Raskausviikko 25
Harkitsen epiduraalitonta synnytystä ja muutun kokoajan hajamielisemmäksi.
Olen nyt kuudennella kuulla raskaana ja toiveeni synnyttää ilman epiduraalia vahvistuu hitaasti, mutta varmasti. Syitä on useita, yksi niistä on se, että mua pelottaa se selkärankaan pistettävä piikki paljon enemmän, kuin synnytys ilman ilman sitä.
Kysyin tänään töissä, ilman puudutusta synnyttäneeltä työpartneriltani Annalta, miltä synnytyskipu tuntuu, jos sitä vertaa hampaan poraamiseen ilman puudutusta. (Se on toistaiseksi mun ultimaattisin referenssi, kun puhutaan kivuista). Anna vastasi, että jos hampaan poraaminen on asteikolla yhdestä kymmeneen kymmenen – niin synnyttäminen on varmaan viisisataa.
He-he.
Anna on silti synnyttänyt kaksi kertaa, molemmilla kerroilla ilman epiduraalia ja kannusti muakin siihen. Ja hän oli muutenkin kannustava, eikä yhtään pelotellut, vaikka oli rehellinen! Tunnen muitakin luomusynnyttäjiä, eikä toistaiseksi kukaan ole kertonut katuneensa päätöstä. Toisaalta kaikki ne äidit, jotka ovat ottaneet epiduraalin, ovat sanoneet, että on sattunut ihan helvetisti siitä huolimatta.
Mua jännittää myös se, että jos puudutetaan paljon, niin miten mä voin osata työntää, jos en tunne kunnolla? Otan hammaslääkärissä aina kaikki mahdolliset puudutukset ja koko loppupäivä menee aina kuolatessa ja huulta vahingossa pureskellen, kun en tunne mun naamaa. Kuumottaa ajatus siitä, miten keskushermostopuudutus vaikuttaisi, kun hammaslääkärin piikki saa jo ihan hervottomaksi.
Lupaan kertoa, jos jänistän ja perun kaikki nämä ajatukset, kun aika koittaa! Se on ihan mahdollista.
Sillä aikaa yritän valmistella itseäni. Mun aiemmat tiedot synnytyksestä perustuu lähinnä elokuviin, joten pikku opiskelu tuntuu aiheelliselta. Tällä viikolla meillä on myös ensimmäinen neuvolan järjestämä synnytysvalmennus. Niin jännittävää! Sen lisäksi ajattelin osallistua mun joogasalilla järjestettävään valmennukseen ja lukea hypnosynnytyksetä. Kaikki hippimetodit ja meditaatio kiinnostaa.
En silti omalla kohdallani puhu vielä luomusynnytyksestä, sillä saatan turvautua johonkin muuhun puudutukseen – mitä kaikkia niitä nyt onkaan, en edes tiedä – ja aion todellakin ottaa ilokaasua. (Vihdoin! Ja vielä laillisesti! Mä oon aina halunnut sitä!) Lisäksi treenaan päivittäin vähän sellaista keskivartaloa ja lantionpohjanlihaksia vahvistavaa hengitystä (TVA Breathing).
Kaikki valmistautuminen tuntuu kivalta ja muille äideille jutteleminen supervoimaannuttavalta. Olenkin miettinyt sitä mun koko raskauden ajan, että miten ihania muut äidit voi olla. Olen alusta asti saanut tukea, tsemppiä ja lämpimiä katseita ja on ollut monia aitoja ja ihan uudenlaisia kohtaamisia. Se on ollut tosi spesiaalia ja upeeta. Tuntuu, että muut naiset ovat tukena ja ystäviä ja tosi rohkaisevia ja avoimia kaikissa asioissa. Ei ole ollut mitään tuomitsevia saarnapuheita tai muuta tylsää. Kaikki sellainen female tribe -ajattelu tuntuu osuvalta, koska myös puolitutut ja lähes tuntemattomat naiset ovat tuntuneet jonkinlaisilta liittolaisilta. Se on mahtavaa!
Sellainen asia vielä tähän loppuun, että pregnancy brain on totta. Mä tunnen, kun mun aivot pikkuhiljaa sulaa, kutistuu ja lakkaa olemasta. En esim osaa sitoa tätä anekdoottia tähän tekstiin mitenkään muuten, kuin menemällä suoraan asiaan. Mun muisti huononee kokoajan, olen tosi hajamielinen ja kaikki ajatustyö ja järkevä tekstin tuottaminen on vaikeaa, jopa mahdotonta.
Siks tää teksti loppuukin nyt, heippa!
kirja: Kuvanveistäjän tytär, neule: Babaa, sukat on neulonut mun täti.
