Asioita joista tulee hyvä mieli

Korona-arkeni ilonaiheita

Syön ison vihreän salaatin lounaaksi ja käytän siihen jääkaapin nahistuneet vihannekset. Kiva käyttää kaikki niin ettei tule hävikkiä. Juon ison lasin vettä, se tuntuu ihanalta, kun siihen puristaa sitruunaa ja laittaa mukaan jäitä.

Silitän vauvaa ja ajattelen, että joka kerta kun se hymyilee, sen soluihin varastoituu tunne siitä, että sitä rakastetaan. Leikin taaperon kanssa ja jätän puhelimen makuuhuoneeseen. Annan hänen läträtä vedellä, sotkea sormisuolaa pöydälle ja osallistun itseään toistavaan leikkiin, jossa hän sanoo ”tässä” ja ojentaa minulle jotain, ja minä vastaan ”kiitos” ja nyökkään. Uudestaan ja uudestaan. Ajattelen, että läsnäoloni varastoituu myös hänen soluihinsa.

Kierrätän huolellisesti: muovit, pahvit, metalli ja paperi. Pienen askareen huolellinen tekeminen tuottaa yllättävän paljon mielihyvää. Illalla viikkaan kassiin pestyt ja höyrytetyt vaatteet, joita en enää käytä: äitiystoppeja, raskaushousut ja neule, josta pidän, mutta joka asuu vaatekaapissa käyttämättömänä. Vien ne kierrätyslaatikoon matkallani kauppaan.

Välillä kaupassa käyminen on ihanaa. Silloin en kanna kotiin vaippoja enkä tiskiainetta, vaan pelkästään jotain ihanaa, mikä ilahduttaa. Tulppaaneja, kookostaateleita tai sitä Garnierin banaanin tuoksuista hiustenhoitoainetta. Ostan ison mangon, tuoksuvan basilikan ja minttua, mansikoita ja luomumanteleita. Lisään yrttejä ja manteleita salaatteihin, joiden inspiraationa on Ottolenghin Plenty-reseptikirja.

Huvittelukauppareissun saalis ja vanha Gentle Womanin numero.

Tänään illalla aion valmistaa spicy margarita-drinkin ja tehdä popcornia. Ennen sitä teemme esikoiselle esteradan, joka kulkee eteisestä keittiöön. Esterata muodostuu tyynyesteistä, jakkaratunnelista, naruista ja lakanoista.

Joskus ilahdun ihan erityisesti siitä, kun joku postaa intagramiin jotain ihanaa tai inspiroivaa tai oikeasti hauskaa. Viimeksi tunsin niin nähdessäni tämän kaviaari-munan! Ihana kuva ja hauska resepti, aion kokeilla pääsiäisenä. Samalla tilillä julkaistiin Raven Smithin teksti ulkona syömisen vaikeudesta ja siitä, miksi on järkevämpää mennä drinkille. Tykkäsin siitä ja muistan hyvin, että juuri tuollaista säätöä ulkona syöminen oli, kun asuin Lontoossa.

Raven, jonka Vogue-kolumneista ja humoristisista instagram-postauksista nautin, kirjoitti myös kirjan. Haluaisin lukea sen, mutta en ole saanut aikaiseksi tilata.

Välillä päivät muistuttavat tosi paljon toisiaan ja rullaavat päättymättömänä letkana toistuvia askareita. Vaikka kaikki on hyvin, voi välillä tuntua, että tulee hulluksi. Kaikki päivät alkavat ja päättyvät samalla tavalla, lapset heräävät kuudelta, me menemme nukkumaan kymmeneltä. Yöllä herään kello kolmelta syöttämään vauvan. Seuraavana päivänä teen kaiken uudestaan.

Edellä mainittujen lisäksi ilahduttaa: tanskalaiset, joiden instagram-kuvissa kadut on jo kuivia, ja ihmisillä kevättakit. Ehkä täälläkin kohta!

Lapset on hauskoja sen takia, että niiden kanssa huonekalujen kokoaminen voi yhtäkkiä olla hauska koko perheen aktiviteetti.

More to read

Koko talven lempivaate

Kirsikka Simberg

Talvi tulee! Näin varaudumme ottamaan kaiken irti neulesesongista.

Musla Omenagalette

Kaksitoista pientä galettea

Kirsikka Simberg

Koska kaksitoista on juuri sopiva annos juhliin, illalliskutsuille tai parille ahmatille. 

Marimekoissa Töölö-kierroksella

Musla

Lähdimme Töölö-kierrokselle Marimekon syksyn upeissa Japanista inspiroituneissa uutuuksissa. Tervetuloa mukaan!

Puutarhasuunnitemia: siemenet, leikkokukat ja luettavaa

Kirsikka Simberg

Kukkatarhuri täällä moi! Tilasin siemeniä ja luettavaa.