Kaikki irti syysmasennuksesta

Kuva: Henri Matisse, IV -Oceania

Kirsikka Simberg | 15 syyskuun, 2017

Syksy on ihanaa ja joskus hieman masentavaa aikaa. Seitsemän vinkkiä astetta antoisampaan melankoliaan.

Syksy on lempivuodenaikani, mutta joskus se saa minut alakuloiseksi. Se saa usein mielen haikeaksi ja melankoliseksi ja saatan tuntea itseni yksinäiseksi ja pieneksi, kun kylmä syystuuli puhaltaa ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, vaikka juuri tuulinen ja aurinkoinen sää on parasta, mitä tiedän.

Syksyisen alakulon iskiessä voi joko alkaa tietoisesti kohentamaan omaa olotilaansa liikunnalla, syömällä paremmin, tapaamalla ystäviä ja katsomalla iloisia elokuvia tai, sen voi ottaa avosylin vastaan hyväksymällä tilapäisen apeuden ilman, että pyristelee vastaan.

Olen tullut siihen tulokseen, että olotilan väkisinkohennus on työlästä ja saa minut yleensä vain entistä surullisemmaksi.

Hieman masentuneena, yleensä niin rakastamani romanttiset komediat tuntuvat merkityksettömiltä ja ystävien seurassa saatan tuntea itseni vain entistä yksinäisemmäksi. Siispä olen opetellut nauttimaan melankoliasta. Asettaudun siihen tietäen että kaikki, jopa syysmasennus, on ohimenevää. Suhtaudun siihen neutraalisti ja luotan siihen, että kaikki on hyvin, vaikka tuntisin itseni surulliseksi. My feelings, are not me.

Tässä muutama asia, jotka saavat syyksyisen melankolian tuntumaan vellomisen arvoiselta.

Leonard Cohen

Cohenin melankolinen ääni saa melankolisen sielun kehräämään. Cohenia kuunnellessa voi kävellä kotona ympyrää huoneesta toiseen ja tuntea suurta sielunveljeyttä masentuneiden taiteilijoiden ja historian synkkien, murjottavien muusikkojen kanssa. Mitä pidempään vellon tässä melodramaattisessa tilassa, sen paremmalta tuntuu.

Kuuntele Cohenia tästä.

Sad & Chic

Emo-teinitkin sen tietävät; jos sisimmässä myrskyää, kannattaa siitä kommunikoida ulkomaailmalle. Tartu siis kajaliin. Syksy on erityisen otollista aikaa meikata liikaa. Hämärtyvät illat luovat hyvän back dropin dramaattiselle silmämeikille. Ota mallia mega galamoröösistä Morticia Adamssista tai Margot Tenenbaumista.

Aubrey Plaza

Myös Aubrey on erinomainen masentunut esikuva. Kukaan ei saa tympeyttä vaikuttamaan yhtä coolilta. Katso Aubreyn ja (myös ihanan, mutta ei yhtään masentuneen oloisen) Elizabeth Olsenin uuden Ingrid goes West-elokuvan traileri tästä. Ihanan ihana psycho Audrey.

Yksinäiset kävelylenkit

Joskus tuntiessani oloni yksinäiseksi, haluan myös olla yksin, koska en osaa olla seurassa alakuloisena, enkä halua, että kukaan häiritsee murjotustani.

Syksy on ulkoilun prime-timea, joten murjotusta kannattaa harrastaa raittiissa ilmassa. Valitsen yleensä kävelyilleni merenrantareitin ja tuijotan yksinäisenä horisonttiin surullista musiikkia kuunnellen. Myös kaupungin liepeillä kävely toimii; en halua olla ypöyksin, mutta en myöskään törmäillä tuttuihin.

Esimerkki: Synkässä autiossa metsässä kävely saa olon ihan liian yksinäiseksi, keskustassa luuhaaminen taas häritsee melankoliasta nautiskelua, kun kaikilla on kiire ja ihmiset lörpöttelevät tyhjänpäiväsyyksiä.

Sateiset ikkunat

Muista, että jokainen sateen piiskama ikkuna on mahdollisuus surulliseen musavideotuijotteluun. Ratikassa ja bussissa istuminen, surullisen musiikin kuuntelu ja ulos tyhjyyteen katselu on dramaattista ja tyydyttävää. In real life, hidastettu katseen alan kääntäminen on myös suotavaa. Jos et löydä sateista ikkunaa, voit aina tuijottaa tätä virtuaali-ikkunaa.

Töiden välttely

Melankolisena työn tekeminen on kammottavaa. Surumielisenä energiamme on pysähtynyttä ja sielu tuntuu jotenkin hiljaiselta ja voimattomalta.

Melankolian iskiessä täytyy junailla niin, että saa hieman ylimääräistä omaa aikaa. Kaikki sellaiset työtehtävät ja sosiaaliset velvoitteet jotka voi skipata, kannattaa skipata tai siirtää suosiolla hamaan tulevaisuuteen. Kaikki vellominen kannattaa aikatauluttaa mahdollisuuksien mukaan viikonloppuun tai lomille. Joskus jo muutama tunti tehokasta murjotusta riittää.

