Olin tänään vieraana Taika Mannilan ihanassa Smells Like Elle –podcastissa. Olen kuunnellut kaikki edeltävät jaksot, joten oli ihana kunnia ja ilo päästä Taikan vieraaksi. (Se meidän jakso tulee ulos myöhemmin.)

Tajusin keskustelumme aikana, että puutarhanhoitoharrastukseni myötä hajuvesimieltymykseni on kokemassa pienen evoluution. Olen yleensä melko eksklusiivisesti kuivien ja mausteisien tuoksujen ystävä, mutta nyt mieleni tekisi suihkautella kaulalle jotain ruusun tai hajuherneen tuoksuista.

Me kyllä suunniteltiin siinä keskustelumme aikana ihan täydellinen hajuvesi. Se kuulosti lupaavalta, harmittaa ettei tämä meidän neronleimaus ole mikään oikea tuote. Vielä.

Oli muuten kauheat paineet tuoksua hyvältä siinä podcastissa ja sitten dippasin vahingossa hiukset caesarsalaatin kastikkeeseen ja lemusin loppupäivän anjovikselta. Jos kuulostan pahanhajuiselta, niin tässä on syy.

Meidän puutarha on juuri vetäytynyt talviunille. Viimeksi istutimme jaetut pioninjuurakot, juuri ennen kun maa ehti jäätyä. Olen ostanut paljon erilaisia lajikkeita, tummaa ja vaaleaa, kerrottuja ja yksinkertaisia. Keltaisia, persikan värisiä, pinkkiä  ja vanhaa roosaa.

Tämän vuoden yllättäjät olivat kurjenpolvet ja auringonkukat. Auringonkukat ilahduttivat loppusyksystä, eivätkä tarvinneet minkäänlaista hoitoa koko kesänä. Keräsin niistä siemenet talteen, kivaa olla omavarainen. Ensi vuonna reunustan koko penkin niillä, tai teen minipellon etupihalle. Kurjenpolvet, joita ennen pidin ikävystyttävinä ja yksitoikkoisina, kukkivat innolla koko kesän ja näyttivät ihanilta oranssina hehkuvien ukonhattujen juurella. Kukkapuutarhassa en usko enään värisommitteluun, vaan nautin kaikesta. Ehkä juuri liiallinen luonnon järjestely saa tietyt kukat näyttämään tylsältä. Ei luonossakaan ”kokonaisuus” näytä epäharmoniselta, vaikka kaikki sävyt sekoittuvat keskenään ja kasvavat villeinä vierivieressä.

IG suositus: inspiroi vahvasti tämän tyypin daaliapenkit.

Kärsivällisyyttä. Tämä julkaisu on otsikoitu ’Pionin vuosi’, mutta kansikuvassa on auringonkukka, sillä pionit usein kukkivat vasta aikaisintaan vuoden istuttamisen tai siirtämisen jälkeen. (Vähän nirppanokkia, mutta ajan kanssa näyttäviä.)

Skeptisyyttä. Istutin neljä keltaista vadelman taimea, koska rakastan keltaisia vadelmia. Ne kaikki tekee punaisia marjoja.

Optimismia. Puutarhanhoito tuo niin paljon iloa ja iloista odotusta. Kaunes on joka paikassa.

Että yhteinen harrastus todellakin syventää parisuhdetta!

Luonteen lujuutta. Vuosi 2018 oli pioninvuosi. Ensi vuoden omistan ruusuille. Ne kaksi lajiketta, jotka istutin tänä vuonna, kukkivat koko kesän – ihania ja niin palkitsevia. Tulevan ruusuvuoden kunniaksi käytin yhden iltapäivän erään holtittomasti leviävän ja laiskasti kukkivan ruusun huolelliseen kitkemiseen. Tavallaan säälitti, mutta se kasvatti juuriversoja ja peitti alleen kaiken. Aloittaessani puutarhanhoidon, en raaskinut kitkeä edes villinä kasvavia rikkakasveja, jos niillä oli kauniit lehdet tai edes pieni kukinto. Nyt olen karaistunut: hiiteen kaikki laiskat kukkijat.