-
-
Kirsikka Simberg
Joo apua, ne kuulostaa todella alien-kamalta! 😀
-
-
Satu
Ihanaa kuulla, että kohtaamiset on olleet ihania! Itse en myöskään halunnut epiduraalia. Itsellä pelkäsin sitä että en tunne jalkojani ja olo on kuin halvaantuneella. Kerroin mahdollisimman luomusta synnytystoiveestani kätilölle kun saavuimme sairaalaan ja oli ihana tulla kuulluksi. Kylvyssä lilluminen auttoi ja oli ihanaa ja sen jälkeen sain käyttää koko ajan Lady tens -laitetta (mieletön!!), ilokaasua ja lopussa kun alkoi voimat loppumaan (ja saatoin ehkä kinuta epiduraalia :D) minulle suositeltiin toiveita kunnioittaen kohdunkaulan puudutetta. Hienosti meni ja jäi positiivinen kokemus.
-
Joo mä pelkään myös tota halvaantuneet jalat -hommaa! Varsinkin kun liikkuminenkin voi kai helpottaa sitä oloa, niin olis kamalaa jos olisi halvaantunut olo!
-
Mko
Oikein laitettu epiduraali ei puuduta jalkoja vaan lievittää kipua. Epiduraalipuudutus voi erittän harvinaisena haittavaikutuksena aiheuttaa alaraajojen halvaantumisen, usein näillä potilailla on joku myötävaikuttava tekijä, kuten veren hyytymiseen vaikuttava lääkitys. Asiallista tietoa synnytyskivun lievityksestä löytyy linkistä http://www.soat.fi/synnyttajalle.html
-
No nii-i, ei kuuluiskaan puuduttaa, mut mitä jos lispahtaa 😀
-
No nii-i, ei kuuluiskaan puuduttaa, mut mitä jos lipsahtaa 😀
-
-
EVELIINA
Ihanaa, kuulostaa hyvältä <3 mun kannan hypnosynnytykseen tiedätkin jo, ja amme toimi kohdallani tosi hyvin vaikka en siinä kauaa ehtinytkään olemaan. Ilokaasua oli hauska testata mut itelle tuli siitä liian pöhnä olo. Ja itse en tosiaan varsinaista synnytyskipua tuntenut enkä supistuksia, mut olihan se ponnistusvaihe hurja, onneks palkinto paras <3 se on sekunti ja sä oot unohtanut kaiken.
-
Jee! hei linkkaa sun hypnotietouslähteeseen? Kiinnostaa kaikki tällainen tieto ja että mitä kautta paras tutustua! 🙂
-
https://www.rentosynnytys.fi tän verkkokurssin kävin ja oli kyllä ihan mahtava. Maria Nordinin kautta alunperin kuulin koko asiasta, youtubesta etsimässä hypnosynnytys löysin sit ton Jenna Moisalan esittelyvideon.
-
Ja areenan perjantai-dokkareissa myös tosi ihana leffa kotisynnytyksestä, kannattaa katsoa!! Siinä se kertoo hypnosynnytyksestä tosi hyvin myös.
-
Anna
Moi, tosi lämmin suositus hypnosynnytyskurssille ja Jenna Moisalalle. Kaksi lasta täysin luomuna ja molemmat synnytykset olivat upeita. Vaatii toki etukäteen valmistautumista.
Lisäksi synnytyslaulu auttoi rentoutumisessa mikä lienee kaikkein tärkeintä synnytyksessä. Synnytyslaulussa tietyt äänteet saavat lantionpohjan lihakset rentoutumaan. Yleensä kun leuka rentona niin hyvässä moodissa. Siihen kannattaa keskittyä.
Itse tykkäsin myös veden rentouttavasta vaikutuksesta. Vesisynnytykseen kannattaa myös tutustua jos tykkää vedestä. Toinen syntyi veteen tukka hulmuten ja sain itse kopata vedestä syliin. Uskomaton fiilis.
Luonnollisessa synnytyksessä myös se hyvä puoli että yleensä hormoonitoiminta ja imetys lähtevät hyvin käyntiin sekä toipuminen nopeaa. Vaikka eipä siinä ole kiire mihinkään.
Sulla ihanan kuuloinen asenne. Kannattaa kerätä tietoa etukäteen niin tiedät kyllä itse mikä just sulle toimii parhaiten.
Rentoa ihanaa synnytystä kun sen aika on.
-
Moi Anna ja Eveliina! Kiitos molemmille, mua kyl kiinnostaa perehtyä tohon, katson noi suositukset läpi! Kiitos paljon!
-
Sanna
Jenna Moisalaa suosittelen minäkin, moni doula on käynyt hänen koulutuksensa myös.