Help

Tilastojen mukaan joka viides suomalainen sairastuu elämänsä aikana masennukseen ja yli puolella heistä masennus on uusiutuvaa. Joillakin masennus kroonistuu pysyväksi tilaksi ja naisilla sairastuminen on tavallisempaa kuin miehillä. Masennus lisää myös fyysisten sairauksien riskiä; masennuksesta kärsivän ihmisen riski saada esimerkiksi sepelvaltimotauti, on muuhun väestöön verrattuna jopa 2–3-kertainen.

Tein pikaisen google-haun ja tutkiskelin hieman nettipalstoja, joilla käsitellään masennusta. Moni apua tarvitseva kokee avun hakemisen vaikeaksi, ahdistavaksi tai noloksi.

Masennuksessa ei ole mitään noloa, päinvastoin, jos tarkastelee maailmamme menoa huolellisesti, on melkein nolompaa, jos ei masenna.

Apua masennukseen voi hakea ainakin oman paikkakunnan mielenterveystoimistosta, SPR:n lääkäriasemilta tai omalta terveysasemalta. Surulliset ja apeat ajanjaksot kuuluvat elämään, mutta niiden kuuluu olla ohimeneviä. <3

laulau 15 syyskuun, 2017
Öö tää postaus sai mut jotenkin hämilleen. Varmastikaan tarkoituksenasi ei ollut vähätellä masennusta, mutta postauksesta (lopetuskappaleesta huolimatta!) saa vähättelevän ja pinnallisen kuvan masennuksesta. Murjotus, melankolisuus ja ajoittainen yksinäisyyden tunne ei ole edes ”hieman masentuneisuutta”. Masentuneena kajalin määrä on varmasti ihan yksi hailee. Ehkä postauksesi oli pilke silmäkulmassa tehty, en vain itse tavoittanut sitä.
- Kirsikka Simberg 15 syyskuun, 2017
  Kyl sä ehkä tavoitit, kun kuitenkin arvasit että kirjoitus on tehty pilke silmäkulmassa?
  
  Mä kärsin ajoittaisesta masennuksesta ja musta on ihan tärkeetä normalisoida se keskustelu.
  
  Ja tässä kohtaa myös tunnistaa masennukseen sairastumisen ja syksyisen alakulon ero. (Tässä kirjoituksessa ei siis ehdoteta, että joku _masennukseen_sairastunut_ meikkaisi itselleen paremman olon; Syysmasennus vs. masennukseen sairastuminen.)
  
  Myös ahdistus siitä, että välillä on allapäin voi olla vaikeeta. Meidän yhteiskunnassa on välillä sellainen olo, että vaan dynaamisuus ja jatkuva positiivisuus on yleisesti hyväksyttyä. Jos oppii elämään erilaisten mielialojen vaihteluiden kanssa ja hyväksymään sen, että välillä voi olla kurjaa ja yksinäinen olo ja se on ihan ok, niin musta se on ihan hyvä ja positiivinen asia, johon huumori voi myös auttaa. Masennukseen sairastuminen on vakavaa, mutta kaiken masennusta käsittelevät keskustelun ei mun mielestä tarvii?
- laulau 15 syyskuun, 2017
  Kiitos vastauksestasi! Ymmärrän nyt vähän paremmin sen, mitä ajoit tällä postauksella takaa. Allekirjoitan myös sen, että masennuksesta voisi puhua välillä vähemmän ”masentavasti”. Varmaankin se minua häirinnyt asia on tuo syysmasennus-termi – itse yhdistän sen kuitenkin siihen ”oikeaan” masennukseen enkä syksyiseen tilapäiseen alakuloon tmv. Vähän niin että, joku masennukseen taipuvainen saattaa masentua (sairastua masennukseen) herkemmin syksyllä kuin muina vuodenaikoina. Eli toisin sanoen ymmärsin väärin sen, mitä tarkoitat syysmasennuksella.
  
