
Kesävaate: Vuokko puutarhassa
Villiintynyt puutarha on hyvä testilaboratorio ja Vuokko Nurmesniemen puuvillamekko melko ylellinen työvaate.
Teemme paljon pihatöitä juuri nyt. Kesämökkimme paloi muutama vuosi sitten (salaman iskettyä siihen!) ja mökin sammutustöissä ja sen jälkeen uuden talon rakennustöissä piha on myllätty täysin. Nurmikko on paikoin piikikäs ja täynnä voikukkaa ja ohdaketta (inhokkini!). Hedelmäpuut (suosikkini!) rehottavat leikkaamattomina ja pihalla on iso kasa vanhoja hirsipuita, jotka pelastettiin vanhan mökin raunioista. (Silmäilen niitä jatkuvasti ja unelmoin siitä, että joku tekisi niistä lautoja ja sitten pihapöydän ja penkit.)
Rehottava piha on jännittävä paikka, villi ja kaaoksesta huolimatta elinvoimainen. Eilen löysin kitkiessäni villiintyneen minttupuskan, viimeviikolla karviaispensaan.
Villintynyt puutarha on myös hyvä testilaboratorio, jos ei tiedä puutarhanhoidosta mitään. Paineet epäonnistua ovat lähes olemattomat.

Rakastan näitä Vogue.com -videoita, joilla maisemasuunnittelija Miranda Brooks kertoo puutarhafilosofiastaan ja mm. Anna Wintourille suunnittelemastaan puutarhasta Hamptonissa.
Videoista olen oppinut seuraavaa:
1.
Rakastan heinää! Preeria-tyylinen piha kiehtoo. Sitä paitsi: kuka jaksaa ajaa nurmikkoa jatkuvasti ja mitä sillä isolla nurmikkokentällä tekee? Ei mitään. Paljon hienompi on pieni niitty, jonka läpi on ajettu pieni nurmikkopolku. Unelmien pihallani on kultaista heinää ja muotoon leikattuja puita. Villin ja vapaan heinän ja muotoon leikatun pensaan yhdistelmä kiehtoo.
2.
Tekisi mieli hankkia pupuja! Pupun kakka sopii kuulemma lannoitteeksi sellaisenaan (muiden kakkalaatujen pitää ennen lannoitusta antaa käydä, jotta ne sopivat kasvien ravinnoksi) ja miten voi olla noin söpöjä pieniä lannoituslaitteita. Halauan vaan käyskennellä puutarhassa pupu kainalossa ja keitellä lannoituskakkaa niiden papanoissa.
3.
Muotoon leikatut ikivihreät pensaat sopisivat hyvin myös talvisuomen puutarhoihin, sillä lumen peittämä pensaspallura näyttää tosi ihanalta.
Miranda Brooks sanoo, ettei puutarhaa saa kutsua pihaksi (”yard”), tai siitä ei ikinä tule puutarhaa (”garden”). Yritän noudattaa neuvoa, mutta välillä tilanne muistuttaa kyllä enemmän viidakkoa, kuin puutarhaa. Odotan jo tosi paljon sitä, että saan kasvattaa jotain – toistaiseksi keskitymme vain raivaamaan, kitkemään ja leikkamaan.










WHAT TO WEAR: GARDEN EDITION
Puutarhassa voi halutessaan myllätä vanhat verkkarit jalassa, mutta paljon hauskempaa on imitoida Miranda Brooksin ihastuttavan englantilaista garden-chic garderoobia. Kuten Vivienne Westwood sanoo: ”You have a better life if you wear impressive clothes”. Puutarha attire ei ole poikkeus.
(Huom: yksinkertainenkin voi olla impressive! Se että jokin on vaikuttavaa, ei tarkoita, että sen täytyy olla pompöösiä.)
Oman puutarhavaatetukseni kulmakiviä ovat kumisaappaat ja Vuokon musta puuvillamekko, sekä käytettynä ostettu miesten Barbour -vahakangastakki, jota käytän sekä perinteiseen tapaan takkina, että polvien alla pehmykkeenä, kun kitken maassa rikkaruohoja. Saatan käyttää tätä mekkoa koko viikon, joskus pestä sen käsin lavuaarissa, jos puutarhatyöt ovat olleet erityisen raskaita ja hikoiluttavia. Käsinpesun jälkeen ripustan sen kuivumaan henkariin ja mekko on poikkeuksetta kuiva aamuun mennessä. Tämä yksinkertainen rituaali on jostain syystä erityisen tyydyttävä yksinkertaisuudessaan.
Myös isot, ehkä jonkun miespuolisen sukulaisen vanhat villapaidat sopivat hyvin iltatyövaatteiksi. Iltavuorossa poltetaan roskia ja pilkotaan oksia.
Kumisaappaista: Mielestäni kannattaa valita klassiset, joko mustat, tummansiniset tai vihreät ja unohtaa ne värikkäät Risto-Matti Ratia -saappaat kauppaan.