-
-
Pirpu
Joo epiduraali on vähän vastenmielinen ajatus :/ Otin sen esikoisen synnytyksessä + kaikki muut tarjotut mömmöt, auttoi ainakin siihen että sain nukuttua pitkän synnytyksen keskellä. Kaksi seuraavaa synnytystä olikin sitten luomuna, koska en ehtinyt saada mitään. Ihan yhtä hyviltä kokemuksilta tuntuu molemmat. Tsemppii! Niin ja joogahengitys auttaa oikeasti!
-
Mut siis kivaa kuulla myös, et molemmat synnytykset on mennyt hyvin! Joogahengitys auttaa kaikkeen!!
-
-
Rv 24
Entäs ootko harkinnut vesisynnytystä? Meidän sairaalassa se tuli just mahdolliseksi ja ois kai jotenkin luonnollisempi, mutta onkohan se sit kuitenkin liian hippiä… Musta tuntuu mahdottomalta päättää yhtään mitään synnytyksestä itse, haluisin vaan et joku kertois, miten toimitaan!
-
Mä en oikein oo perehtynyt vesisynnytykseen vielä hirveästi, mutta periaatteessahan se kuulostaa ihanalta.
Mä muuten juttelin yhden mun asiakkaan kanssa ja hän kertoi, että ei suunnitellut mitään etukäteen, vaan sanoi kätilölle, että ”mä luotan suhun, sano vaan, mitä tehdään” ja kaikki oli mennyt upeasti. Eli sä voit ihan hyvin tehdä myös niin!
Onnea odotukseen, we can do this! 🙂
-
-
elli
Pregnancy brain on todellakin täyttä totta! Nyt viikolla 34 ja työpaikkani onneksi jään viikon päästä äitiyslomalle (jos muistan).
Jos haluaa esimakua synnytyksistä, niin Yle Areenasta löytyy odottajalle katsottavaa. Selfieodottajat on ihanan amerikkalainen ja Emma Willisin 6-osainen Syntymän ihme -dokkarisarja oli myös ihan mielenkiintoista katseltavaa. Esikoista odottaessa ja imettäessä katselin suomalaista (Kätilöt?) dokumentttisarjaa, jossa seurattiin synnyttäjiä Tammisaaren sairaalassa. Sitä ei enää Areenasta löytynyt, harmi!
Mun vinkki synnytykseen on myös istua kylpyammeessa niin pitkään kuin vaan avautumisvaiheessa pystyy. Ilokaasusta sain pahoinvointia, mikä oli vähän tylsä yllätys. Muutoin ei kannata tehdä suunnitelmia. Synnytys on niin spontaani kokemus ja erilainen jokaisella, joten siihen ei loppujen lopuksi voi valmistautua kuin korkeintaan rentoutumis- ja hengitysharjoituksilla (raskausjoogaa aah!) ja avoimin mielin. Se menee miten on mennäkseen. Joskus puudutuksiin ei edes jää aikaa ja joskus taas homma venyy niin, että puudutuksen avulla saa edes vähän levättyä ennen ponnistusvaihetta.
Meillä pohditaan juuri synnytyssairaalan valintaa. Naistenklinikasta hyvä kokemus, mutta tällä kertaa kiinnostaisi ehkä ajella Lohjalle asti, jos vaan ehditään ajoissa liikkeelle. Siellä on kuulemma rauhallisempaa ja väljempää kuin muualla ja mm. 3 synnytyssalia, joissa kaikissa amme.
Ihanaa odotusta!
-
Kiitos vinkeistä! Ja lol, toivon _tietenkin_ et mulla olis just toi, että kaikki menee niin nopeesti, etten edes ehdi ajatella mitään. The dream! 😀
Mulla ei tullut edes mieleen, että sairaalankin voisi valita, interesting!
-
-
Maria
Ihana lukea näitä sun ajatuksia raskaudesta ja synnytyksestä!
Mulla itselläni on kaksi erilaista synnytyskokemusta, viimeisin heinäkuulta. Ekaan luulin valmistautuneet hyvin, mutta todellisuus todisti toisin. En tajunnut tarpeeksi synnytyksen luonnollisesta kulusta ja erilaisista vaiheista ja väsyttyäni pitkään synnytykseen päädyin epiduraaliin. Vaikka oikeesti olisin vain tarvinnut hullua tsemppausta, että kyllä sä vielä jaksat ja kyllä sä pystyt siihen! Pelotti ylipäänsä olla sairaalassa ja epiduraali ja siitä seuranneet toimenpiteet (nestetippa, oksitosiini, katetrointi) oli aika epämiellyttäviä.
