Moi mä oon raskaana

Kirsikka Simberg | 21 tammikuun, 2019

Uusi elämäni ihmistulostimena.

Mä tulin jo raskauskaapista instagramissa, mutta tekee mieli kirjoittaa raskaana olemisesta myös täällä, vaikka samaan aikaan jännittää koko aihe. Jännitti kertoa joillekin kavereillekin, ehkä eniten sellaisille, jotka ovat tosi erilaisessa elämäntilanteessa. Tänne jännittää kirjoittaa asiasta, koska ehkä jotain tyyppejä ärsyttää raskausjutut, jos ne ei vaikka liity omaan elämään mitenkään.

Mutta toisaalta, alkuraskauden aikana mä luin mm. Juliaihmisen kaikki raskauspostaukset, koska kiinnosti vertaistuki. Oli ihanaa lukea toisen ihmisen kokemuksista, joten aion nyt löpistä kaikki mun vauva-asiat, jotka tulee mieleen.

Vaikka välillä on jännittänyt,  niin enimmäkseen raskaudesta ihmisille kertominen on ollut ihan parasta ja aivan ihanaa. Möläyttelin uutista varsinkin alussa vähän missä sattuu ja kenelle sattuu, koska se oli vaan niin hauskaa ja kaikkien reaktiot olivat niin kivoja ja koska itse olin niin innoissani ja onnellinen. Olen silti ollut tosi yllättynyt siitä, miten iloisia ihmiset ovat muiden vauvauutisista. Ihmisten ilahtuminen on ollut tosi koskettavaa ja tuntunut vilpittömältä. Ihan kuin ihmiset rakastaisivat vauvoja??

Itsehän en ole aiemmin ollut mikään vauvahullu. Voin kertoa, että se asia on muuttunut. Hormonit toimivat näköjään niin, että kun tulee raskaaksi, pim: rakastaa vauvoja. (Ja sekoaa.) Kyynelehdin mm. vuolaasti, kun Khloe Kardashian synnytti televisiossa. Pienen Kardashianin ensimmäinen itku viilsi syvältä sielusta ja sai mut itkemään ääneen. (Mun mies oli viisaasti ihan hiljaa vieressä ja nauroi mulle vasta, kun itkun seasta nauroin hieman itselleni ja sopersin, etten voi lopettaa itkemistä, mutta tajuan, että tämä on naurettavaa.) Itkin syntymän ihmettä ja sitä pientä vauvaa: miten se voi olla niin pieni? Mua oikeastaan itkettää nytkin kun ajattlen sitä. (Voi Jeesus oikeesti.)

Välillä muutenkin tuntuu, että joku ulkopuolinen on ottanut ohjat ja olen itse vain matkustaja omassa kehossani, joka on muuttunut jonkinlaiseksi 3D ihmisprintteriksi. Ihan kuin olisin itse jossain valeohjaamossa, mutta kaikki ohjaaminen on todellisuudessa siirtynyt jonkun muun käsiin.

Alussa kaikki ruoka, paitsi irtokarkit ja sämpylät kuvotti. Mun vauvan peruspilarit on tehty sokerista ja gelatiinista. Olimme Japanissa matkalla, kun saimme tietää raskaudesta ja voin sanoa, että japanilaisen ruuan umamisuus kuvotti todella paljon kohti matkan loppua. Onneksi siellä oli myös sitrushedelmien sesonki. Nyt olo on jo tosi hyvä, eikä ällötä enään juuri mikään, mutta harmittaa, ettei raakaa kaalaa saa syödä, tekis tosi paljon mieli sushia!

Olen aidosti yllättynyt siitä, miten kivalta kaikki on tuntunut. Välillä pelottaa, että tuleeko kaikki menemään hyvin ja mua hermostuttaa myös muuttuva vartalo: vaatteet puristaa jo nyt ja välillä pelkään – vaikka tiedän, että se on tyhmää! –  että musta tulee valtava ja mulla on epämukava olo ja näytän jättimäiseltä ja liikkuminen on vaikeaa.

Mietityttää myös työt ja jaksaminen. Toistaiseksi kaikki on mennyt hyvin ja mun työkumppani, Anna, on ollut ihan monumentaalinen tuki ja kannustaja. Nyt tajuan, miten suuri merkitys sillä on, että saa käydä tän kaiken läpi työyhteisössä joka tukee, eikä tarvitse pelätä tai tuntea syyllisyyttä. (Anna myös kertoo paljon liikuttavia vauvajuttuja töissä ja itkettää mua lähes päivittäin. Olen alkanut epäilemään, että se tekee sen huvittelumielessä.)  Vaikka nyt jaksan vielä hyvin töissä, olen huomannut, että aikaa liikunalle ja ulkoilulle on ihan pakko järjestää, eikä voi mitenkään tehdä 12h työpäiviä ja luottaa siihen, että kunhan nukkuu hyvin, kaikki on ok.

Olen käynyt joogassa ja kävelylenkeillä, vähän salilla ja seuraavaksi ajattelin tutustua Töölön pilateksen tarjontaan. Sieltä suositeltiin pilateksen ohelle / tilalle spiraalistabilaatiotunteja. Sen hyödyt olisivat kuulemma pilatesta monipuolisemmat ja sitä voi harrastaa koko raskauden ajan. Onko kukaan kokeillut? Toi nimi kuulostaa ihan juntilta, ihmeellisen medikaaliselta. Pilates houkuttelee kyllä enemmän!

Parasta raskaudessa nyt: tosi hyvä iho! Yleensä talvella on ihan kuiva, nyt ei yhtään! (Olis varmaan pitänyt sanoa, että se tuleva vauva?)

Ärsyttävintä: se ettei mun maha oo vielä sellainen söpö bump, vaan näyttää vaan pizzamahalta, mut silti kaikki korkeavyötäröiset – eli kaikki – vaatteet puristaa niin, ettei niitä voi käyttää.

Kuvien munakupit ovat osa Iittalan uutta Raami-sarjaa, josta kirjoitan pian, mutta halusin vaan kertoa tässä nopeasti, että olen jo valmiiksi hieman liikuttunut siitä, että noista astioista tulee mun lapsen lapsuuden astiat. Mä muistan osan mun lapsuuden astioista vieläkin! Jotenkin mun hormoniaivoissa tämä(kin)asia tuntuu koskettavalta ja merkitykselliseltä.

More to read

Puutarha: kevätkesän askareet kaupungissa

Kirsikka Simberg

Puutarhan kevätaskareet ja parvekeviljelyn mahdollisuuksia.

Maljakossa

Kirsikka Simberg

Leikokukkia, kuivakukkia, markettikukkia, nuokkuvia kukkia ja halpiskukkia.

Musla Ibiza

Inspiroi nyt: boheemi Ibizan loma

Kirsikka Simberg

Kesäloma on ihan kulman takana ja sekoittaa pään. Tekee mieli polttaa talvivaatteet roviolla ja muuttaa Ibizalle.

Puurokuppivohvelit

Katri Mutikainen

Kaurahiutaleista herkkuvohveleita.

Back to Home Surprise me