
Metsäretkellä Nuuksiossa
Yhteistyössä: ElovenaMetsässä vaeltelu ja eväiden syöminen on täydellinen aktiviteetti viikonlopulle.
Päätimme aurinkoisena lauantaina lähteä retkelle Nuuksion kansallispuistoon ja vakuutuimme siitä, että päivä metsässä on päivä parhaiten vietetty. Niin usein ylistän itsekin suomalaisa metsiä ja järviä, mutta liian harvoin lähden niistä nauttimaan, vaikka ihanan luonnon äärelle on lopulta todella helppo päästä. (Nuuksioon menee bussejakin!)
Pakkasimme mukaan nuotiopannun, eväsleipiä, rieskaa, marjoja, hedelmiä, puuroa, kaakoata, popcornia (notskipoppareita varten!) ja kahvia. Eksyimme matkalla ja harhailimme hitusen, mutta se teki päivästä vain entistä paremman, sillä lumisessa maisemassa kulkeminen oli todellista sielunhoitoa.








Kun saavutimme Kattilan nuotiopaikan, oli retken paras osuus käsillä: eväät.
Tarkoituksemme oli tehdä notskipoppareita nuotiolla, mutta innokas yrityksemme paloi kirjaimellisesti pohjaan. Se oli kieltämättä pieni pettymys, sillä olimme todellakin odottaneet tämän nerokkaan innovaation toteuttamista pitkään! Taisimme saada aikaan kokonaiset viisi valmista valkoista popcornia.
Kirsikan tekemissä eväsrieskoissa oli ruohosipulilevitettä, tomaattia, rucolaa ja cheddar juustoa. Grillasimme niitä ritilällä niin kauan että juusto suli ja leipä sai ruskean pinnan.
































Jos innostuit: Visit Espoon sivuilta löytyy lisätietoa Nuuksiosta ja sieltä löytyvistä patikointireiteistä, sekä siellä järjestettävistä tapahtumista. Myös opastettuja retkiä ja ohjelmapalveluita on paljon; en tiennyt aikaisemmin, että Nuuksiossa järjestetään metsäjoogaa ja rumpupajoja. Kansallispuistossa voi myös yöpyä laavussa tai kelohonkamökissä luonnon keskellä (tai tietty teltassa). Enni kertoi yöpymisestään ja pöllökokemuksestaan Nuuksiossa täällä.

More to read

In Fiore
Kirsikka Simberg
Kalifornialaisen In Fiore kosmetiikkasarjan 4-2-4 -metodi on tuonut ripauksen Japania kylpyhuoneeseeni.

Roadtrip Islannissa
Enni Koistinen
Vietin juuri kymmenen päivän roadtripin Islannissa. Ajoimme koko saaren ympäri pakulla. Matka oli henkeäsalpaava ja täysin överi.

Red Snapper
Kirsikka Simberg
Red Snapper on Bloody Maryn sukulainen, mutta vodkan sijasta mausteinen tomaattimehu terästetään ginillä.