Musla Old Fashioned -drinkki

Old Fashio­ned

Pikkulauantai! Eli keskiviikko. Eli erinomainen aika unelmoida cocktaileista.

Boikotoin pitkään cocktaileja, koska en ymmärtänyt niitä, mutta viime vuosina olen oppinut arvostamaan cocktail-kulttuuria ja tajunnut, että hyvä cocktail ei ole äklömakea sokeripommi tai viinan makuinen limujuoma. Yksi syy heränneeseen cocktail-kiinnostukseeni on se, että olen työssäni kuvannut jonkin verran drinkkejä. Eli myös juonut niitä. Lisäksi drinkin valmistaminen on kuin kokkaamista, mutta hauskempaa. Tulee vähemmän tiskiä. Lisäksi cocktaili on erinomainen keino luoda tunnelma, tai nautiskella vallitsevasta tunnelmasta, sillä jokaisella cocktaililla on omanlaisensa olemus ja ne sopivat erilaisiin hetkiin.

Ajattelin esitellä tulevina viikkoina muutamia klassikkoja ja omia suosikkejani.

 

Musla Old Fashioned -drinkki

Viski on viinien tapaan moniuloitteinen juoma, jonka syvimmän olemuksen tutkiskeluun voi käyttää kokonaisen eliniän. Itse en ole tehnyt niin, mutta olen havainnut, että viskipohjaiset drinkit ovat yleensä drinkkibaareissa varma valinta, jos ei halua juoda jotain itselle jo entuudestaan tuttua. Siispä jos löydän itseni drinkkibaarista, enkä osaa päättää mitä tilata, valitsen usein jotain missä on viskiä. Viskiä sisältävät cocktailit ovat yleensä viskin tapaan vivahteikkaita, eivätkä kokemukseni mukaan ällömakeita. Lisäksi viskipohjaiset juomat ovat yleensä lyhyitä, eli niissä on suhteessa vähemmän mixeriä ja enemmän viinaa, kuin pitkissä juomissa, eli long drinkeissä. Eli siis lyhyet juomat ovat tujumpia ja pienempiä, pitkät usein poreilevia ja maultaan miedompia.

Siksi, when in doubt, choose whiskey. Jos vielä enemmän in doubt, valitse Old Fashioned.

OLD FASHIONED

Tämä on upea klassikkojuoma, Old Fashioned on todella helppo opetella tekemään itse, lisäksi se on klassisuudessaan ehkä uskottavin drinkki ikinä. Tätä tiukkaa drinkkiä siemaillaan hitaaasti, ehkä aperitiivinä, se tarjoillaan kylmänä ja siitä, tarjoillaanko juoma esanssikirsikalla vai appelsiinin kuorella voi väitellä yhtä kiihkeästi, kuin laskiaspullan täytteistä. Juoman koristaminen hedelmällä juontaa kuitenkin juurensa kieltolain ajalta, jolloin hedelmiä käytettiin peittämään itse valmistetun viinan (oletettavasti paha) maku.

4,5 cl Ruisviskiä
2 ml Angosturaa
1 kpl Sokerikuutio
2 ml Vettä

Laita angosturalla kostutettu sokerikuutio lasin pohjalle. Lisää tilkka vettä ja murskaa sokeripala. Sekoita kunnes sokeri on liuennut juomaan. Täytä lasi jääpaloilla. Lisää viski. Koristele kirsikalla tai appelsiininkuorella.

Kuva: minä ja valokuvaaja Carl Bergman Leon magazinen ensimmäistä numeroa varten.

More to read

Muslan ompelukerho

Mia Frilander

Muslan ompelukerhossa inspiroidumme muodikkaista jutuista, joihin meillä ei ole varaa ja teemme ne itse.

Tuisku The Inspirational Blind Cat

Enni Koistinen

Uskomattoman inspiroiva tositarina elämän esteiden ylitsepääsemisestä.

Musla kuulokkeet Bose podcast

Korville

Kirsikka Simberg

Ostin Bosen jättikuulokkeet: langattomat Quiet Comfort -malliset, kunnon nörtti-muhvit.

Rusettitukka

Kirsikka Simberg

Tärkeää: sido rusetti huolimattomasti kampaamattomiin hiuksiin.