Marja­li­köö­rin pullotus

Oli aika siivilöidä vodkassa lionneet marjat ja pullottaa juomat. Peitin keittiönpöydän vanhalla lakanalla.

Oli aika siivilöidä vodkassa lionneet marjat ja pullottaa juomat. Peitin keittiönpöydän vanhalla lakanalla. Se on kaunis, mutta sellainen kapea, yhdeksänkymmenstä senttiseen sänkyyn sopiva jolla ei oikeestaan tee enää muuta kun suojaa pintoja.

Sain ohjeen näihin liköörimäisiiin juomiin tädiltäni, joka on käsistään näppärä, osaa ommella, korjaa vaatteen kuin vaatteen, tuntee sienet ja valmistaa itse maksapateeta ja viinietikkaa. Ihailen paitsi näitä taitoja, myös tapaa jolla kaikki tehdään. Säästeliäästi ja tarkasti. Kaikki käytetään, kaikesta pidetään huolta.

Hän keitti viinassa lionneista kirsikoista hilloa. Tuli kuulemma hyvää. Ajattelin itse tehdä samoin, mutta alkaessani pullottaa juomia maistoin valkoviinimarjoja  ja niiden maku oli hapan ja kitkerä. Edes sokerissa keittely ei taltuttanut äkäistä makua; marjoista tuntui olevan jäljellä vain ohut kuori ja kovat kivet. Heitin koko satsin roskiin.

Myöhemmin olin tädin luona kylässä ja katselin hänen valkoviinimarja-operaatiotaan. Mainitsin projektin alkuvaiheessa heittäneeni omat marjani roskikseen. Hän kertoi kirsikkahillon onnistuneen erinomaisesti. Keittelimme valkoviinimarjoja ja totesin omieni maistuneen pahalta. Sitten totesimme saman hänen marjoistaan. Täti ei kuitenkaan heittänyt marjoja pois vaan sinnikkäästi maistoi, mutisi ja puuhasi.

Lopulta hän keitti omat valkoviinimarjansa moneen kertaan, aina muutama desilitra kerrallaan sokeriliemessä niin, että jokaisesta marjasatsista irtosi aina vähän lisää makua. Kymmenen minuuttia keittelyä, sitten siivilöinti ja uusien marjojen lisäys. Toisto.

Tuloksena kauniin kirkas ja hienostuneen makuinen hillo. Olin kade. Ja opin taas jotain sinnikyydestä, säästäväisyydestä ja hilloista.

Ensi vuonna aion olla tarkkana. Säästeliäsyys on eleganttia.

Eleganssi on kieltäytymistä.
-Coco Chanel

Juomista tuli kuitenkin erinomaisia. Puristin sentään marjoista nesteen viimeistä tippaa myöten. Jokainen pisara itse tehtyä juomaa tuntuu tosi arvokkaalta. Valkoviinimarjasta tuli mielestäni parasta, vaikka maistoin jokaista ja tykkäsin kaikista. (hik!)
Tein myös yhden sekoituserän, jossa oli tilkka jokaista; kirsikkaa, mustaviinimarjaa, valkoviinimarjaa ja vadelmaa.

Ainiin ja juomat voi siivilöidä ensin metallisen siivilän läpi ja sitten uudestaan keittiöliinan läpi, jos haluaa tehdä juomista täysin kirkkaita. Sameakaan ei toki haittaa, kotona tehdyssä saa olla kädenjälki.

More to read

Maailman paras tiskiharja

Mia Frilander

Se on tietenkin japanilainen.

An unlikely hero: Geeliputsarin paluu

Kirsikka Simberg

Kokeilin uusia kotimaisia luonnonkosmetiikkatuotteita ja vähän tehokkaampaa ihon puhdistusrutiinia.

In Fiore

Kirsikka Simberg

Kalifornialaisen In Fiore kosmetiikkasarjan 4-2-4 -metodi on tuonut ripauksen Japania kylpyhuoneeseeni.

Vappuna tarjoilin jämiä jääkaapista

Kirsikka Simberg

Vappu oli keskeneräinen ja sponttaani, mutta jätti tilaa kaikelle hyvälle.