  Iloista ja sopivan melankolista syksyä sinulle! 🙂
- Krista 16 syyskuun, 2017
  Musta tää oli hauska juttu mutta pakko silti kans sanoa, että masennuksella hassuttelu meni ehkä aavistuksen mönkään. Luulen, että jos masennuksen sijaan puhuisi vaikka syysmelankoliasta niin ei tulis outoa fiilistä vaikka teksti ois muuten sama?
- Laura 2 lokakuun, 2017
  Just hyvä teksti oli, nimenomaan toi masennuksen normalisoiminen. Useat ihmiset kärsivät lievästä diagnosoimattomasta masennuksesta vuosikausia, hakematta apua. Myös tän asian vuoksi olisi tärkeää että alakulon ja merkityksettömyyden kokemuksista vois puhua avoimesti: miten niitä kannattaa käsitellä ja missä vaiheessa ylittyy se raja, että tulee hakea apua. Mun mielestä on sekä kirjoittajan että lukijoiden aliarvioimista ottaa herne nenään tästä tekstistä 🙂
Laura 16 syyskuun, 2017
Mulla jäi myös vähän outo olo tästä postauksesta. Oon samaa mieltä siitä, että masennuksesta voi ja pitääkin pystyä puhumaan pilke silmäkulmassa, mut tää teksti tuntui lähinnä vain todella vähättelevältä ja ignorantilta.
- Kirsikka Simberg 16 syyskuun, 2017
  Harmi! Mutta älä pahoita mieltäsi, ei täällä kukaan vähättele masennusta, missään nimessä, mä koitan ehkä lähestyä vaan omaa melankoliaani kevyemmästä kulmasta, meillä on kaikilla eri tavat käsitellä vaikeita ja hankalia asioita. Mutta ketään ei ole tarkoitus vähätellä tai loukata. Päinvastoin, me koitetaan täällä aina nostaa esiin näkökulmia ja asioita, jotka vois tuoda ihmisiä yhteen tai joista meidän lukijat voi saaada jotain lisäarvoa eloon x
Hilma 16 syyskuun, 2017
Mä taas tavoitin hyvin mistä kirjoitat! Kärsin ajoittaisesta alakuloisuudesta/masentuneisuudesta/ahdistuksesta, ja olen luonut kurjuusteorian, jonka mukaan elämä on paljon helpompaa, kun ei yritä väkisin rimpuilla johonkin ihmeellisen normaaliin hyvänolon tilaan. Sen sijaan voi välillä vaan hyväksyä että tää on niin tätä, odotella että päivä taas pilkistää ja nauttia sillä välin niistä pikkuruisista jutuista joista kykenee nauttimaan. Toki pitkittynyt masennus sairautena on asia jolle pitää tehdä jotain eikä masennukseen sairastuneiden kokemuksia halua millään tavalla vähätellä, mutta useimmilla meistä on varmasti silloin tällöin alakuloisempia ajanjaksoja, joihin liittyviä tunteitaan saa sanoittaa ihan niillä sanoilla kuin haluaa.
- Kirsikka Simberg 16 syyskuun, 2017
  Moi! No hyvä, että joku!! <3
  
  Mulla on sama tunne. Ja että masennukseen sairastumisen ja ajoittaisen jonkun selittämättömän alakulon ja ahdistuksen väliin mahtuu montaa tunnesävyä, joista osan kanssa pitää vaan oppia elämään ja parhaassa tapauksessa ne vois jotenkin hyväksyä ja ehkä jopa nauttia elämästä vaikka on synkkä olo. Kiva kun kommentoit! (Et tiedän, etten oo yksin! Ja että joku muukin välillä vaipuu alakuloon!) 🙂 x
Pupuja 17 syyskuun, 2017
Tää oli mun mielestä kiva teksti! Ei masennukseen ole jokaisen (ainakaan omalla kohdalla) pakko suhtautua dramaattisesti ja kauhistellen. Kyseessä on kuitenkin tosi tavallinen (vaikka siis raskas ja ikävä) juttu joka kuuluu monen elämään joskus. Kyllä sillä on ilmiönä aika paljon varaa arkipäiväistyä yleisen keskustelun tasolla. Ja omasta kokemuksesta saa mun mielestä puhua miten haluaa, kaikille nää tuntuu erilaiselta eikä musta oikein voi sanoa, että jonkun toisen kokemus alakulosta on muiden kokemusten vähättelyä. Masennusta on tosi monenlaista ja eritasoista, kaikista saa jutella. On tosi hyvä, että lisäsit myös ton vikan kohdan, musta siihen arkipäiväistämiseen kuuluu myös se, et on itsestäänselvää hankkia apua kun sitä tarvii, ihan niinku jonkun fyysisen vaivan kohdalla (no, kyl masennuskin on fyysinen vaiva, mut ehkä pointti välittyy). Ja en tietty tarkoita, etteikö tää teksti sais joistain tuntua pahalta, mut halusin vaan tuoda ilmi omat fiilikset 🙂
- Nekku 18 syyskuun, 2017
  Itse masennuksen sairastaneena ja myös alituiseen alakuloon taipuvaisena pidin tätä kirjoitusta viihdyttävänä! Netti on täynnä asiaa liityen masennukseen ja tietoa varmasti löytää se ken apua kaipaa. Asiasta ois kuitenkin hyvä puhua monenlaisesta näkökulmasta ja monenlaisella sävyllä. Kiitos Kirsikka! 😘
Eveliina 22 syyskuun, 2017
Musta tää oli hyvä juttu ja pystyin täysin samaistumaan! Mulle vinkit olis toimivia. Viimeinen kappale vähän yllätti koska ite just aattelin että tässä on vaan kyse syysmasennuksesta, mutta ei se mua häirinnytkään, ajattelin että ehkä joku sen ansiosta hakee apua. Mut ymmärrän että vakavasti masentuneille on tähän vaikeampi samaistua.