Raskaus­viik­ko 25

Harkitsen epiduraalitonta synnytystä ja muutun kokoajan hajamielisemmäksi.

Olen nyt kuudennella kuulla raskaana ja toiveeni synnyttää ilman epiduraalia vahvistuu hitaasti, mutta varmasti. Syitä on useita, yksi niistä on se, että mua pelottaa se selkärankaan pistettävä piikki paljon enemmän, kuin synnytys ilman ilman sitä.

Kysyin tänään töissä, ilman puudutusta synnyttäneeltä työpartneriltani Annalta, miltä synnytyskipu tuntuu, jos sitä vertaa hampaan poraamiseen ilman puudutusta. (Se on toistaiseksi mun ultimaattisin referenssi, kun puhutaan kivuista). Anna vastasi, että jos hampaan poraaminen on asteikolla yhdestä kymmeneen kymmenen – niin synnyttäminen on varmaan viisisataa.

He-he.    

Anna on silti synnyttänyt kaksi kertaa, molemmilla kerroilla ilman epiduraalia ja kannusti muakin siihen. Ja hän oli muutenkin kannustava, eikä yhtään pelotellut, vaikka oli rehellinen! Tunnen muitakin luomusynnyttäjiä, eikä toistaiseksi kukaan ole kertonut katuneensa päätöstä. Toisaalta kaikki ne äidit, jotka ovat ottaneet epiduraalin, ovat sanoneet, että on sattunut ihan helvetisti siitä huolimatta.

Mua jännittää myös se, että jos puudutetaan paljon, niin miten mä voin osata työntää, jos en tunne kunnolla? Otan hammaslääkärissä aina kaikki mahdolliset puudutukset ja koko loppupäivä menee aina kuolatessa ja huulta vahingossa pureskellen, kun en tunne mun naamaa. Kuumottaa ajatus siitä, miten keskushermostopuudutus vaikuttaisi, kun hammaslääkärin piikki saa jo ihan hervottomaksi.

Lupaan kertoa, jos jänistän ja perun kaikki nämä ajatukset, kun aika koittaa! Se on ihan mahdollista.

Sillä aikaa yritän valmistella itseäni. Mun aiemmat tiedot synnytyksestä perustuu lähinnä elokuviin, joten pikku opiskelu tuntuu aiheelliselta. Tällä viikolla meillä on myös ensimmäinen neuvolan järjestämä synnytysvalmennus. Niin jännittävää! Sen lisäksi ajattelin osallistua mun joogasalilla järjestettävään valmennukseen ja lukea hypnosynnytyksetä. Kaikki hippimetodit ja meditaatio kiinnostaa.

En silti omalla kohdallani puhu vielä luomusynnytyksestä, sillä saatan turvautua johonkin muuhun puudutukseen – mitä kaikkia niitä nyt onkaan, en edes tiedä – ja aion todellakin ottaa ilokaasua. (Vihdoin! Ja vielä laillisesti! Mä oon aina halunnut sitä!) Lisäksi treenaan päivittäin vähän sellaista keskivartaloa ja lantionpohjanlihaksia vahvistavaa hengitystä (TVA Breathing).

Kaikki valmistautuminen tuntuu kivalta ja muille äideille jutteleminen supervoimaannuttavalta. Olenkin miettinyt sitä mun koko raskauden ajan, että miten ihania muut äidit voi olla. Olen alusta asti saanut tukea, tsemppiä ja lämpimiä katseita ja on ollut monia aitoja ja ihan uudenlaisia kohtaamisia. Se on ollut tosi spesiaalia ja upeeta. Tuntuu, että muut naiset ovat tukena ja ystäviä ja tosi rohkaisevia ja avoimia kaikissa asioissa. Ei ole ollut mitään tuomitsevia saarnapuheita tai muuta tylsää. Kaikki sellainen female tribe -ajattelu tuntuu osuvalta, koska myös puolitutut ja lähes tuntemattomat naiset ovat tuntuneet jonkinlaisilta liittolaisilta. Se on mahtavaa!

Sellainen asia vielä tähän loppuun, että pregnancy brain on totta. Mä tunnen, kun mun aivot pikkuhiljaa sulaa, kutistuu ja lakkaa olemasta. En esim osaa sitoa tätä anekdoottia tähän tekstiin mitenkään muuten, kuin menemällä suoraan asiaan. Mun muisti huononee kokoajan, olen tosi hajamielinen ja kaikki ajatustyö ja järkevä tekstin tuottaminen on vaikeaa, jopa mahdotonta.

Siks tää teksti loppuukin nyt, heippa!

kirja: Kuvanveistäjän tytär, neule: Babaa, sukat on neulonut mun täti.

More to read

Vuorilla vai ilman?

Kirsikka Simberg

Pitkä takki tarvitsee vuorikankaan, kengät välttämättä eivät.

Telttaretki marraskuussa

Enni Koistinen

Teimme mielitiettyni Ilarin kanssa syksyinen pyörä- ja telttaretki Porkkalanniemeen.

Zero Feel

Kirsikka Simberg

Lue tämä, jos mielesi tekee vilautella. Kolme tapaa pukea alustoppi näkyville.

Silky smooth mantelimaito

Kirsikka Simberg

Itsetehty mantelimaito on maitojuomien aatelia.