Muutin siis ensimmäistä kertaa yksin omaan kotiin, kun lähdin opiskelemaan Tallinnaan noin kaksi kuukautta sitten.

Olen erittäin onnellinen, että asuessani edelleen vanhempieni luona en ollut mikään super avuton tumpelo, koska harva omaan kotiin muuttava todella tietää miten asiat muuttuvat kun muuttaa omilleen. Olen oppinut tällä lyhyellä ajanjaksolla, että en enää ikinä ota mitään itsestäänselvyytenä. Esimerkiksi ruokaa, kuivausrumpua tai tiskikonetta.

Ensinnäkin tavarat, joita tarvitaan uuteen kotiin ovat hyvin yllättäviä. Kenelle tulee mieleen ostaa esimerkiksi keittiörätti, kuumemittari ja tulitikut kaiken sen muuttohässäkän ja kalusteiden valitsemisen keskellä?

Oletettavasti myös kotitöiden määrä kasvaa, kun asuu yksin, koska niitä ei voi jakaa kenenkään kanssa. Tuntuu, että olen kokoajan pesemässä pyykkiä, tiskaamassa ja imuroimassa, kun asuntoloissa ja vanhempiensa luona asuvat opiskelijat vain ryypiskelevät. Muistan vielä ajan kun vihasin tiskikoneen tyhjennystä: karma kostaa.

Vastoinkäymisiä on tapahtunut esimerkiksi pesukoneen kanssa, kun tungin pesuaineen huuhteluainelokeroon ja vaatteeni olivat kuin yltäpäältä saippuassa ottaessani ne ulos koneesta. Selvennykseksi: olen pessyt ennenkin pyykkiä, mutta pesukoneeni on ihan erilainen kuin aikaisemmat. Ensimmäisenä viikkona tukin myös suihkuni viemärin irtoavilla stressihiuksillani ja vuokrasin nettimodeemin yritykseltä, joka ei toimi kerrostalossa jossa asun. Hiuksiani on muutenkin joka paikassa. Lisäksi huonekasvini kuolevat; palmuni on täynnä ruskeita läikkiä ja kaktukseni varsi on mätä. Rikoin myös asuntoni pimennysverhojen vetonarut, enkä ole koskaan ymmärtänyt tablettien päälle, joten heitin asunnossa olleet tabletit menemään ja sain keittiönpöytäni täyteen naarmuja.

Omistan myös hyvin äänekkäitä naapureita ja olen testannut kuusia eri korvatulppia jotta saisin nukuttua heidän melutessaan. Muistan vielä kun hermoilin herätessäni keväällä lintujen ääniin..

Nyt kahden kuukauden sekoilun jälkeen olen oppinut tablettien käytön lisäksi arvostamaan perhettäni, tiskikonetta ja siskoni tekemää ensimmäisen asunnon selviytymispakettia entistäkin enemmän. Selviytymispaketti sisälsi ne tulitikut, keittiörätit ja muut tarpeelliset asiat joita en olisi itse tullut ajatelleeksi ollenkaan. Kaikki ei ole mennyt kuin Strömsössä, mutta olen pitänyt aiheesta pientä komediashowta kavereilleni Whatsappin ääniviesteillä tyyliin: “eilen kahdelta yöllä hakkasin matkalaukulla kattoa, ja ensimmäisen kerran yläkerran naapurini vihdoin tajusi lopettaa tömistelyn.”

Kiitos perheelleni, että opetitte minut kokkaamaan ja siivoamaan ja pitämään puoliani. Loput opin näköjään asiaan kuuluvalla tavalla; kantapään kautta.