Nyt toisella kertaa valmistauduin oikeesti hyvin ja lisäksi hankin doulan ja oli paras päätös ikinä! Oli ihanaa, kun oman perheen lisäksi meidän doulakin odotti vauvan syntymää ihan intona. Tää synnytys meni tosi hyvin ja paaaljon nopeammin kuin eka kun osasin olla alusta asti tarpeeksi rento ja luottavainen. Kivunlievityksenä oli tens-laite, synnytyslaulu, akupainanta ja amme, johon vauva sitten ihanasti syntyikin. Enkä voi sanoa tunteneeni tässä synnytyksessä kipua, tosi voimallista se oli, muttei kivuliasta.Näiden perusteella sanoisin, et valmistautuminen todellakin kannattaa, eikä poissulje sitä, että varsinaisessa synnytyksessä sitten toimii sen hetkisten tuntemusten ja tilanteen mukaan. Hypnosynnytysjutut on varmasti ihan tosi hyviä!
Jos lukeminen aiheesta kiinnostaa, niin voin suositella Ina May’s guide to childbirth -opusta, sain siitä itse paljon tietoa ja apua omaan valmistautumiseen.Ihanaa odotusta sinä sädehtivä odottava äiti! ❤️
-
Mikaela
Kätilön vinkki, jos haluat synnyttää ilman selkäpuudutuksia on avainasemassa se, kuinka kauan jaksat olla kotona kun supistukset alkavat. Edellyttäen tietysti että kaikki on ok eikä ole muuta syytä miksi pitäisi lähteä sairaalaan. Tsemppaa siis kotona niin kauan kuin pystyt.
Toinen neuvo on, että ole itsellesi armollinen, muista ettei tapahtumia voi ennustaa. Joskus tilanne ei etene, kestää ja junnaa paikallaan, silloin voidaan tarvita puuttumista. Tai sitten tilanne menee niin nopeasti että et ehdi mukaan ja toivot kaiken mahdollisen. Ja kaikki on ok 🙂 -
Hei jess kätilön vinkit todellakin kiinnostaa. Pidän tän mielessä! 🌷
-
Hei Maria! Just niin mäkin ajattelen et valmistelen vähän itseäni mut sit menee miten menee, ei mulla ole valmistelujen takana mitään vakaumusta, lähinnä vaan yritän et kaikki menisi mahd hyvin! Kiitos vinkeistä, nää kaikki on tosi hyviä ♥︎
-
sari
Mulla on hyvin samanlainen kokemus kuin Marialla, eli olisin ekan kanssa tarvinnut ennemman tietoa ja stemppausta, ja vahemman laaketieteellisia toimenpiteita, vaikka pidinkin paani epiduraalittomuuden suhteen loppuun asti. Sanoin jalkeenpain miehelle etta jos olisin vakooja ja synnytys olisi ollut kidutustoimenpide, niin en olisi kertonut mitaan tietojani 😀
Toinen syntyikin sitten suunnitellusti kotona synnytysaltaaseen (eli isosiskon puhallettavaan uima-altaaseen :D) kotikatilon valvovan silman alla. Se oli todella kaunis kokemus, ja jos olisin ollut vakooja niin olisin vaan nauranut kivuttajien naamaan (no oikeasti en varmaan olisi jaksanut muuta kuin virnistaa). Se kipu on silla tavalla erilaista etta sen tietaa olevan ”luonnollista” kipua, ja sen jotenkin kestaa siten paremmin. Itsellani tosin kesti ekassa synnytyksessa monta tuntia kotona tajuta etta ne kivut tulee supistuksista koska ne tuntui pelkastaan alaselassa, ja olin kuvitellut etta ne tuntuisi mahassa.
-
Hahahahah, rakastan tätä vakooja-kulmaa! Hahahahha, mä oon _aina_ sanonut että olisin surkea vakooja, koska kertoisin kaiken heti ja kesträisin vain hyvin vähän kidutusta. Kohta pääsen sit ehkä testaamaan. On tosi kiva lukea teidän kaikkien vinkkejä <3
-
-
Mona
Ihana lukea näitä sun juttuja; muistuu mieleen omat tuntemukset ja ihmetykset jo kahdeksan vuoden takaa. Mun mielestä tuohon raskauden kokemukseen vaikuttaa niin hurjasti se oma asenne (toki jos on niin onnekas, ettei olemitään vaivoja tms., sillä koskaan ei voi eikä pidäkään verrata) -mutta silti, sulla kuulostaisi olevan aika kohdillaan <3
Synnytyksestä pakko vain sanoa, että tee ilman muuta kaikkia suunnitelma ja valmistaudu siihen niin henkisesti kuin fyysisestikin, jos siltä tuntuu:
– Joogahengitykset todella auttavat & ensisynnyttäjällä eritoten, koska se avautumisvaihe kestää helposti ikuisuuden. Literally.
– Itse koin akupunkitoneulat synnärillä todella hyviksi kivunlievittäjiksi, kiikkutuolissa heijasin kun neuloja oli kirjaimellisesti päälaesta jalkapöytiin
– Lisäksi suihkussa (kylpyamme ei ollut vapaana, mutta olen kuullut siitä hurjasti hyvää!) jumppapallon päällä jengaillen toimi todella hyvin oloa helpottavana.