Heinän, pallopensaiden, hedelmäpuiden ja marjapensaiden lisäksi haluan kasvattaa puutarhassa yrttejä. Istutin keväällä ruukkuihin minttua, laventelia, ranskalaista rakuunaa (venäläistä hienostuneempaa maultaan!), timjamia ja oreganoa. Toistaiseksi ne kaikki rehottavat antaumuksella.
Lisäksi, koska puutarhani on testilaboratorio, laitoin multaan yhden kaupasta ostetun persiljan ja jääkaapissa puoliksi paleltuneen romainesalaatin. Persilja jatkaa eloaan aika muuttumattomana, se on kasvattanut muutaman lisäoksan, mutta ei näytä mitenkään erityisesti nauttivan uudesta ”vapaudestaan”, sillä kyllä luomumullassa ulkona kasvaminen on vapautta, jos verrataan sitä elämään muovisessa idätyskipossa.
Salaatti puolestaan on villiintynyt. Se ei edes muistuta salaattia enää! Sen lehdet ovat väriltään tumman punaiset, melkein violetit ja sen varsi on paksu kuin nuori puu. Se maistuu pahalta, mutta annan sen olla ja kasvaa. Ainakin se arvostaa vapautta.

-
-
Kirsikka Simberg
Joo hei perunamaa on myös mun unelma! Ja rakastan kyllä myös varhaiskaalia. Mut tosiaan, meillä on jonkin verran raivaustöitä vielä edessä ennen istutuksen iloa, mut suunnittelemenin on tosi kivaa silti. (Ehkä kivempaakin, kun ei tarvii vielä tehdä oikeesti mitään, haha) x
-
-
Tina
Tykkään tosi paljon tuosta mekosta. Osaatko sanoa saako samaa mallia vielä nykyääänkin Vuokolta?
-
Kirsikka Simberg
Moikka! On varmasti, mä ostin tän joskus alkukeväästä!
-
Kirsikka Simberg
Ps. Malliin kuuluu myös kankainen vyö, mutta mä en yleensä käytä sitä, niin ei näissäkään kuvissa näy. xx
-
-
Outi
Hei ihanaa, kunnostustöitä täälläkin mökkeilyn ohessa! Tuli mieleen kumppareista, että löytyykö teiltä jotain kikkakolmosia tai vinkkivitosia niiden puhdistukseen? Siis lähinnä vaalean kumin tummien jälkien poistoon?
-
Kirsikka Simberg
Moikka! Hmm, hitsi mulla ei kyllä oo mitään taattua konstia, koska mun saappaat, kuten näkyy, on vihreet. Mutta kokeile ihmesienellä tai tärpätillä!? Hahah ne on tujuimmat poistajat, jotka tiedän 😀
-
Outi
Raportoin tuloksia jos joku muu painii saman ongelman kanssa: tärpätti it is, ihmesieni ei kyennyt ihmeisiin tällä kertaa. 😀
-
-
r.
moi, ihana postaus, ihanat vibat möksällä (kemiö on aan parhautta!) ja tähän rasvakasvi-postauksen lauseeseen (”Mulla ei todellakaan ole mikään maailman paras itsekuri, päinvastoin: teen aina mitä huvittaa.”) voin samaistuu kybällä! ei oo helppoo….
kysymys: mistä pääsee tsekkaa ’vuokon mustan puuvillamekon’?
-
Kirsikka Simberg
Kiitos! Ja joo, lääh, pitää toivoa, että hallitsee omia huvituksiaan 😀
Vuokolla on pieni myymälä Korkeavuorenkadulla, siinä MAxill-ravintiolan vieressä. Käy siellä katsomassa! 🙂 Kivaa kesää! x
-

More to read

Oonan kotona
Vieraskynä
Muslan työharjoittelija Oona kertoo: Boheemi sisustus syntyy erilaisia pintoja ja värimaailmoja yhdistelemällä.

Red Snapper
Kirsikka Simberg
Red Snapper on Bloody Maryn sukulainen, mutta vodkan sijasta mausteinen tomaattimehu terästetään ginillä.

Happy energy yllätyspussi-playlist! 😋
Enni Koistinen
Ultimaattisen rändöm hyvänmielen playlist, olkaa hyvä!
Virginia Woolf atmosfääriä, ainakin viimeisessä kuvassa. Oi kun minullakin olisi puutarha, käytännön ihmisenä täyttäisin sen varmaan kaaleilla ja perunoilla, mutta olisihan siellä reunoilla niitä kauniita violetteja ohdakkeenkukkia, jos kukkia sattuisi kaipaamaan…