Alppi­ruusu­puis­to

Viikonloppuvinkki: Alppiruusupuiston kukkaloisto on juuri nyt parhaimmillaan.

Etelä-Haagan alppiruusupuisto on juuri nyt täydessä kukkaloistossaan. Se on upea! Ja ilmainen!

Alueen vanhimmat alppiruusut on istutettu vuonna 1975, jolloin paikalle tehtiin yhteistyössä rakennusviraston kanssa Helsingin yliopiston kasvinjalostusohjelman koealue. Happamasta maasta pitävät alppiruusut istutettiin alkujaan luonnontilaiselle suolle ja vielä tänäkin päivinä alppiruusujen vieressä sulassa sovussa kasvavat ja kukkivat suopusut. (Rakastan suopursua, paras tuoksu.)

Helsingin yliopisto ja Helsingin kaupunki istuttivat alun perin 3000 alppiruusuristeymää tutkimustarkoituksiin. Jalostusohjelman tavoitteena oli luoda Suomen ilmastoon sopeutunut, kasvutavaltaan ja kukkien väriltään monipuolinen lajikkeisto.

Vuonna 1996 Alppiruusupuistoa laajennettiin puiston pohjoispuolelle, jonne istutettiin tuhansia, uusia keltaisia alppiruusuja sekä suuri määrä alppiruusun sukuista puistoatsaleaa. Keltaiset ja persikan väriset kukinnot ovat niin kauniita, että silmät meinasi pullahtaa päästä. Atsalea-alueella kasvaa nyt noin 1500 puistoatsaleaa. Keltakukkaiset alppiruusut kukkivat aikaisin, usein kesäkuun alkupäivinä yhtä aikaa ensimmäisenä kukintansa aloittavien keltakukkaisten atsaleoiden kanssa.

Keltainen on erityisen tavoiteltu alppiruusujen kukkien väri, enkä ihmettele, se on upea! Suomesta talvenkestävät lajikkeet ovat tähän asti puuttuneet.

Inspiroiduin puistossa pohtimaan oman puutarhani väritystä. Lyhyesti: Meidän kesämökki paloi muutama vuosi sitten, kun salama iski siihen. Nyt mökki on uudelleen rakennettu, mutta piha on erittäin villissä tilassa. Meillä on vanhoja omenapuita, villiintynyt kasvimaa, raparperia, kriikunoita, päärynäpuita ja marjapensaita, ja ruusuja, jotka ovat menneet täydelliseen savage-moodiin ja valtaavat alaa kulovalkean tavoin. Tänä kesänä aion vetäytyä mökille ja kunnostaa puutarhan. Atsaleoista inspiroituneena harkitsen keltaista ja persikan väristä kukkaa, ehkä ruusutarhaa tai miksei atsaleaa, jos noita keltaisia saa jostain hankittua!

 

Etelä-Haagan alppiruusupuisto on ilmainen ja avoin kaikille vuorokauden ympäri.

More to read

Pistokas-niksi

Kirsikka Simberg

Lipsuuko pistokas? Tie 'em up!

Musla & House of Organic & Eteritique & Neil

Spa-retki ja kesämeikit

Kirsikka Simberg

Teimme kesäisen retken Helsingin saaristoon teemalla “Mitä Marie Antoinette tekisi?”

Päivän asu ja asiat

Kirsikka Simberg

Kiitos kevätaurinko, olet paras.

Muslan ompelukerho

Mia Frilander

Muslan ompelukerhossa inspiroidumme muodikkaista jutuista, joihin meillä ei ole varaa ja teemme ne itse.