Kuulumisia: vauva syntyi!
Viisi viikkoa vauvaa.
Jostain tämä on aloitettava! Kirjoittaminen siis, mutta tuntuu absurdilta kirjoittaa mistään muusta, ennen kun kirjoitan siitä, että meidän vauva syntyi!
17.07. 2019, joudun vieläkin tarkistamaan päivän välillä. Synnytyksestä tuntuu olevan yhtäaikaa tosi kauan ja tosi vähän aikaa. Vauva on ehtinyt jo muuttua monta kertaa ja ehkä minäkin olen.
Vietimme sairaalassa kolme ja puoli päivää synnytyksen jälkeen. Se oli tosi ihmeellistä aikaa. Elettiin yhdessä huoneessa ja sekoiltiin, pötköteltiin ja mä julistin monta kertaa, että sairaalaruoka on parasta ruokaa, mitä oon ikinä syönyt. Sairaalassa oli ihanan turvallinen olo ja hoitajat kaikki niiiiiin ihania.
Kun tulimme kotiin, tunsin itseni todella toipilaaksi: repaleiseksi, väsyneeksi ja särkyiseksi. Olin hermostunut ja pelokas. Kun mentiin vastasyntyneen kanssa ulos ensimmäisen kerran, tuntui kesäaurinko hirveältä. Liian kirkkaalta ja kovalta. Käveltiin noin kaksisataa metriä kotikatua ja kokoajan teki mieli kääntyä takaisin. Kannoin kipeää leikkausarpea ja nukkuvaa vauvaa. Kävelin kireänä ja rukoilin, ettei nähtäis tuttuja. Sanoin Tuukalle, että jos nähdään, sen pitää ajaa ne pois. Sitten vauva, joka silloin oli vielä omituinen laiha alien, alkoi huutamaan niin paljon kun siitä lähti ääntä. Jos olisin pystynyt, olisin juossut kotiin.
Onneksi oli niin paljon apua. Äiti ja ystävät, jotka kävi auttamassa, Tuukka joka oli vaan niin 100%.
Siitä kaikesta on vain muutama viikko. Arpi parani kahdessa viikossa ja vaikka mun keskivartalolihakset loistaa edelleen poissaolollaan, on olo muuten paljon vahvempi. Tai siis täysin eri. Vauvan itku ei enää pelota, eikä aurinkokaan.
Vauva on musta edelleen aivan mystinen olento. Kutsun sitä vauvaksi, mutta se tuntuu ihan henkiolennolta, joltain yliluonnolliselta. Mistä vauvat tulee?? Siis ei fyysisesti, vaan mistä toi olento muodostuu, sitä mä en tajua vieläkään. Sen silmät on edelleen isot aliensilmät. Joskus kun imetän sitä, se tuijottaa mua suoraan silmiin ja sen silmät on tummat ja intensiiviset, ikiaikaisen näköiset. Joskus kun se huohottaa kuumana sylissä, se tuntuu pieneltä eläimeltä. Pussaan sitä kokoajan. Kun se hymyilee, musta tuntuu että repeen. Kun se herää sen pehmeät hiukset näyttää ihan Pelle Hermannin hiuksilta.
Rakastan sitä. Näen merkkejä siitä, että kohta se muuttuu vauvaksi ja lakkaa olemasta henkiolento. Joku päivä siitä tulee lapsi ja sit ihminen.
En jaksa kertoa mun synnytyksestä täällä enää uudestaan, mutta äänitettiin Hei Baby podcast -jakso siitä. Siinä äänittäessä sen jutun kertominen välillä itketti, mutta mulla on nyt jo ihan hyvä mieli koko siitä asiasta. Enkä mä juuri ajattele sitä enää. Vauvan halailu tuntuu parantavan nopeammin kuin mikään muu.
Päivät menee nopeasti. Tekisi mieli kirjoitella tänne vaikka mitä: vauvasta ja elämästä, astioista ja puutarhan hoidosta. Kirjoittaa ruokajuttuja, raskausjuttuja ja vaate- ja asujuttuja. Kirjoittaa – taas – lakanoista. Se on selvästi mun intohimoaihe. Tilasin ihanat Teklan lakanat itselleni ”lapsivuodelahjaksi”.
