Eroon soke­ris­ta: Keto­gee­ni­nen ruokavalio

Kirsikka Simberg | 18 elokuun, 2018

Aloitin uuden tavan syödä kaksi kuukautta sitten. Olo on kevyt ja energinen, vaikka syön paljon enemmän rasvaa kuin ennen.

Olen ollut nyt kaksi kuukautta – ja inhoan tota sanaa – ketogeenisellä ruokavaliolla.

Mua jostain syystä nolottaa puhua ruokavalioasioistani ja ketogeeninen vielä kuulostaa mun korvaan hieman ärsyttävältä. Monimutkaiselta ja tieteelliseltä ja kliiniseltä. Vaikeelta. Olen aina ajatellut, että syöminen on luonnollinen osa elämää, asia johon tulisi suhtautua mutkattomasti ja jonka ei pitäisi määritellä elämää.

Lisäksi pelkään, että joku hermostuu tai ajattelee, että koitan kertoa muille, miten elää. En todellakaan koita. Mutta ruokavalion muutos on ollut minulle palkitseva kokemus ja mielestäni se on mielenkiintoinen aihe, vaikka ruoka onkin nykyään niin latautunutta: poliittista, henkilökohtaista, epätasa-arvoistavaakin. Kaikilla ei ole tasapuolista mahdollisuutta syödä yhtä hyvin, yhtä puhtaasti tai edes yhtä usein kuin toisilla.

Kerron kuitenkin omista kokemuksistani ja lyhyesti siitä, mitä ketogeeninen ruokavalio tarkoittaa.

Lyhyesti se tarkoittaa sitä, että saa suurimman osan päivän kaloreista hyvistä rasvoista, eikä hiilareista. Koska hiilareita syödään vain vähän, veren insuliinipitoisuus laskee ja glukagonipitoisuus nousee, jolloin elimistö siirtyy ravintoaineiden varastoinnista varastojen purkuun. Maksa alkaa muodostaa vapaista rasvahapoista ketoneja, joita elimistö käyttää energianlähteenään. Tiukalla ketogeenisellä hiilihydraatteja syödään päivässä vain 20g. (Olen nyt itse nostanut määrää syömällä enemmän kasviksia.)

Mulle jo toi selitys menee vähän yli hilseen. Jaksoin just ja just edes kirjoittaa sen. Yksinkertaisesti: välttelen sokereita ja viljoja intensiivisesti. Kahden viikon aikana olen tajunnut kaksi asiaa:

Sokeria on kaikessa. 
Sen syömättä jättämisestä tulee parempi olo. 

Yks parhaista kesälounaista kuumalla säällä: savustetut kalat ja kylmä kurkkukeitto.

Syön – en syö

Asioita, joita syön: kaikkia maan päällä kasvavia kasviksia, kalaa ja muita mereneläviä, pähkinöitä, kanamunia, luomujuustoja ja luomulihaa / riistaa, voita, oliiviöljyä, gheetä ja kookosrasvaa.

Asioita, joita välttelen: tärkkelyspitoisia juureksia, riisiä, pastaa, karkkia ja leipää. Lisäksi kaikki jauhoista tehdyt asiat ja muut selkeesti epäterveelliset jutut, kuten sipsit ovat tietenkin välteltävien asioiden listalla. En myöskään mässäile pekonilla ja pihveillä tai elä jotain yltäkylläistä Atkins-elämää.

Yritän voida hyvin ja tuntea itseni terveeksi. Mulle henkilökohtaisesti tuntuisi tosi oudolta vetää kaksin käsin pekonia ja ajatella, sen olevan hyväksi.

Aloittaessani en syönyt lainkaan hedelmiä enkä marjoja noin kuukauteen. Hedelmissä on paljon fruktoosia, eli hedelmäsokeria ja kun koittaa päästä eroon sokerihimosta, oli paljon helpompaa vain lopettaa kylmästi kaikki sokeri seinään.

Olen entinen(!) irtokarkki-hiiri. Siis sellainen tyyppi joka syö karkkia ehkä kerran viikossa ja aina, jos sitä on tarjolla. Varsinkin salmiakki oli / on  mun suuri rakkaus.

Viime viikonloppuna, ensimmäistä kertaa mun elämässä istuin vieressä ja katselin, kun mun ystävä Anne söi Haribon Click Mixiä, enkä tuntenut mitään. Ja Anne ei edes tykkää mistään mustista karkeista (hullu), joten JOS olisin jakanut pussin sen kanssa, olisin saanut kaikki parhaat. Se oli mulle ennen kokematon hetki. Musta tuntuu, etten pysty edes selittämään teille miten major moment se oli. Tai tavallaan ei ollut, koska en tuntenut mitään sitä pussia kohtaan, vaikka ennen olin se tyyppi, joka söi laukun pohjalta ”vaan vähän karvaisia” salmiakkeja, jos niitä sattui löytymään.

Nyt kun tunnen oikeasti vieraantuneeni sokerista, olen syönyt maltillisia määriä marjoja enemmän tai vähemmän päivittäin, vaikka aluksi pidättäydyin niistäkin. Hedelmiä en ole koskaan syönyt suuria määriä, enkä ole alkanut syömään nytkään. Niiden sokeripitoisuudet ovat marjoja paljon korkeammat ja Suomessa on harvoin edes tarjolla hyviä kypsiä hedelmiä, joita ilman en voisi elää. (Jos löydän itseni vielä Aasiasta joskus, syön kyllä ihan varmasti pomeloita.)

Tehtiin kurkkukeitto luomujugurttiin ja maustettiin valkosipulilla, sitruunalla ja yrteillä.

