Musla Marimekko

Mari­mek­ko SS16

Yhteistyössä: Marimekko

Olen fiilistellyt SS 16 -mallistoa antaumuksella. Se on ensimmäinen Anna Teurnellin kokonaan itse luotsaama mallisto, and it is lovely.

Ensin tulivat nämä ihanat nahkahousut, joita kävin hipelöimässä useaan otteeseen. Sitten löysin leveälahkeiset Decade -housut ja sen jälkeen kyttäsin näitä mustia vajaamittaisia housuja.

Olen vähän laiska ja aika kiireinen, joten tarvitsen helpon vaatekaapin, mutta olen silti kiinnostunut muodista enkä haluaisi näyttää Steve Jobsilta päivästä toiseen. Ostin keväällä Marimekolta itselleni sopivia perusvaatteita ja kevään mittaan aloin silmäillä myös printtikuoseja uusin silmin: Kun printti on painettu paksuun peltimäiseen puuvillaan tai ohkaiseen silkkiin, ne näyttävät relevanteilta ja kiinnostavilta. Ja toimii vastamyrkkynä Steve Jobsiudelle.
(Jopa unikkokuosi näytti yhtäkkiä jotenkin ihanalta silkkipaidassa!?!)

Myös Marimekon kevään kamppiskuvat puhuttelivat. Vietämme ystävieni kanssa kesäisin yleensä ainakin yhden viikonlopun Pellingissä, eräällä saarella – ne on mun lempi kesäpäiviä! – ja kuvissa on tosi vahvasti läsnä noiden päivien ja öiden kesätunnelma.

Olen onnesta muikeana, koska olen saanut kunniatehtävän toimia Marimekon sanansaattajana ja valita kevään mallistosta omat suosikkini. Tiedoksenne: kesällä tulee myös tosi kivat sandaalit, yhdet korolliset ja yhdet täysin matalat, jotka eivät nyt mahtuneet tähän settiin.

Laukut – I love. Ansaitsevat mielestäni erityismaininnan. Kasvisparkitusta nahasta tehty Soile-laukku on suosikkini ja patinoituu varmasti ajan kanssa kauniisti. Myös viikonloppu-kassi Datsa kiinnostaa. Laukut suunnittelee ruotsalainen Anna Werner.

Anja huivi – Silkkihuivin voi kietoa kaulaan kaulahuivin tapaan, jos on vähän pitkästynyt jättimäisiin neulehuiveihin, kuten minä, tai jättää kaulalle solmimattomana roikkumaan. Kiinnostukseni silkkihuivia ja sen monipuolisia käyttötapoja kohtaan on saanut alkusysäyksensä viimekesän bandana-innostuksesta.
Kiva juttu on myös se, että saan lahjoittaa yhdelle teistä tällaisen! Laittakaa terkut tämän postauksen kommentti-osioon, niin olette mukana tumman vihreän Anja-huivin arvonnassa. (Arvonta suoritettu 14.3).

Vihreä silkkipaita Floora – Vihreä väri viehättää erityisesti juuri nyt. Paidan on suunnitellut Mika Piirainen ja kuosin nimi on Raide.

Tilda trenssi – Classique! (Ask your self: What would the French girls wear?)

Musla Marimekko

Löysin paljon kivaa myös viime viikolla julkiastuista Pre Fall kuvista, jotka on kuvannut Johnny Kangasniemi. Tämä lookki oli ihanin; seebra-tossut ja jäykän näköinen tunika, näyttävät erityisen kivoilta.

More to read

Sininen ja musta

Kirsikka Simberg

Yllättävän hyviä yhdistelmiä, joiden ei kuuluisi toimia: ranskalaiset perunat ja jäätelö, taatelit ja pekoni, mailapelit ja ratsastus, Mary-Kate Olsen ja Oliver Sarkozy.

Musla lihaliemi ja lihapiirakka

Lihaliemi ja piiras

Kirsikka Simberg

Joulu lähestyy, hitaasti ja erittäin lumettomissa merkeissä. Itse odotan (lahjojen lisäksi) eniten ruokaa, etenkin lihalientä ja piirakkaa.

Banaanista jäätelöksi

Katri Mutikainen

Tummuvat banaanit kannattaa pakastaa ja tehdä niistä näitä herkkuja.

Musla Mia Frilander Laila Pullisen ateljee

Laila Pullisen ateljeessa

Mia Frilander

Nissbacka on Vantaan helmi.