
Kutsu luonto kotiin
Kaupallinen yhteistyö: IittalaMuistiinpanoja kukkatrendeistä ja ideoita puutarhaan.
Harry Styles sanoo tässä haastattelussa, että jos ei olisi poptähti, hän haluaisi olla floristi. Mä en enää edes tiedä mikä mun ammatti on, mutta aina toisinaan haaveilen silti floristiudesta. Olisi ihanaa tehdä valtavia kukkakimppuja tilauksesta esimerkiksi johonkin ravintolaan tai myymälään. Kukat on aika kalliita, en varmaan tienaisi tällä ammatilla mitään, mutta ajatus on romanttinen.
Kesäisin kasvatan leikkokukkia kesämökillä. Olemme valinneet suurimman osan kasvattamistamme kasveista sen mukaan, että ne sopivat myös hyvin leikoiksi. Aina kun lähdemme maalta kotiin, kerään silloin kukkivista kukista kimpun ja tuon mukanani kaupunkiin. Se on kiva harrastus.
Puutarhaa suunnitellessa voi valita erilaisia teemoja, se tekee viljelystä hauskempaa. Puutarhan sisällä voi myös olla lukuisia pienempiä teemoja, jotka on rajattu alueittain. Tässä muutamia esimerkkejä.
Myrkkypuutarha
Viljele vain myrkyllisiä kukkia. Fantasioi erilaisten myrkkylienten keittelystä käyttäen esimerkiksi sormustinkukan kukintoja.
Yrttipuutarha
Klassikko.
Lääkeyrttipuutarha
Viljele kamomillaa, haavayrttiä ja kuminaa ja tee omia rohdoksia ja yrttiteesekoituksia. Jos opiskelee perinnerohdoksia, huomaa pian, että ennenvanhaan on hoidettu paljon erilaisia verenvuototauteja ja kouristuksia. (Tod näk ne on aiheuttanut joku myrkkypuutarhuri.)
Kuivakukkatarha
Viljele kasveja, jotka sopivat ominaisuuksiltaan kuivakukiksi.
Väriteemat
Monty Donilla on esim. jewel garden, jossa kasvaa jalokivien sävyissä hehkuvia eksoottisia kukkia.



























VINKKI: Iittalan pressitilaisuudessa floral designer Hanna Piippo istutti Nappula-ruukkuihin pieniä fiikuksia. Ne näyttävät ihan bonsaipuilta, mutta ovat bonsaita huomattavasti helppohoitoisempia. Tällä videolla Hanna näyttää, miten fiikus istutetaan ja miten ruukkuun voi lisäksi tehdä sammalpeitteen. Ja tällä videolla Hanna tekee ruukkuun kanaverkkotekniikalla kukka-asetelman.
Iittalan kevään uutuuksiin kuuluvat muuten myös nämä lasiset kastelupallot!

Havaintoja kukkatrendeistä
Talvella ei voi kasvattaa kukkia, joten aina välillä huvittelen sitomalla kimppuja kaupasta ostetuilla kukilla. Myös työssäni pääsen usein leikkimään floristia ja se on ihanaa
On hauskaa seurata kukkatrendejä, koska näköjään kaikki visuaalinen ympärillämme, myös kukkaimput, asettuvat aika-ajoin johonkin uomaan, joka kiinnostaa monia alan tekijöitä ja kuluttajia samanaikaisesti.
Valloillaan oli pitkään sellainen luonnollisten ja rönsyilevien kimppujen trendi. Niihin aikoihin myös uuden sukupolven kukkataiturit, kuten Amy Merrick tulivat Instagramin myötä tosi kiinnostaviksi. Floristius alkoi kiinnnostamaan monia ja ihmiset kävivät kukkakimppujen sitomiskursseilla. Se innoitti monia haaveilemaan floristiudesta.
Rönsyävien luonnollisten kimppujen jälkeen alkoi kiinnostaa eksoottiset fantasiakimput, joissa käytettiin pulleita ruusuja ja eksoottisia trooppisia kukkia. Kasveja saatettiin manipuloida värjäämällä, lehtiä taivuttamalla ja joskus kaikki vihreät osat karsittiin pois.
Nyt on fiilistelty jonkin aikaa kuivakukkia.
Seuraavaksi ennustan vihreiden kimppujen tulemista. Itseäni ainakin kiinnostaa barokkimaisen isot kimput, joissa valtaosa käytettävästä materiaalista on vihreää oksaa, jossa leikitellään erilaisilla tekstuureilla ja myös hieman yhteensopimattomilla yhdistelmillä: vihreä saattaa olla hapsumaista ja muistuttaa metsästä kerättyä oksaa ja sekaan voidaan pujottaa jotain puutarhankukkaa, jossa on selkeä vihreästä poikkeava muoto.


Alvar Aalto ja Aalto-kokoelma
Seuraan Instagramissa Christian Ravnbak -nimistä, ehkä tanskalaista floristia, jonka hienoja kimppuja matkin tätä juttua kuvatessani. Rakensin kimput Iittalan Aalto-kokoelman maljakoihin, joiden teemaväri vuodelle 2020 on pellava. Se on ihana.
Aalto-maljakko on Alvar Aallon suunnittelemista esineistä varmaan kuuluisin. Aalto teki usein tiivistä yhteistyötä puolisonsa Aino Aallon kanssa ja yhdessä he suunnittelivat lukuisia esineitä, joista monet olivat alun perin tarkoitettu osaksi rakennuksia ja niiden sisutuksia.
Iittalan Aalto-kokoelmaan kuuluu nyt sarja eri kokoisia maljakoita, tammiset Aalto-tarjoilualustat ja pienet kynttilälyhdyt. Uusi isokokoinen Aaltovaasi on niistä oma suosikkini, se on melkein ämpärin kokoinen. Mutta hienostunut!



Aalto suunnitteli 1930-luvulla sarjan erikokoisia ja -mallisia maljakoita Pariisin ja New Yorkin maailmannäyttelyihin. Lasi materiaalina kiehtoi Aaltoa, ja hän etsi uusia tapoja käsitellä sitä.
Aikakauden mieleenpainuvimpia töitä oli maljakko, joka tunnetaan nyt nimellä ‘3032’. Yhtä aikaa käytännöllinen ja veistoksellinen 3032 on muotona yksi Aalto-kokoelman klassisimmista. Sen pehmeä, orgaaninen muoto sopii monenlaisille kukka-asetelmille ja sointuu yhteen eri sisustustyylien kanssa.

-
-
Elina
Tykkään tästä kommentista! Itse olen vain ahkera parvekepuutarhuri, mutta mun teemaan kuuluu nimenomaan mehiläisten herkut sekä perhosia houkuttelevat kukat.
-
Kirsikka Simberg
Niin totta! Miten se unohtuikin tosta, me ollaan nimittäin kyllä mökillä kiinnitetty just tohon myös huomiota!
On tois kivaa ajatella puutarhaa omana ekosysteeminään, koska sit kun tulee mehiläisiä, tulee myös perhosia ja muuta kivaa. Ja sit me ollaan toivottu meidän tontille yhtä lintua, jonka nimen nyt unohdan, joka syö mielellään ampiaisia! Koska niitä on viime kesinä ollut enemmän ja enemmän, ja pelkään vähän niitä 😀
xx
-

Ja yks hyvä teemavinkki on kans mehiläisystävälliset puutarhat! Netti on pullollaan infoa pörriäisystävällisistä kasveista ja mihin niitä kannattaa asetella.