– Ja ihan parasta oli niin pitkään kuin vain voit ja saat, pysyä liikkeessä, kävellä hissukseen. Se on niin paljon parempi vaihtoehto kuin maata paikoillaan!… ja kaikesta tästä huolimatta muistat olla armollinen itsellesi ja otat niin epiduraalin kuin kaikki muutkin mömmöt sitten, jos sillä hetkellä siltä tuntuu! Millään muulla ei ole niin paljon merkitystä siinä synnytystilanteessa kuin äidin voinnilla ja jaksamisella. Joten fuck it kaikille periaatteille, sikäli kun tilanne sen vaatii :D. Ja jos ei, niin pelkästään hienoa! :*
Multa vain aina nousee karvat pystyyn, kun äideiltä, naisilta, vaaditaan tässäkin aiheessa niin paljon ja laitetaan kaikkia odotuksia, ja helposti syyllistetään tai muka säälitään jos ei onnistu.. Rrrrrrr! Että 😀 pieni avautuminen.
Ja kyllä, olen itse synnyttänyt sekä täysin luomuna että epiduraalin otettuani. Kaksi täysin erilaista synnytyskokemusta; esikoisessa kesti 48h kokonaisuudessaan ja sairaalassa vietettiin koko vuorokausi yrittäen luomuna avautua tarpeeksi jne. ja olin täysin transsissa, joten kipu oli aika itseasiassa jokseenkin siedettävä (ei siis todellakaan, mutten oikein huomannut sitä siinä), mutta keho alkoi antaa periksi & toisessa ehdin olla sisällä sairaalassa etuovesta astuttuani sen 45min, kun kuopukseni oli jo rinnallani. Jälkimmäisessä ei ehditty kuin iskeä pari akuneulaa, kun ne piti jo irrottaa ja vauva syntyi melkein seistessäni. Ja sattui niin maan perkeleesti & unohtui kaikki hengitykset nanosekunnissa!
Että ihan joka ikinen synnytys on oma yksilöllinen kokemuksensa -ja ehkä juuri siksi niin upea.Paljon rakkautta sulle ja teille!
-
Oooh upeet kokemukset!! Kiitos kun jaoit!! 🔥🔥💪🏼💪🏼❤️❤️
-
Ainiin, jos kestät lukea vielä vähän gruesom facts -josset, niin skippaa yli ihan heti! 😀 – mutta muistin just kuinka pari ystävääni ovat olleen hyvin onnellisia kerrottuani heille näistäkin puolista, sillä harvoin kukaan mainitsee. Että here goes: synnytyssalissa ollaan sitten ihan kokoajan alaosattomissa pelkkä sairaalakaapu päällä, joten se on melko paljasta touhua & kun synnytyksen aikaan alkaa veri ja muut nesteet valumaan mm. reisiä pitkin, niin olen ymmärtänyt monien naisten kokevan sen aika nöyryyttävänä kokemuksena, jopa partnerinsa edessä. Itse suostuin kätilöopiskelijoiden koekaniiniksi ensisynnytyksessä, niin siinä tuli harvinaisen ekshibitionist meininki sitten ;P Mitään väliähän sillä ei tietystikään oo! mutta jos siitäkin puolesta tietää etukäteen, niin ehkä se tuntuu ”luonnollisemmalta” :D.
Ja sitten se ponnistus; muistan itsekin miettineeni et kuinka vaginalla oikein ponnistetaan, osaankohan mä ikinä, niin no siinähän on ihan samat lihakset töissä kuin vessassa käydessä, että kyllä: ponnista niin kuin olis pahin mahdollinen ummetus & vauva tulee kyllä varsin sukkelasti sitten ulos… Ja tästä johtuenhan hyvin monella naisella tulee myös itse kakat siinä samalla. Gruesom fact, told ya. Kätilöt ovat siihen hyvin tottuneita ja maailman nopeimpia vaihtamaan kankaat ja muut siitä puhtaisiin, mutta siitä on äidillä pari hetkeä hieman nyöryyttävämpi fiilis -sikäli on tarpeeksi tajuissaan mitään huomaamaan. Mulle kävi niin toisen kanssa. Aika paljon vaatii sanoa se ääneen, mutta olen saanut kiitosta toisilta äideiltä niin tehtyäni, joten vetoan taas siihen, että jos sekin sitten tuntuisi vähän luonnollisemmalta, kun tietää mitä kaikkea voi käydä.
