Meidän kesämökki on tavallaan periytynyt meille, kuten kesämökeillä usein on tapana. Me ollaan kyllä maksettu mökistä, ei saatu sitä perintönä, mutta se on kulkeutunut meille sukulaisten kautta sen sijaan, että olisimme etsineet omaa mökkiä. Siitä olen kiitollinen, sillä mökin ostaminen voi olla vaikeaa.

Kesämökkiä etsivät toivovat yleensä ainakin jotain seuraavista: lyhyehköä ajomatkaa, meren tai järven läheisyyttä, ei naapureita “liian lähellä”, ihanaa tonttia, ihanaa taloa, homeettomia perustuksia, maltillista hintaa. Varsinkin viimeinen yhdistettynä sitä edeltäviin, voi joskus tuottaa vaikeuksia. Jos rahaa on tosi paljon, kaikki tietenkin helpottuu ja valinnanvaraa on enemmän.

Toisaalta myös “pienenen” budjetin mökit vaativat suhteellisen paljon rahaa. Jos on sijoittamassa kymmeniä tuhansia euroja kesämökkiin, toivoo sen tietenkin vastaavan niitä omia kesäisiä unelmia ja mielikuvia.

Kesämökkien kesäiset unelmat realisoituvat kuitenkin vasta mökillä eläessä.

Omaa mökkiä on vaikea katsoa objektiivisesti. Meidän mökkipiha on täynnä suunnitelmia ja odotusta kasvavista kukkapenkeistä, kesistä Morriksen kanssa, muistoja sadonkorjuusta ja rapujuhlista.

Jos mietin asiaa, syitä olla ostamatta tätä mökkiä olisi varmasti ollut: Mökki ei ole merenrannalla, niin että pääsisi saunasta uimaan, vaikka meri saunalta pilkottaakin. Naapurit asuvat kivenheiton päässä ja tiekin kulkee tontin lähellä.

Jos tulisin tontille ensikertaa, aikeissani ostaa se, saattaisin epäröidä: Eikö olisi kiva, jos pääsee saunasta uimaan? Mitä jos noi naapurit ovat kamalia?

Kun mökki on peritty, on valinta tehty meidän puolesta. Tunnemme naapurit hyvin ja he ovat ihania. He kastelevat joskus meidän kukkia kun olemme poisssa, me viemme heille luumupuista satoa ja saamme joskus luumuhilloa vaihtareina. On kiva huudella aidan yli kuulumisia. Uimaranta on lähellä, emmekä kaipaa uintimahdollisuutta saunasta, vaikka se onkin ihanaa. Omat kokemukset mökillä korvaavat “puutteet”, mutta sellaisia asioita on ihan mahdoton tietää ostovaiheessa.

Olemme tehneet paljon töitä mökillä. Aina on jotain hommaa. Ollaan muokattu pihaa, rakennettu sisätiloja ja kunnostettu aina yhtä asiaa kerrallaan. Pikkuhiljaa on korvattu astioita kivemmilla, osa kirppiksiltä, osa kotoa tuotuja. Nyt meillä on suunnitteilla keittiön kaakeleiden vaihtaminen ja pieni “keittiöremontti”.

Iso ilonaihe nyt on uusi ruokapöytä, Hakolan Woody, jonka sain palkkioksi, kun olimme Ennin kanssa malleina yhdessä Hakolan kamppiksessa. (Käytiin Ennin kanssa myös retkellä Hakolan tehtaalla Jurvassa, siitä voi lukea täällä.)

Woody on massiivipuinen saarnipöytä ja sen ympärille mahtuu hyvin koko meidän perhe ja vaikka ne kivat mökkinaapurit. Woodyssä käytettävät lankut tehdään yhdestä isosta tukista ja pöydän ulkoreuna on jätetty eläväksi, puun muotoja mukaillen. Pöydän on tehnyt käsin puuseppä Petri Karjalainen Hakolan tehtaalla Jurvassa.

Pöytää valitessani tuumin pitkään, voinko yhdistää tammiset Mama-tuolit saarnipöytään ja sitten tulin siihen tulokseen, että voin, kun yhdistän vain. Ihania puulajeja molemmat ja meidän mökillä, sekä kotona, on muitakin puulajeja sekaisin. Saarni on sävyltään vaaleampaa ja viileää, tammi lämmintä ja hunajaista.

On luonnollista muuttaa monta kertaa elämänsä aikana: isompaan asuntoon, eri paikkakunnalle tai kaupunginosaan, kerrostalosta rivariin. Mutta mökit ostetaan yleensä koko elämäksi. Sellaisiksi paikoiksi, joita hoidetaan ja parannellaan koko oman elämän ajan ja annetaan sitten ehkä lapsille eteenpäin.

Se on jotenkin jännittävä ja mahtava ajatus. Leikin joskus mielessäni vaihtokauppa-leikkiä, jossa jokin korkeampi voima tarjoaa minulle mahdollisuutta vaihtaa meidän kesämökki johonkin toiseen, paperilla hienompaan paikkaan. Aika kovat panokset pitäisi olla, että vaihtaisin. Ja JOS vaihtaisin, kaivaisin pionit mukaan.