
Kuulosteluharjoituksia
Yhteistyössä: sloggiSuunnittelin pitkään muuttuvani naiseksi, joka rakastaa lenkkeilyä ja urheilee, vaikkei jaksaisi.
Ajattelin, että itsensä pakottaminen on tarpeellista, mutta olen viime vuosien aikana vihdoin asettunut johtopäätökseen, että olin väärässä.
Pakottamisen sijaan kannattaa kuulostella.
Keho on monimutkainen ja ihmeellinen asia, joka viestii meille jatkuvasti tarpeistaan. Kun tarvitsemme nesteytystä, janon tunne saa meidän hakeutumaan vesihanan äärelle, mutta itse janon tunnetta on oikeastaan vähän vaikea kuvailla. Tekee vaan mieli juotavaa.
Keho antaa paljon muitakin merkkejä. Väsymys, jäsenien puutuminen, erilaiset ruokahimot – jopa krapula – ovat kaikki viestejä, joita meistä melkein kaikki osaavat tulkita.
Myös erilaiset liikuntamuodot saattavat joko houkuttaa, tai tuntua epämieluisilta. Näitä mielihaluja kannattaa kuunnella, ihan samalla tavalla kuin janoa. Pitkän ja stressaavan työviikon lopuksi joku kaipaa rankkaa treeniä, toinen chillimpää lähestymistä – eikä se ole merkki laiskuudesta.
Raskaana ollessani olen huomannut jotain uutta: mieleni tekee liikkua päivittäin. Se ei aina onnistu, mutta kehoni kaipaa päivittäistä liikuttelua ja – täydeksi yllätyksekseni – välillä myös kovaa hikoilua. Varmaan, koska endorfiinit ja hyvä olo. Mulle on kuitenkin tosi selvää tällä kertaa, millaista liikuntaa haluan harrastaa ja tuntuu kivalta panostaa johonkin, mikä on hauskaa, eikä tunnu väkinäiseltä.
En edelleenkään aio suunnata juoksulenkille, mutta olen tapaamassa pilatesohjaajan ensi viikolla, jonka kanssa otan muutamia yksityistunteja. Aion myös tehdä paluun spinning tunneille!

Olen tehnyt viime keväästä asti yhteistyötä sloggin kanssa ja myös käyttänyt merkin alus- ja treenivaatteita koko tämän ajan.
Varsinkin kasvavan mahan kanssa arkityylini kulmakiveksi on nousemassa jonkinlainen casual athleasure. Koska yritän liikutella itseäni päivittäin, mutta arkeni on edelleen aika kiireistä, nopeuttaa treenimäisten vaatteiden käyttö myös joogasalille ehtimistä. Lisäksi huomaan olevani arjessa hieman aktiivisempi pukeutuessani vaatteisiin, jotka mahdollistavat aktiivisena pysymisen: lenkkarit jalassa kotiin töistä käveleminen houkuttelee.
Se tosin vaatii vaatteilta hengittäviä ja kestäviä materiaaleja. Treenivaatteet eivät saa lörähtää ja olla ensimmäisen pesun jälkeen läpinäkyviä.
Sloggin mOve FLOW light -mallisto on ollut käytössä ihana. Mallisto on päällä kevyt ja pehmeä. Käyn aika ahkerasti uudella joogasalilla ja varsinkin joogassa vaatteiden joustavuus ja pehmeys on ollut tosi ihana asia. Vaatteet tuntuvat päällä tosi huomaamattomilta, mutta eivät joogapyllistellessä ole pepusta läpinäkyvät. Tarkistin, koska mulla on ollut sellaisetkin, joissa alaspäin katsova koira on yhtäaikaa läpinäkyvä takapuoli.
Kuvien alustopin joustava materiaali tekee siitä helpon ylle vedettävän. Onko kenenkään muun vaikea löytää urheilutoppeja, jotka ovat yhtäaikaa tukevia, mutta eivät niin tiukkoja rintakehän ympäriltä, että hengitystä ahdistaa? Ostin viimeksi topin jostain Intersportista ja myyjän suosittelema koko oli niin tiukka, että meinasin tukehtua. Neuvo oli kuitenkin, että aivan kuten farkkuja ostaessa, tulisi ostaa niin tiukka kuin päälle menee. (Kuulostaa älyttömältä.) Toppi jäi tietenkin kauppaan, koska ei niin kireissä vaatteissa voi liikkua ja venyä.
Stockmannilla on nyt sloggin pop up (31.1 asti) ja paikalla on myyjiä, jotka neuvovat oikean koon hankinnassa! Tuskin suosittelevat kuristuskokoja.


More to read

Koko talven lempivaate
Kirsikka Simberg
Talvi tulee! Näin varaudumme ottamaan kaiken irti neulesesongista.

Vierassängyt mökillä
Kirsikka Simberg
Vieraspatjoista saa päällekkäin kasaamalla kevyet hengailusängyt.

Kimono ja kylpyamme
Kirsikka Simberg
Tämä kukkakuosilla lattiasta kattoon kuorrutettu hotellihuone Morro Bay -nimisessä pienessä rantakaupungissa teki lähtemättömän vaikutuksen.

Tyylimuusa: Maya Angelou
Kirsikka Simberg
Aktivisti, kirjailia ja varmaan maailman viisain ja kiinnostavin nainen Maya Angelou (1951–2014) on kirjoittanut runon, Life doesn't frighten me. Se tuntuu sopivalta tavalta aloittaa vuosi 2018.