Ja kyllä, synnytys on hyvin kaunis kokemus, eikä sitä voi oikein kuvaillakaan, suurta rakkautta <3 mutta olemme biologisia olentoja, joten ihan ilman näitä fyysisiä faktoja siitä ei kyllä vieläkään selvitä. 😉 -
Hhaha, kakkajutut ei tuu yllätyksenä, mutta oon kuullut, et jotkut käy suolihuuhtelussa ennen synnytystä, niin sit ei tarvii sitä miettiä! x
-
-
purrr
Huoh. Etukäteen ei voi päättää yhtään mitään. Mulla oli niin järkyttävät kivut, että kun viimein lääkäri tuli laittamaan epiduraalia olin huojentunut ja sanoin hänelle sen jälkeen, että rakastan sua. Se kaikki kipu lakkasi ihan heti ja se piikki ei tuntunut yhtään millekkään! Eli älä pelkää sitä piikkiä liiaksi. Mutta tottakai sulla voi myös mennä synnytys tosi nopeasti ja et edes kerkeä saamaan epiduraalia!
Ei ole tarkoitus pelästyttää, mutta se synnytyskipu on jotain ihan pimeetä. Ja siksi just synnyttäneet naiset ei kunnolla osaa kuvailla sitä kipua, koska se oikeasti jollain tapaa unohtuu. Joku biologian tapa saada naiset synnyttämään uudestaan? Ja sä ihan varmasti selviät siitä. Mutta älä liikaa suunnittele, mullakin meni kaikki ihan eri tavalla kun olin ajatellut.
-
En mä pelästy! Ja ei voikaan päättää mitään, mutta kyllähän TOIVEITA voi olla! 🙂 Ja mulla ei kyllä oo mikään korkea kipukynnys, niin anything can happen! 😅
-
Ja siis onneks sä sait sen epiduraalin sitten!! Ja hyvä kuulla et se myös auttoi. ❤️
-
Mä koen, että nimenomaan hyvä valmistautuminen, tiedonhaku ja kattava synnytystoivelista oli ihan a ja o mun synnytyksessä. Kun tietää synnytyksen luonnollisesta kulusta, lääketieteellisten puuttumisten vaikutuksista ja riskeistä jne niin voi sitten tosi paikan tuleen tehdä aktiivisia päätöksiä, joiden takana voi itse seistä.
Se että on toivonut tietynlaista synnytystä tai asioita siinä, ei tarkoita, etteikö synnytystilanteessa voisi toimia ihan eri tavalla tai että ne toiveet olisi jotenkin ristiriidassa vauvan tai oman itsen hyvinvoinnin kanssa. Kaikki menee varmasti synnyttämään tärkeimpänä toiveenaan saada hyvinvoiva vauva rinnalle, mutta ihan yhtä ok on toivoa hyvin sujuvaa ja omannäköistä synnytystä. Synnytyskokemus voi kuitenkin vaikuttaa elämässä tosi vahvasti ja pitkään.
Eli mä sanoisin, että hyvä kun valmistaudut ja mietit toiveita, niillä on iso merkitys. ❤️ Kuulostaa, että Aktiivisen synnytyksen FB- ryhmä voisi sopia sulle.
-
Kiitos! Mäkin ajattelen noin! Teillä on kaikilla tosi paljon hyviä vinkkejä, meen tsekkaamaan ton FB-ryhmän myös, kiitos!
-
Tottakai voi olla toiveita <3 Ja parhaassa tapauksessa kaikki menee just niin kuin toivoitkin. Tai sitten ei yhtään niin, mutta saat kuitenkin ihanan vauvan ja muulla ei sitten oikeastaan ookkaan niin väliä. Mäkin mietin mun synnytystä (tai noh, voiko sektiota sanoa synnytykseksi? kai sitä voi, varsinkin kun olin ollut 17 tuntia synnytyskivuissa ja sitten tulikin kiireellinen sektio, koska vauva ei olisi kestänyt enää.) nykyisin oudolla lämmöllä, vaikka se olikin pelottavaa, mutta palkitsi maailman parhaimmalla tyypillä.
Ja vielä; mäkin valmistuin vaikka miten, mutta tärkeintä on mennä synnyttämään avoimin mielin ja luottaa sairaalan henkilökuntaan, ne pitää susta huolta.
-
Voi ihana Purr, TIETENKIN keisarinlaikkaus on synnytys!! Lapsihan syntyy <3 Se olis synnytys vaikka kipuja ei oliskaan, mut sä oot kyllä ollut very extra warrior.
Ja joo, me ollaan kyllä niin onnekkaita täällä, kun hoito on niin hyvää. <3
-
<3
Mulla oli ihania kätilöitä ja lääkäreitä, mahtavaa työtä tekevät he!
-
-
meg
Vinkkaisin sellaisesta synnytysaiheisesta podcastista kuin The Birth hour, löytyy ainakin Spotifysta. Tosi mielenkiintoisia ja kannustavia synnytystarinoita, sekä epiduraalilla että ilman.