Mutta antakaa vähän armoa jos on kirjoitusvirheitä (niitä on aina, huoh!) tai, jos sanon oikeaa vasemmaksi. Sitä on viime aikoina sattunut entistä enemmän. Tässä Instagramjulkaisussa oikein mietin, että kumpi näistä verhoista nyt on oikealla ja kumpi vasemmalla. Ja sitten siitä huolimatta kirjoitin väärin, lol. (Erehdys on nyt korjattu.) Koitan kyllä skarpata, mutta tämä nyt on tällaista epätäydellisesti suoriutumista. Ja musta tuntuu, et se on ihan ok, jopa ihan ihanaa.
Kansikuvassa vauva on vastasyntynyt. Tässä kuvassa hän on jo viisi viikkoa ja nautiskelee kantoliinassa kulkemisesta. Kantoliinan saimme Ipanaiset-myymälästä.
-
-
Kirsikka Simberg
Kiitos paljon!!
-
-
Eve
Aivan ihanaa!! <3 ootte niin suloisia ja täydellisiä.
-
No hän on ainakin!! Kiitos! <3
-
-
Anna
Ihana teksti ja kävin myös kuuntelemassa podcastin ja se oli niin hyvä ja herkkä ja aito, ja samaistuin siihen täysin. Mulla on aika samanlainen synnytyskokemus ja siitä toipuminen vie aikaa, mulla paljon kauemmin aikaa kun 5 viikkoa (mulla on mennyt pari vuotta, että olen lopullisesti pystynyt hyväksymään kaiken tapahtuneen ja että olen oikeasti päässyt siitä yli), mutta siitä kyllä toipuu, koska tärkeintä ja ihaninta ja parasta on se lapsi. Ja lapsi nyt on ja pysyy, ja jokainen vaihe, mikä seuraa on tavallaan ihanampi, koska tulee niin paljon uutta. Vaativampi ja raskaampi myös, mutta niinhän elämäkin usein tuppaa olemaan. Onnea kaikesta!
-
<3 kiitos! Haleja!
-
-
Elisa
Ihanaa ja ihana ikiaikainen henkiolento!
-
<3
-
-
Emmi
Onnea ihanasta pienokaisesta <3 mua kiinnostaisi myös sun mielipide Teklan lakanoista, oon harkinnut myös itse tilaavani sieltä 🙂 X
-
Kiitos! Ja mä laitan arvion, kun on nukkunut nissä hetken, me ei vielä olla laitettu niitä testiin!
-
-
FEY
Moi Kirsikka,
Ekaksi: paljon onnea. <3
Toiseksi: kiitos teidän podcastista. Mä oon kolmekymppinen ja lapsiasiat olisi aika ajankohtaisia. Oon kuitenkin ollut lähes pakokauhuinen asian suhteen, vaikka samalla jollain tavalla oon kuitenkin ajatellut, että haluaisin joskus lapsen.
Teidän podcast on jotenkin lievittänyt mun pelkoja, jotka vahvasti liittyy siihen, että en haluaisi menettää itseäni tai sitä mitä meillä on mun puolison kanssa. Ahdistaa myös se, että en oikein edes halua oppia kaikkia äitijippoja ja -temppuja. Haluaisin säilyä "normaalina" (heh). No joka tapauksessa, teidän podin myötä mulle on tullut sellainen olo, että voi olla äiti monella tavalla ja senkin jälkeen saa fiilaa töissä käymistä ja kivoja vaatteita. Tuntuu, että ootte saaneet mut suhtautumaan äitiyteen inhimillisemmin ja se pelottaa mua ajatuksena vähemmän. Kiitos siis siitä.
-
Ihana kuulla!! Mulla oli toi sama pelko, mutta turns out: ihminen pysyy enimmäkseen samana! Tai ainakin mulle kävi niin. Tää oli ihana palaute, kiitos!
-
-
Sini
Aivan ihana teksti! Paljon onnea vauvasta!
-
Kiitos! <3
-
More to read
Testissä: Esse anti-age-ihonhoitokuuri
Mia Frilander
Ajatuksia kalliista anti-age-seerumeista, sekä omasta ja ihon kuolevaisuudesta.
ONNEA & RAKKAUTTA!
<3