Musla Innolux valaisin

Makuu­huo­nees­sa

Uusi järjestys makuuhuoneessamme on uuden jalkalampun ansiota. Sain lampun Innoluxilta ja sen inspiroimana siirsimme sängyn paikkaa.

Tuntuu tosi freessiltä. Suosittelen vaihtelemaan huonekkalujen paikkaa kotona, se on ilmaista, mutta saa kodin tuntumaan jotenkin uudelta ja jännittävältä.

Me elimme pitkään ilman lamppua sängyn vieressä ja poltimme iltaisin aina kynttilää yöpöydällä valonpuutteessamme. Se oli ihanan tunnelmallista, mutta vähän epäkäytännöllistä, kun yritti hiippailla pimeässä asunnossa kohti sänkyä ja välttyä telomasta itseään. Uusi lamppu ei silti kokonaan ole korvannut kynttilää, vaan juomme aina aamukahvin sängyn reunalla kynttilän valossa. Kuulostaa melkein ällöltä, mutta on oikeesti ihanaa. Kaikki aamut tuntuvat vähän jouluaamuilta.

Toinen uusi juttu on se, että testaan pitkästä aikaa pellavalakanoita! Tiedän, että Enni on hylännyt pellavat kokonaan, mutta itse antaisin niille vielä mahdollisuuden. Nämä Familonin valkoiset lakanat tuntuvat ihanilta. Kangas on paksua ja pehmeää, eikä ole menettänyt muotoaan ja lörähtänyt. Niissä nukkuminen on tuntunut mega ylelliseltä ja virkistävältä vaihtelulta. Lisäksi jättiplussa siitä, että näissä on ne reijät pussilakanan “korvissa”. Ne pitäisi olla kyllä ihan kaikissa pussilakanoissa!

Temppu on myös vähän siinä, miten lakanoitaan ja sänkyään hoitaa. Tässä muutama vinkki:

1.
Vaihda vain tyynyliina. Tätini on suositellut tätä hyväksi havaittua taktiikkaa! Tyynyliina on kovassa käytössä pään alla ja lörähtää muita lakanoita nopeammin. Tyynyliinan voi vaihtaa joka viikko niin, että poskea vasten on aina rapsakka ja freessi liina. Lisäksi, jos pesetät lakanasi pesulassa muuten, voi tyynyliinat pestä vaivattomasti kotikoneessa ja silittää, makeloinnin sijaan.

2.
Vaihda myös muut lakanat tarpeeksi usein. Ei vaatteitakaan käytetä pesemättöminä viikosta toiseen. Ehei! Lakanoita pitää vaihtaa tarpeeksi usein, jotta ne säilyvät raikkaina.

3.
Tuuleta liinavaatteet. Paras olisi käydä kopistelemassa peitot ja tyynyt vähintään joka toinen kerta kun vaihdat lakanat.

4.
Käytä pesulaa! Tai mankelia, jos pesutuvassasi on sellainen. Kerrostalossa asuvat joutuvat usein kuivaamaan isot lakanat niin, että ne roikkuvat ovenpielessä, eikä silloin laadukaskaan lakana ole parhaimmillaan. Pesulassa lakanoiden pesu ei tietenkään ole ilmaista, mutta vitsi, se on kyllä ihaninta ikinä. Jos kerran kuussa vaihdat ravintolaillan pesulaan, et huomaa kuluissasi mitään eroa, mutta lakanoissasi kylläkin. Lakanat ovat jokailtainen nautinto.

5.
Petaa sänky! Ryttyiset vuodevaatteet ovat ylläri ylläri: ryttyisiä. Kannattaa ottaa tavaksi pedata sänky aamulla, sillä pedattu sänky on paljon houkuttelevampi kuin petaamaton ja lakanatkin säilyvät sileämpinä ja houkuttelevina pidempään.

Juuri nyt haaveilen untuvatyynyistä ja pienikokoisista untuvapeitoista. Meillä on Joutsenen iso untuvapeitto, joka on yksi rakkaimpia omistamiani asioita (kiitos äiti!), mutta meidän yhden hengen peitot on jotain pumpulia tms littanaa ainetta. Ne on vähän sellaiset säälittävät patalaput.

Lisäksi haluaisin kehystää kaikki makuuhuoneen taulut uudestaan. Ja tekisi mieli myös ostaa sinne joku iso uusi työ. Kävin eilen Karoliina Hellbergin näyttelyn avajaisissa Galleria Anhavassa ja huh. Olipa ihania. Ehkä ihanin oli se kaikista suurin työ, niin hieno. Siitä olisi saanut kokonaan uuden seinän meidän kotiin. Lämmin suositus tälle näyttelylle – käykää katsomassa, mutta varautukaa siihen, että kaikki on jo myyty.

More to read

Musla Marimekko mekko kesä 16

Kesä 16 Marimekko

Kirsikka Simberg

Marimekon uudet kuosit.

Maustekurkkulover

Enni Koistinen

Syksy alkoi, enter Marttamode.

Bibimbap

Enni Koistinen

Tulinen, täyttävä ja himoittava Bibimbap.

Kevätkassit

Mia Frilander

Mikä neuvoksi, kun tekee mieli haistattaa pitkät talvelle, muttei vielä uskalla vaihtaa kevätvaatteisiin?