Luulin pregnancy brainin, eli raskauden aiheuttaman hajamielisyyden, olevan vain koominen tarina, pieni lisämauste, jolla tehdään Modern Faimilyn kaltaisista sitcomeista hauskempia. Olin väärässä. Lähes koko raskauteni ajan juuri hajamielisyys on ollut yksi selkein osoitus siitä, että kehossani tapahtuu rakennustöitä.

Kuulen tänne asti, kun meidän äiti nauraa: joo, joo olen tavallaan hajamielinen muutenkin. Mutta yleensä siksi, että ajattelen niin monia asioita, että joskus yksityiskohdat ympärilläni hämärtyvät. Keskityn sisäiseen dialogiini niin, että ulkomaailma saattaa jäädä vähän hämyiseksi.

Pregnancy brain on jotain muuta: Muistan vain yhden asian kerrallaan. Mun päässä ei tapahdu mitään. To do-listani voivat olla kirjaimellisesti yhden askareen pituisia tai unohdan, mitä olin tekemässä. Kaikki on kirjattava muistiin. Stressaaminen on mahdotonta, sillä en muista mitään. Aivoni hylkivät hankalia asioita ja vaikeasti ymmärrettävää informaatiota ne eivät käsittele ollenkaan. Ymmärrän yksittäiset sanat, mutta sisältö jää jatkuvasti mysteeriksi.

Oudointa on, etten tunnu välittävän tästä ollenkaan. Onneksi olen tajunnut töissä välttää tärkeitä hommia ja kailottanut jo kuukausien ajan, ettei mulle voi antaa vastuutehtäviä.

Vaikka jopa tämän tekstin kirjoittaminen on hieman haastavaa ja vaikka ärsyttää tunnustaa, että mun aivot ovat sulaneet, valuneet mun kohtuun ja muuttuneet vauvaksi, on tässä jotain hyvääkin.

Tuntuu kivalta kun ei stressaa! On ihan hauskaa, ettei to do -lista tunnu Silkkitien mittaiselta ja että kaikki hankalat stressaavat asiat tuntuvat oikeastaan aika vähäpätöisiltä. Asioilta, jotka eivät juuri liity minuun mitenkään.

Olen lukenut, että multitasking on oikeastaan mahdotonta. Myytti. Ihmisen aivot eivät voi käsitellä kuin yhtä asiaa kerrallaan. Kun pyrimme tekemään useita asioita saman aikaisesti, teemme vain monia asioita peräjälkeen ja aivomme pomppivat tehtävästä toiseen. Luemme illuusion tehokkuudesta, yleensä itsellemme. Tämä johtaa yleensä stressiin ja siihen, että suoriudumme tehtävistä keskivertoa huonommin ainakin, jos pyrimme ylläpitämään multitasking-vieryttä pitkään.

Ehkä pregnancy brain suojelee äitejä turhalta sekoilulta, stressiltä ja ahdistukselta. Ainakin minusta tuntuu, että olen yksinkertaisuudessani myös tavallista tyytyväisempi.

Yrittäjänä olen tottunut ajattelemaan töitä melkein koko ajan ja käsittelemään jatkuvasti isoja kokonaisuuksia, kantamaan vastuuta, järjestelemään aikatauluja ja huolehtimaan myös muiden puolesta siitä, että kaikki sujuu. Nyt annan enimmäkseen vaan olla. Katson, mitä tapahtuu, koska en jaksa yrittää jatkuvasti puuttua kaikkeen. (Siis mä en muista puuttua mihinkään.) Suurimman osan ajasta kaikki on mennyt ihan hyvin. Myönnettäköön tosin, että on varmaan ihan hyvä, että mun äitiysloma alkaa kohta, koska pidemmän päälle olisin varmaan vähän leväperäinen työkaveri.

Mutta kokemus tästä stressittömyydestä on kiinnostava.

Sanotaan, että raskaus voi korjata kehossa esiintyviä kipuja tai kroonisia sairauksia. Jotkut odottavat äidit, jotka kärsivät vaikkapa reumasta tai toistuvista migreeneistä, ovat onnekkaita ja saavat odottaa vauvaa ilman minkäänlaisia oireita. Ehkä raskausaivotkin ovat mekanismi, joka on suunniteltu, jotta odottava ihminen keskittyisi olennaiseen, saisi vapautuksen kroonisesta tarpeestaan olla tehokas.

Sivuoireena tulee kyllä sitten ajattelun sameutta. You wins some, you lose some.

***

LUKUSUOSITUS
Kuvan kirjat: Äitikortti ja Olipa Kerran Äiti 

Sain molemmat kirjat lahjoiksi, toisen sisareltani Carolinalta ja toisen Mialta. Kumpikin ilahdutti tosi paljon. Molemmat vaikuttavat tosi hyvältä! Sellaisilta, joita ehkä voisi lukea, vaikkei olisi raskaana. Eikä yhtään muka-hauskoilta ”yrjöä sohvalla ja kakkaa paidalla” -tyylisiltä. Äitikortin alku on erityisen samaistuttava juuri minulle.