Naoto Fukasawan ja Jasper Morrisonin Super Normal, Sensations of the Ordinary on kirja designista. Teos pohtii sitä, miksi tietyt esineet kestävät aikaa, miksi “tavallisuus” designissa on katoamassa. Ja kun näin käy, millä se korvataan. Teos pohtii kauneutta; onko kauneudessa kyse vain ulkomuodosta vai kätkeytyykö kauniisiin esineisiin jotain syvällisempää.

Pähkinänkuoressa: Morrison ja Fukasawa tarkastelevat esineitä, jotka on suunniteltu käyttötarkoitustaan varten niin, että kaikki ylimääräinen on jätetty pois.

Näistä esineistä, he kirjoittavat, tulee yhtä aikaa sekä super että normal. Kun esine on suunniteltu niin hyvin, että siitä tulee jotenkin normatiivinen, uusi yleisarvo, sen olemassaolo tuntuu itsestäänselvyydeltä. Kun erinomaisuus ja normaalius kohtaavat, syntyy supernormal.

Ajatelkaa esimerkiksi paperiliitintä. Mikä pieni arkipäiväinen neronleimaus! Tuntuu itsestäänselvyydeltä, että se on olemassa ja että se on juuri sellainen kuin se on. Siinä on kaikki tarvittava papereiden yhteen liittämiseen eikä mitään ylimääräistä.

Super Normalin sivuilta löytyvät myös Fiskarsin tänä vuonna 50-vuotta täyttävät oranssikahvaiset sakset.

Fiskarsin saksiin todellakin tuntuu kiteytyvän joku saksien perimmäinen olemus. Varmaan siksi niitä on myyty maailmassa jo yli miljardi paria.

Saksien kahvojen väriksi oli alunperin kaavailtu mustaa, karmiininpunaista ja vihreää. Kun prototyyppi meni valmistukseen vuonna 1967, oli linjastolle jäänyt väriä edellisten tuotteiden valmistuksen jäljiltä ja prototyypistä tuli oranssi. Lopullisesta väristä äänestettiin ja oranssi voitti lopulta mustan äänin 9-7. Onneksi!

Fiskars oli aikaansa edellä myös ryhtyessään valmistamaan saksia vasenkätisille. Vuonna 1972 Fiskars oli maailman ensimmäinen yritys, joka aloitti vasenkätisten saksien massatuotannon. Malli on oikeakätisten saksien tarkka peilikuva viimeistä yksityiskohtaa myöten, mutta tunnistettavuuden takia niistä tehtiin punaiset.

Omistan itse viidet Fiskarsin sakset. Kaksi paria tavallisia, toisia säilytän kotona ja toisia työkalupakissa (joo – kelatkaa mulla on työkalupakki!). Lisäksi minulla on yhdet keittiösakset, yhdet kynsisakset ja nämä pieniteräiset Softgripit, joissa on isot kahvat. Klassikoiden lisäksi, juuri Softgrip -sakset ovat suosikkini. Käytän niitä varsinkin töissä tosi usein. Isot kahvat antavat hyvän puristusvoiman ja pienillä terillä saa ketterästi leikattua mitä vaan kukkien varsista erilaisiin naruihin jne.

Nyt tämä hieno supernormaali tuote, joka löytyy myös MoMan pysyvästä kokoelmasta, nauttii ansaitusta ekstrahuomiosta syntymäpäivänsä johdosta.

Designmuseossa on 8.9.–29.10.2017 esillä Meidän sakset -näyttely, jota varten 30 kansainvälisesti tunnettua taiteilijaa ja luovan alan tekijää Suomesta ja ulkomailta, ovat tehneet Fiskars-saksille syntymäpäivätervehdyksiä taideteosten muodossa.

Mukana ovat mm. Klaus Haapaniemi, Mari Savio, Mina Perhonen, Nikari & Saas, Tape That Collective ja amerikkalainen Design Sponge. Näet muut osallistujat täältä.

“Arvostan Fiskarsin ideologiaa ja sitä, että sen tekemät työvälineet mahdollistavat niin monelle ihmiselle tekemisen ilon. Uskon, että juuri kiireetöntä ja juurevaa käsillä tekemistä ihmiset kaipaavat kipeimmin nykyään, kun kaikki on niin hektistä, digitaalista ja muuttuvaa.”
– Mari Savio

Haluan omalta osaltani toivottaa tälle hienolle tuotteelle ja niitä valmistavalla yritykselle onnea. Teen sen tämän muisto-kirjelmän avulla:

Hei sakset!

Meillä ei ole kotona koskaan ollut muita kuin Fiskarsin saksia.
Kun olin vaihto-oppilaana Australiassa 16-vuotiaana, isäntäperheellänikin oli Fiskarsit. Olin siitä yllättynyt ja vähän ylpeä. (Jee hyvä Suomi!)
Isoäitini ei koskaan teroittanut saksia eikä keittiöveitsiään, koska pelkäsi leikkaavansa itseään sormeen. Se oli todella raivostuttavaa kaikkien mielestä. Kun vanhempani erosivat, vietimme siskoni kanssa viikonloppuja isäni luona. Silloin syötiin aina pastaa suoraan kattilasta ja leikattiin pizzaa Fiskarsin saksilla. Se oli jännittävää. Käytän edelleen saksia pizzan leikkaamiseen, se on itseasiassa todella kätevää. Tämä malli näyttää siltä, että niiden muoto olisi hommaan optimaalinen.
Seitsemännellä luokalla leikkasin hiukseni ihan lyhyiksi ystäväni Outin kanssa hänen vanhempiensa kylpyhuoneessa. Käytin tehtävään Fiskarsin saksia. Sitten viimeistelimme hiukset värjäämällä ne luumunpunaisiksi. Se sai äitini itkemään, mutta olin itse aika tyytyväinen lopputulokseen.

Paljon onnea sakset!