Tsemppiä loppuraskauteen ja synnytykseen!
-
Kiitos podi-vinkistä!! xx
-
-
AT
Oon samaa mieltä edellä olevien kanssa, että kannattaa miettiä omia toiveita ja suunnitella, muttei kiintyä niihin liiaksi. Kaikki voi mennä niin tai sitten ihan toisella tavalla. Yksi olennainen tekijä synnytyskipuun liittyen on lapsivedenmeno. Jos vedet menee, on kipu paljon voimakkaampi kuin jos ei mene. Itse pärjäsin ekat 14 tuntia sairaalassa (sitä ennen 6 tuntia kotona) hyvin ilman lääkkeitä. Mulla supistuskipu tuntui lähinnä reisissä, suht harvinaista kuulemma, mutta joillakin se menee niin. Sit sain suun kautta otettavaa kipulääkettä, joka oli ihan ok. Ilokaasua en kokeillut, kun oli vähän huono olo ja pelkäsin sen pahentavan asiaa. Olin myös ammeessa. Vuorokauden jälkeen olin niin loppu, että vaikka kipu oli ihan siedettävän rajoissa, synnytys jumahti ja silloin kätilö ehdotti puudutusta. Sain epiduraalin ja kun sain levättyä, vauva syntyikin suht nopeasti. Mulla epiduraali ei myöskään ”vienyt jalkoja” vaan pystyin kyllä seisomaan ja kävelemään. Ponnistusvaiheessa epiduraali oli haihtunut jo pois, mutta en silti tiennyt milloin ponnistaa muuta kuin siitä, että supistaa. Sellaista ponnistamisen tarvetta en oikein missään vaiheessa tuntenut.
Kaiken kaikkiaan hyvä, vaikka pitkä, kokemus. Voisin mennä synnyttämään koska vain uudestaan. 🙂
-
<3 Tosi hyvä tarina, kiitos kun jaoit! Ja joo, siis sehän onkin sit täysin yllätys, että mihin kaikkeen jaksaa ja pystyy sitten. Ihanaa, et sulla ehdittiin sit antaa vielä epiduraali, koska oon joiltain kuullut myös, et jos on mennyt liian pitkälle, sitä ei pystytty enää antamaan.
<3
-
Voi että, kiitos! <3 Hyvä, ettei ollut ”too much information”, vähän jo mietin tuliko jaettua liikaa. Mutta sit taas toisaalta kerron omasta synnytyksestä ihan mielelläni, kun ei ole mikään kauhutarina. 🙂
Se piti vielä sanoa, että olin täyttänyt sairaalan sivuilla synnytyssuunnitelmalomakkeen, johon sai kirjata omia ajatuksiaan ja toiveitaan ja koin, että kätilöt kunnioittivat sitä tosi hyvin. Kirjoitin siihen mm., että haluan ehdottomasti tietää mitä tapahtuu ja haluan että mulle selitetään mitä tehdään ja miksi. Kirjoitin myös, että pelkään eniten sitä, että jos jotain sattuu ja en saa vauvaa heti syliin tai hoitaa häntä itse. Pelko ei onneksi toteutunut. 🙂
Onnellista loppuraskautta ja tsemppiä synnytykseen!
-
Ihana lukea näitä keskusteluita! Kommenttina vaan vesien menoon et mulla meni vedet kotona, ja siitä 6h lapsi oli syntynyt, ja mulla ei ollut kivuliaita supistuksia ollenkaan. Joten en ehdoitta sanois et vesi vaikuttaa kipuihin jokaisella.
-
Mustakin on ihana lukea näitä! Ja hehe, itsehän luulin, että kaikilla menee vesi. (Koska elokuvat.) Onneks mulla on se valmennus tänään, niin toivottavasti sivistyn 😀
-
Itsekin muuten luulin! Kyselin sairaalassakin, että pitäiskö kalvot jo puhkaista, kun vedet ei oo vielä menneet? 😅 Silloin kätilö sanoi, että ei niitä puhkaista kun ihan lopuksi vasta jos ei ole erityistä tarvetta ja että parempi mulle niin, kun vähemmän ottaa kipeesti. Tähän lausuntoon siis perustin oman väitteeni vesistä ja kivuista. 🙂
-
Vain neljannes synntyyksista alkaa vesien menolla! Se oli itsellekin yllatys. Ekasta luulen etta kalvot puhkaistiin aika loppupuolella (en muista tata ollenkaan, eli olin siina vaiheessa varmaan jo tosi kipupollyissa), ja tokasta ne puhkesi viimeisen kahden tunnin aikana altaaseen (en kylla taaskaan huomannut sita itse ollenkaan). Yhden kaverin lapsi on syntynyt lapsivesipussissa, eli silta ei menneet vedet ollenkaan 😀
-
-
Anna
Olin päättänyt ottaa kaikki mahdolliset kivunlievitykset esikoisen synnytyksessä, mutta pärjäsin sen kivun kanssa niin hyvin, että meni luomuna. En viitsinyt huviksenikaan mitään epiduraalia pyytää. Toisen lapsen synnytykseen menin sillä ajatuksella, että kivunlievitys otetaan tarvittaessa, mutta lähtökohtaisesti luomuna. Siinä tuli hetki, jolloin sanoin, että voisin ottaa paikallisen puudutuksen, mutta kätilö näki, että lapsi oli ihan kohta tulossa ja sanoi, että jos jaksan vielä hetken, niin en välttämättä tarvi sitä. Ammattitaitoisesti ja hienosti toimittu kätilöltä ja jäi hyvä muisto synnytyksestä. Kyllähän se sattuu, mutta sen kivun sietämistä helpottaa tosi paljon kun tietää, mihin se liittyy ja että se todennäköisesti loppuu ihan pian.
