Kysymyksiä tyylistä: kuka olen? Osa 1
Miten äidiksi tuleminen ja sosiaalinen eristäytyminen muutavat suhdetta omaan tyyliin.
Muutama viikko sitten pakkasin kaikki imetysliivit ja topit paperikassiin ja päätin etten käytä niitä enää. “Enää ikinä!” julistin.
Kaikki sanoivat, että raskauden jälkeen en haluaisi enää nähdä ainuttakaan raskauden aikaista vaatekappaletta, mutta raskausvaatteitakin enemmän inhoan imetysvaatteita. Ne palvelivat minua hyvin vauvan ensimmäiset elinkuukaudet, mutta olivat lähes yksinomaan funktionaaliset: pehmeät, sopivat sektiohaavan paranteluun ja ulkoiluun sekä vauvan hoitamiseen, mutta eivät kertoneet minusta mitään muuta, kuin sen, että olen juuri synnyttänyt ja omistan parhaillani elämäni ja kehoni pienelle vauvalle ja hänen tarpeisiinsa.
Jopa raskaana saatoin kertoa vaatevalinnoillani itsestäni jotain muutakin. Pitää hauskaa, korostaa pallomaista muotoani, mutta olla myös vähän individualisti.
Imettämisen lopettaminen sai hormonit heittelehtimään, olin ajoittain masentunut, väsynyt ja itkuinen. Toisaalta myös vapautunut, sillä keho alkoi tuntua enemmän omalta eikä lainatulta. Saatoin vihdoin pukeutua johonkin ja pysyä vaatteiden sisällä vain itseäni varten koko päivän.
Joka aamu yritin valita jotain päällepantavaa ja juhlistaa tätä uutta vapautta pukeutua vain itseäni varten, mutta usein olin tyytymätön. Unelmoin vaatekaapin siivoamisesta, jonkinlaisesta inventaariosta. Osa vaatteista puristaa vieläkin, korkeavyötäröiset Samuji-hameet odottavat vieläkin ylähyllyllä sitä, että saisin vetoketjun kiinni.
Lisäksi elämme juuri nyt poikkeuksellisia aikoja ja kaikki meistä viettävät entistä enemmän aikaa kotona, eristyksissä muista ihmisistä ja sosiaalisista tilanteista. Ajatus “pukeudun itseäni varten” ei ehkä ole koskaan ollut relevantimpi.
Mitä laitan päälleni, jos kukaan ei näe minua?
Minä en tiedä, sillä en oikein tiedä kuka olen. Eikä ihme: raskaus, imetys ja se, ettei käy töissä, muuttavat radikaalisti sitä, mitä vaatteiden funktionaalisuudelta vaaditaan, mutta myös minäkuvaa ja omaa vartaloa.
Minä olen paljon muutakin kuin ulkonäköni tai vaatteet joihin pukeudun, mutta pukeutuminen on myös iso osa arkipäiväistä elämääni. Vaatteet saavan meidän tuntemaan asioita, ne voivat nostaa mielialaa, piilottaa tai paljastaa meistä asioita. Jokainen valinta, myös valinta olla välittämättä, kertoo meistä kai jotain. Siltä se ainakin tuntuu.
Tällaisten pohdintojen äärellä olisi aina helppo todeta, että ulkonäkö ja tyyli ovat toisarvoisia asioita ja että järkevämpää olisi keskittyä oman henkisen puolen kehitykseen. En ajattele, että henkinen kehitys kuitenkaan sulkee pois asukriisejä. Valitettavasti. Vanhemmuus vaatii valtavasti henkistä kehitystä, ainakin ensikertalaiselta. Se saattaa valtavan henkisen venymisen äärelle, mutta koettelee myös ruumista.
Yleensä kevät aiheuttaa jonkinlaista “minä haluan uudistua!” -vimmaa muutenkin, mutta pienen lapsen kanssa kaikki on vähän eri tavalla. Aikaa itselle on vähemmän kuin ennen, priorisointi on kaikki kaikessa.
Kun omaa aikaa on, voin valita haluanko esimerkiksi siivota, kuntoilla, lukea kirjaa, jutella ystävän kanssa, kirjoittaa blogia, maksaa laskut tai selailla Instagramia. Ja koska yleensä joku edellä mainituista kiinnostaa enemmän tai tuntuu aidosti tärkeämmältä kuin oman minäkuvan ja tyylin reflektointi, jää kysymys “kuka olen ja mihin mä nyt pukeutuisin” vastaamatta.
-
-
Kirsikka Simberg
Se on just näin!
