Get green!

Neljä erinomaista syytä ostaa, kasvattaa ja hoitaa viherkasveja.

Sielunhoito

Kasvit puhdistavat sisäilmaa ja tekevät kodista viihtyisän, mutta niiden läsnäololla on myös sielua ja mieltä rauhoittavia vaikutuksia, joita ei ehkä voida tieteellisesti todistaa, mutta jotka voi sydämessään tuntea. Esimerkiksi se hetki, kun viime viikolla avasin työhuoneen oven ja kuvausrekvisiittana meille tullut narsissi oli yön aikana auennut ja kurkotti keltaista naamaansa kohti ikkunalasia ja aurinkoa, se tunne oli ihana. Siis täysin verrattavissa siihen, kun törmää kadulla koiranpentuun ja sekoo hetkeksi vähän.

Tossa ikkunalla se kukkii vieläkin, jotenkin täysin rinnoin. Ehkä ihmiselle tekee vaan hyvää huolehtia jostain, pitää jotain elossa ja seurata sivusta sen olemassaoloa.

Kodinhoito

Vaikka ei uskoisi sielun ja kasvien hyvinvoinnin väliseen yhteyteen, ei kasvien viehätysvoimaa voi kiistää. Viherkasvit ja perusteellinen suursiivous ovat takuuvarma ja edullinen tapa ylevöittää mikä tahansa tila, oli kyseessä sitten koti tai työpaikka.

Jokakodin halpis make-overiin tarvitaan vain laimennettua mäntysuopaa (mäntysuovalla pesty koti tuoksuu niin hyvältä!) ja esimerkiksi rahapuun tai peikonlehden pistokas.

Hawsin metalliset suihkepullot valmistetaan Britanniassa. Omani on messinkiä.

Kasveilta voi oppia luovuutta ja empatiaa

Utelias elämän asenne ja luovuus rikastuttavat elämää ja tekevät arjesta erityislaatuista.

Siinä missä maalaaminen, piirtäminen ja ruuanlaitto vaativat kaikki jonkinlaista luovaa ajattelukykyä, voi myös kasvien kasvattaminen ruokkia luovaa ajattelua ja tuoda elämään mielenkiintoisia uusia vivahteita.

Sellainenkin ihminen, joka ei koe olevansa taiteellisesti suuntautunut, voi toteuttaa itseään istuttamalla ikkunalaudalle puistosta löytämiään tammenterhoja, valita pistokkaalle mielenkiintoisen saviruukun tai tuoda kotiin ruokakaupasta löytämänsä viherkasvin, koska jokin sen olemuksessa viehätti ja herätti uteliaisuuden.

Vanhat kasvit – kokonaan itse kasvatetuista puhumattakaan – ovat usein kaupasta tuoreeltaan ostettuja viehättävämpiä. Kasvihuoneessa tasaisen valon alla kasvatetun kasvin muoto on usein persoonaton ja symmetrinen, kun taas kotioloissa kasvit kasvavat ja kiemurtelevat kohti valoa. Kurkottaessaan kohti ikkunaa, niiden ympäristö muokkaa niiden tapaa kasvaa ja kehittyä. Joku oksaa kuolee johonkin kasvaa uusi.

Rönsyily ja oudot muodot tekevät kasvista kiinnostavan ja kauniin. Kun tajuaa sen, osaa ehkä suhtautua samalla viisaudella muihinkin asioihin elämässä.

Jaettu ilo

Kasveja voi luonnollisesti kasvattaa siemenistä, mutta monia viherkasveja voi jakaa myös pistokkaista. Olen antanut useita rahapuun pistokasta ystävilleni vuosien varrella ja juuri nyt kasvatan Ennille pientä aloe veran poikasta. Enni puolestaan lahjoitti minulle pienen Yuzu-hedelmän siemenestä kasvatetun taimen!

 

Peikonlehteni rönsyilee lattialle asti kurotellessaan kohti makuuhuoneen ikkunaa.

More to read

Kirsikka Simberg

Kirsikka Simberg

Kirsikka on Helsingin Töölössä asuva stylisti, joka nauttii melkein yhtä paljon työnteosta kuin lomailusta.

Viisi syytä rakastaa Svenskt Tenniä

Kirsikka Simberg

Svenskt Tenn vierailee Suomessa.

Paljon onnea 50-vuotias Ultima Thule

Kirsikka Simberg

Iittalan kaunein lasisarja täyttää vuosia. Mietin, missä itse haluaisin olla viisikymppisenä.

Musla Old Fashioned -drinkki

Old Fashioned

Kirsikka Simberg

Pikkulauantai! Eli keskiviikko. Eli erinomainen aika unelmoida cocktaileista.