inspirational Blind Cat
Enni Koistinen
Uskomattoman inspiroiva tositarina elämän esteiden ylitsepääsemisestä.

Syksyinen pullapuuro
Katri Mutikainen
Koska en voi syödä pullaa joka päivä, kehittelin puuron, joka tyydyttää pahimmat pullahimoni, sillä se maistuu ihan omena-kanelipullalta.