Musla juhannus Pellingissä saaressa

Juhan­nuk­se­na saaressa

Vietimme juhannuksen Pellingissä. Ajoimme Helsingistä Pellinkiin veneellä, ilma oli tyyni, mutta harmaa ja vähän sateinen.

Viikonlopun aikana teimme rosvopaistia, Enni leikkasi kaikkien hiukset ja yhden parran tihkusateessa rantakalliolla (paras kampaamo, jossa olen käynyt: hiukset pestiin kallioon muodostuneessa lammikossa), teimme kymmenen litraa Bloody Mary -juomaa ja sillivoileipiä, pelasimme perinteeksi muodostunutta musiikkivisaa keskellä yötä ja kävimme meressä uimassa.

Enni ja pojat veistelivät männyn haloista lusikoita. Tuli mielettömän hienoja! Tuukka teki tällaisen kastikkeenmaistelulusikan. Enni teki kylmien kastikkeiden kauhan ja Ennin mielitietty tämän lusikan, jonka käyttötarkoitusta ei kai ole ihan niin tarkkaan rajattu.

Sunnuntai aamuna, niihin aikoihin, kun aamu alkoi sarastaa – ja sitä hetkeä on muuten aika vaikea tarkalleen määrittää kun on yötön yö, eikä kukaan nuku ennen aamupalaa – meri oli puuterinen ja tyyni ja isäntä torkahti hetkeksi perunapenkkiin.

 

Musla juhannus Pellingissä saaressa

***

KLOVHARU

Klovharu, “Tove Janssonin saari”, on Pellingissä Porvoon edustalla. Tove vietti saarella melkein 30 kesää yhdessä Tuulikki Pietilän kanssa, ennen kuin lahjoitti sen Pellingin Kotiseutuyhdistykselle. Yhdistys ylläpitää mökkiä ja pyrkii säilyttämään sen alkuperäisessä asussaan: Mökissä voi ihastella Toven tavaroita, pieniä piirroksia ja muistiinpanoja. Olemme käyneet saarella pari vuotta sitten ja se o ihana paikka vierailla.

Ja hyviä uutisia! Kerran vuodessa järjestettävä vierailuviikko on juuri alkanut:

“Klovharu on yksityisomistuksessa oleva luoto, jonne maihinnousu ei ole sallittu. Poikkeuksen muodostaa jokakesäinen vierailuviikko, joka kesällä 2016 on viikko 29 alkaen lauantaina 16.7. klo 12 ja päättyen lauantaina 23.7. klo 12.”

Menkää jo!

More to read

A.S Helsingö

Kirsikka Simberg

Uus vaatekaappi! Vihdoin!

Q&A: taidemaalari Laura Annala

Kirsikka Simberg

Entinen kampaaja, nykyinen taidemaalari kertoo työstään.

Photo Credit: Anton Suckdorff

Maailman mullistava puolitoista astetta

Vieraskynä

Koska ensi keväänä käydään vaalit, on entistä tärkeämpää korottaa äänensä luonnon puolesta.

Musla Flow Festival 2017

Flow-festariraportti

Enni Koistinen

Flow on ollut kesäni loppuhuipennus jo yhdentoista vuoden ajan. Seuraava kertomus on vuoden 2017 viikonlopusta.