Lataan nykyään aina matkalle lähtiessäni läppärille elokuvia, joita katselen lentokoneessa. Viimeksi Italiassa katsoin kaikenlaisen roskan (Sausage Party ja Boss Baby) lisäksi Aki Kaurismäen elokuvia. Mies Vailla Menneisyyttä –elokuva, jota en jostain syystä ole aikaisemmin katsonut, sulatti sydämeni.

Ei ihme, että elokuva oli parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-ehdokkaana vuonna 2002. Samana vuonna elokuva sai Cannesin elokuvajuhlien Grand Prix -palkinnon, ja Kati Outinen palkittiin parhaasta naispääosasta. Mies vailla menneisyyttä on kolmas suomalainen elokuva, joka on päässyt Cannesin pääkilpasarjaan.

Elokuvan tunnelma on riipaiseva ja koskettava. Hahmojen, jotka ovat enimmäkseen vähäosaisia ja syrjäytyneitä, elämä on niukkaa ja köyhää, mutta rakastettavaa. Niukkuudessaan vähäeleisyys on viehättävää.

Rakastin myös elokuvan musiikkia ja sitä kohtausta, jossa Mies tekee perunapenkin.

Elokuva oli minulle ajankohtainen, sillä kuvasimme valokuvaaja Carl Bergmanin kanssa uusimpaan Leon -lehteen juomaeditorialin, jonka värimaailman lainasimme Kaurismäen elokuvista. Kuvaamamme juomat sopisivat ehkä myös Kaurismäen hahmojen pöydille, sillä ne on poimittu suomalaisista perinnejuomien resepteistä. Mukana on sahti, kahviplörö, kotikalja, pontikka, piimä, kilju ja koivumahla.

(Osaako kukaan tehdä hyvää kiljua? Onko se mahdollista edes?)

Kuuntele Mies Vailla Menneisyyttä -soittolistaa tästä.
Katso elokuvat traileri tästä.

Pääkuvassa: Sahti ja pontikka.