Ketonix ja sivuoireet

Olen mittaillut ketoosi-lukemiani (onkohan toi edes oikea termi?) tällaisella Ketonix-mittarilla. Mulle se on ollut tosi hyvä apuväline, sillä olen voinut sen avulla seurata omaa oloani ja tavallaan varmistaa, että olen oikeilla jäljillä. Se, että saa alle 20g hiilihydraatteja päivässä, on yllättävän haasteellista aluksi. Myös rasvaa piti lisätä ruokavalioon tosi paljon, mutta samalla varoa syömästä liikaa proteiinia, sillä kelatkaa: liika proteiini muuttuu kehossa jotenkin mystisesti hiilariksi. (Sen takia se koko Atkins-homma ei toimi.)

Syy hiilihydraattien rankkaan rajoittamiseen liittyy siihen, mitä sokerit ja hiilarit aiheuttavat kehossa. Väsymystä ja tulehduksia ja sokerihimoja. En jaksa jaaritella siitä, kun se on niin tylsää luettavaa.

Tiukka ketogeeninen ruokavalio saattaa aiheuttaa ensin pieniä sivuoireita väsymyksestä lihaskramppeihin. Väsymys johtuu siitä, että hiilihydraatit ovat meidän keholle paljon helpompi energian lähde. Kun niitä ei ole, voi kroppa olla aluksi vähän pihalla siitä, mitä tapahtuu. Lihaskrampit johtuvat siitä, että neste varastoituu kehossa hiilareihin ja kun niitä ei ole, pitää juoda paljon ja varoa ettei huuhtele itseään tyhjäksi suoloista ja aiheuta elektrolyyttivajetta. Mulle jälkimmäinen oli pieni haaste aluksi, mutta nyt lisätttyäni hiilihydraattien määrää erilaisten kasviksien myötä, kaikki oireet ovat kadonneet.

Ilman Ketonixia en varmaankaan olisi osannut tasapainoilla tän asian kanssa, vaan olisin ehkä luovuttanut, kun olo ei heti ollut hyvä. Mittaria käyttämällä näin, että mun keho tuottaa edelleen ketoneja energiaksi, vaikka syön marjoja ja reilummin hiilareita. Se on antanut mulle paljon motivaatiota jatkaa.

Miksi?

Okei, mittailen jotain ketoosiarvoja ja punnitsen ruokaa – kuulostaa työläältä. Mitä järkeä siinä on?

Koitan saavutta hormonaalisen balanssin, päästä eroon sokerihimosta, jonka uskon vaikuttavan mun mielialaan ja yleiseen terveydentilaan ja haluaisin olla muutenkin vaan energinen ja hyvinvoiva. Tällä tavalla syöminen ei ole vaikeaa, vaikka se aluksi kuulostaa siltä.

Mulle ei ikinä ole sopinut aamiaisen syöminen, eikä ne neljän tunnin välein syötävät välipalat, joita ihmisille jossain vaiheessa suositeltiin. Jatkuvat pienet annokset on aina saaneet mut vaan jatkuvasti nälkäiseksi, enkä jaksaisi ajatella ruokaa ihan koko ajan. Pienet annokset ei täytä mua ja jos koitan syödä neljän tunnin välein, huomaan syöväni vaan kahdeksan isohkoa ateriaa päivässä. Ketä ne on ne ihmiset, jotka syö siivun kalkkunaa ja neljä mantelia ja tulee siitä jotenkin kylläisiksi?

Ketolla (Mä vihaan tota sanaa!!! Siksi aina sanona mielummin sokerittomalalla tai ”tällä ruokavaliolla”) on täydempi ja energisempi olo ja musta tuntuu, että syön ainakin jossain määrin ekologisemminkin, sillä panostan luomuruokaan ja en mutustele koko ajan jotain. Pahimman fitness boomin aikaan mua kauhistutti se rahkavälipalojen ja proteiinipussukoiden määrä, mitä ihmisille koitettiin kaupustella.

Loppujen lopuksi kovinkaan moni asia ei mun arjessa ole muuttunut. Syön aika tavallista ruokaa, mutta olen vähän paneutunut siihen tarkemmin.

Kysyin ihanalta Doingwell Daphne Javitcilta instagramissa, mitä hän ajattelee keto-ruokavaliosta ja hän vastasi näin:

”A modified Keto can be healing for different health challenges but it’s a temporary, more like a cleanse or a reset. I’m a bigger fan of an upgraded and sustainable (long term)  healthy lifestyle.”

Monet keto-fanit sanovat, että keto voi hyvinkin olla myös koko elämän mittainen valinta. Itse odotan ainakin talvea, jolloin usein tunnen itseni väsyneeksi: tunnenkohan nyt itseni eregisemmäksi myös pimeänä vuodenaikana? Tuleekohan mulle kaamos-karkkihimo?

En tiedä vielä omia loppuelämän suunnitelmiani, mutta juuri nyt olen ylpeä itsestäni ja siitä, että voin olla Click Mixin välittömässä läheisyydessä kajoamatta siihen.

Rakastan: voissa paistetut ahvenet!

More to read

Vispaa sitä puuroa

Enni Koistinen

Tällä hetkellä kiinnostaa syödä tavallista ja nostalgiselta maistuvaa ruokaa.

Uudet muusat

Mia Frilander

Hiuksille ja elämälle.

Mitä tekemistä muotiteollisuudella on kolonialismin kanssa?

Mia Frilander

Paljonkin, sanoo Céline Semaan, muodin fiksuin ajattelija nyt.

Musla hopeinen hiuskoru

Hopeiset

Kirsikka Simberg

Hopeiset suosikit nyt!

Back to Home Surprise me