Musla Etelä-Ranska

Nuku, syö, juo ja lepää

Vietin loman perusasioiden äärellä.

Nyt nukun pitkää ja syvää unta. Vielä kesän alussa heräilin sydän kurkussa: ”Mikä päivä tänään on, missä mä oon, unohdinko mä jotain? Pitäiskö mun olla jossain?”

Ostin uuden sängyn, piemennysverhot, unimittarin ja jäin lomalle. Unen seuraaminen on tosi kiinnostavaa. Näen kuinka yön mittaan sykkeeni laskee ja laskee, se on rauhallisimmillaan aamulla, juuri ennen heräämistä. Kehonitarvitsee monta tuntia rauhoittuakseen. (Se on normaalia, kaikki tarvitsevat.)

Herään ilman herätyskelloa, seitsemän aikaan joka aamu, tänään niin virkeänä ja hyvästä unesta, että tunsin megaonnea. Ihan kuin olisin ollut jollain erityisen ihanalla illallisella tai jotain.

Vielä välillä iltaisin saatan tuntea levottomuutta, kuin vanhasta tottumuksesta ja alan hermoilla. ”Apua en kyl saa unta tänä yönä”. Pari kertaa olen odottanut 40 minuuttia, mutta lopulta aina nukahtanut.

En ikinä käynyt hakemassa lääkärin määräämiä nukahtamislääkkeitä (säästin kyllä peloissani reseptin, koska unettomuus on ahdistavinta), enkä syö mitään luonnon rohtojakaan rauhoittuakseni. Jokaiseen vaivaan on olemassa yrtti tai joku lääke ja niiden ostaminen on paljon nopeampaa, kuin oman elämän hallinointi tai muutosten tekeminen.

Musla Kirsikka Simberg Etelä-Ranska Saint-Jean-Cap-Ferrat. Aurinkolasit: MiuMiu / Synsam

Oikeastaan tosi moni lisäravinne on mielestäni ihan humpuukia ja ihmisten turhaa rahastusta. Hyvinvointi on jättibisnes ja hyvinvointivaltioiden ihmiset janoavat sitä kirjaimellisesti hinnalla millä hyvänsä. Ärsyttää kaikenlaiset toinen toistaan eksoottisemmat ikiaikaiset jauheet Kiinan tundralta ja wakawanhat Siperian männynkuorista valmistetut kapselit, joilla voi parantaa kaiken unettomuudesta syöpään.

Jokaisen tarpeet ovat yksilöllisiä ja jos jauheet rentouttaa, hienoa. Oman kokemukseni mukaan tarvitsen kuitenkin jotain muuta. Uni ei ole rentoutumista varten. Uni on palautumista ja lepoa varten ja päästäkseni uneen, tarvitsen rentoutumista.

Tarvitsen tennistä, kävelylenkkejä, metsässä liikuskelua ja aikaa. Eikä niitä voi myydä eikä ostaa, mikä on harmillista, koska kiireessä on helpompi ostaa, kuin kokea. Enkä yritä tässä nyt romantisoida tai jeesustella. Kiire on osa elämää, joskus sitä joutuu vähän kestämään. Joskus pitää toimia, eikä kokoajan voi loikoilla rentoutumassa. Toisaalta, jos löytää tasapainon, jaksaa tarvittaessa toimia.

I LIKE THIS:

Daphne Javichin ylläpitämä Doingwell Instatili muistuttaa, että hyvinvointi on muutakin kuin treeniä ja lisäravinteita. Daphne on ihanan Simplicitycityn virallinen kuva-avustaja, joten se on myös very nice to look at. Lisäksi se on mielestäni humpuuki free zone. Kun ajattelen hyvinvointia, kiiruspäissäni ajattelen usein vain lenkkeilyä (miten en ehdi tehdä sitä) ja ruokaa (jota en jaksa valmistaa).

Doingwell muistuttaa:

Juo vettä.
Syö ruokaa. 
Liiku ulkona.
Kuivaharjaus on helppoa ja lähes ilmaista.
Nuku!
Liiku! (JOKA PÄIVÄ 20 min!)
Sauno!
Be nice. 
Toista.

Terveyden eteen ei tarvitse välttämättä rehkiä hampaat irvessä, eikä käyttää läjäpäin rahaa, (Paitsi jos sairastuu, silloin valitettavasti rahaa usein tarvitaan) mutta se ei tapahdu itsestään.

Loman aikana aloitin tenniksen ja se on ihanaa! Lisäksi olen nukkunut paljon ja levännyt. Olen viettänyt aikaa ystävieni kanssa, lukenut kirjoja ja tehnyt asioita joista nautin, kuten valokuvannut paljon. Typerryttävää, miten vallankumoukselliselta tuntuu tajuta, että kaikki edellä mainittu on terveydelle oikeasti hyväksi.

Daphne on vieraana tässä Garance Doren Pardon my french -podissa, jos haluatte kuunnella.

Musla Etelä-Ranska
Kuvat on otettu vahingossa vanhentuneelle filmille (siksi ruskea sävy) Etelä-Ranskassa tänä kesänä.

More to read

In Fiore

Kirsikka Simberg

Kalifornialaisen In Fiore kosmetiikkasarjan 4-2-4 -metodi on tuonut ripauksen Japania kylpyhuoneeseeni.

Musla hotellilakanat Frette

Hotellilakanat 2

Kirsikka Simberg

Täydellisten hotellilakanoiden metsästys jatkuu.

Parhaat seurapelit

Enni Koistinen

Illanistujaisissa tai mökkireissulla hauskinta möllöttämisen lisäksi on pelata seurapelejä. Monissa parhaimmissa peleissä välineeksi ei tarvitse mitään paperinpaloja kummempaa.

Q&A: Tara ja Wia, kahvila Kuuman perustajat

Katri Mutikainen

Siskokset, jotka perustivat yhden Helsingin suosituimmista kahviloista ilman mitään kokemusta yrittäjyydestä ja löysivät myös rakkauden ollessaan töissä.