-
-
Elina
Ihanaa pohdintaa ja tunnistan tämän todella hyvin! Minun lapseni on jo 2,5v ja tuntuu että käyn edelleen jonkinlaista jälkipyykkiä juuri omaan ulkonäköön ja tyyliin liittyen. Elämä on myös paljon kurahoususankarin paimentamista paikasta toiseen joten sekin ohjaa vaikka en haluaisi aina olla tuulihousumutsi. Lapsen saaminen on niin monella tasolla yllättävän transformatiivista, ihanaa mutta myös haastavaa.
-
sari
Mun lapset on 11 ja 7, ja kayn taas lapi tata asiaa koska vasta nyt tuntuu etta paasen irtautumaan niista jotenkin niin henksesti kuin fyysisestikin (nuorinkaan ei enaa tarvitse apua oikeastaan mihinkaan, pukemiseen, peseytymiseen, hampaiden harjaamiseen tai vastaavaan). Toivon etta ehdin vahan etsia itseani tassa ennen kuin taytyy taas ruveta AIDIKSI kun vanhemmalla alkaa murrosika 😀
-
Kiitos näistä kommenteista! <3
-
-
Mona
Hei kävin itse avian samat pohdiskelut läpi, niin ensimmäisen kuin toisekin lapsen jälkeen. Puhuttuani asiasta parille läheisemmälle ystävälle selvisi, että niin hekin. Että we feel you, you’re not alone! <3
Vaikka vaatteet ja ulkonäkö tuntuvat ehkä aika epärelevanteilta aiheilta aloittaa siitä puhuminen, niin ne ovat myös helppo ja konkreettinen lähestymistapa. Hence go for it -enkä yhtään kuuntele ketään, joka sanoo että asia pitäisi tehdä toisinpäin ja että sisäistä tässä vain ulkoiseen heijastetaan ja ja ja. Kyllä, tietenkin, ja myös ei. Että viisastelut sikseen ja annetaan jokaisen äidin kokea tama nyt ihan itse.
Tärkeimpänä siksi, että lankesin yo.lauseessa juuri siihen nyt itsekin. Olemme äitejä? kyllä. Olemme puolisoita? Usein myös kyllä. Rakastajia? kyllä, varmaankin (ilman että syrjähyppyjä täsä tarvitsee heti ajatella, heheh) Olemme tyttäriä? kyllä. Siskoja? ehkä, aika usein. Mitä muuta; kuka muu me olemme kuin nuo roolit, kuka on se minä? Kas siinäpä jännä kysymys sitten kun se aivan pahin vaihe vauvoista irtautumista alkaa tapahtua…
Ja hei niinkuin Elina ja Sari alla kommentoivat, se asia voi tulla esiin vielä uudestaankin myöhempään, sen verran täydellisen nielaisevaa se äidin rooli nyt vain on, ei auta.
Ihan konkreettinen huomio on myös se, että varsin monella se äitiys myös muuttaa vartaloa; ja vaikka ne lisäkilot lähtisivätkin jossain vaiheessa, niin lantio on saattanut aueta, eli levetä, keskivartalon muoto muuttua, rinnat…oh yes, näitä riittää, eli emmem mahdu tai istu enää aiempaan garderoobiimme sisään. Se voi olla niin huono kuin hyväkin asia, mutta se pitäisi nyt käydä omassa päässä läpi ja päättää. Senkin takia vaatepohdiskelua on varsin sopiva ja kouriintuntuva tapa tämä aloittaa -go for it ja tsemppiä matkaan!
p.s. muista että olet täydellisen upea! olit sitten lopulta kuka tahansa :*-
Ah, upea viesti ja ihana! Kiitos! Aina tosi kivaa kuulla myös muiden ajatuksia samasta aiheesta. <3
terveisiä sinne!!
-
More to read
Spa-retkellä: osa 2
Kirsikka Simberg
Spa-retki Helsingin saaristossa jatkuu. Nyt glowing skin ja fabulous hair!
oh! carolyn bessette kennedyn tyyli on ihana ja jotenkin sen näköinen, että sen kaappi oli täynnä yksinkertaisia, laadukkaita vaatteita jotka sopi kaikki yhteen. uskoisin tosin, että vaivattoman chicin ulkokuoren takana on kuitenkin hyvin paljon shoppailuun ja vaatteiden valintaan käytettyä aikaa, työtä ja rahaa.
anyway, vaikka itselläni ei ole lasta, pohdin usein samoja keloja, koska rakastan vaatteita. niiden kautta voi signaloida, tutkia ja jopa muuttaa itseään ja identiteettiään. itsensä ja omien taitojensa kehittäminen on kuitenkin lopulta tavoiteltavampaa kuin ulkoisen olemuksen loputon optimointi. vaikka instagram-aikamme tosin tuntuu painottavan jälkimmäistä, tai jopa sekoittavan nämä asiat keskenään: se, että näyttää oikealla tavalla kiinnostavalta tarkoittaa, että on paitsi kiinnostava pukeutuja, myös jännittävä ihminen.