-
Elina
Moi Kirsikka,
ensin suuret onnittelut vauvasta sulle ja Tuukalle. Vauvat on ihania! Mietin, että olisikohan sun mahdollista tehdä jotain postausta aiheesta (tai tähän vastata): miten raskaina olevia voisi muistaa. Mulla on kaksi ystävää, jotka odottavat vauvaa kesälle ja syksylle ja koska ystäväni asuvat kauempana, olisi ihana muistaa heitä jotenkin ja laittaa pieni onnentoivotus matkaan. Uskon kuitenkin, että tulevat isovanhemmat ja sukulaiset tunkevat pariskunnille järkyttävät määrät vaatteita ja sälää joten niitä lahjoja en haluaisi toistaa. En myöskään itse ole ollut raskaana, enkä näin ollen tiedä yhtään mitä ruokaa esim. Välttää tai mitkä vitamiinit olisi vielä tarpeen. Toinen asia hiukan, mutta mua kiinnostaisi myös tulevan isän näkökulma raskausajasta ja että tuntuuko missään, ajautuuko hormonit sinne asti ja mikä muuttuu.
Aurinkoista kevättä!
T. Elina-
Moi ELina! Joo, mä voin miettiä ja varmatsi myös Tuukka voi kirjoittaa tosta aiheesta, se on musta hyvä idea 🙂
-
-
valontuike
Ennen ekaa synnytystä en todellakaan osannut kuvitella mitä se oikeasti on. Kuuntelin meditaatioäänitteitä, joissa pehmeällä äänellä selitettiin kuinka ”… ruusun terälehdet aukeavat ja lapsi liukuu jokaisella hengityksellä lähemmäksi valoa…” ja kaikissa elokuvissahan lapsi syntyy niin, että äiti makaa sängyllä jalat pystyssä jonkun lakanan alla ja tuleva isukki pitää kädestä kiinni ja sitten äiti vähän vaikeroi, ja sieltä lakanan alta nostetaan kapaloitu nyytti äidin rinnalle ja kaikki itkevät ilosta. Se oli mun käsitys synnytyksestä, vaikka tietysti kävin neuvolan synnytysvalmennukset ym. mutta ei niissä kerrottu, kuinka kivuliasta ja brutaalia synnyttäminen on oikeasti.
Synnytys alkoi lapsiveden menolla, mutta supistukset eivät alkaneetkaan heti, joten mut otettiin osastolle odottelemaan niitä. Kun supistukset sitten alkoivat, osastolla ei ollut antaa mitään kunnon kivunlievitystä, enkä päässyt vielä saliin, missä olisi saanut edes ilokaasua. Kärvistelin helvetillisen ajan ilman mitään apuja, ja kun lopulta pääsin synnytyssaliin, olin valmis ottamaan vaikka iskun lekalla päähän, jos se olisi lopettanut kärsimyksen. Sain epiduraalin ja se oli taivas maan päällä, kun kipu poistui. Myönnettäköön kyllä, että ponnistusvaihe oli tuskaisa, kun en epiduraalin takia tuntenut mitään luonnollista ponnistamistarvetta.
Tokalla kerrallakin otin epuduraalin, mutta vasta synnytyksen loppuvaiheessa ja silloin se vei kivun, mutta tunsin ponnistamistarpeen. Eli kyse on varmaan myös ajoituksesta?
Kaikki lievemmät kivunpoistot ja apukeinot ovat varmasti tosi jees ja niitä kannattaa käyttää tukena. Ja sit menee tilanteen mukaan ja ottaa sen, mitä tarvitsee 🙂 Hyvin se menee joka tapauksessa!
-
Niinpä! Mun mielestä neuvolan valmennuksissa ei kerrota kauheesti mitään, jo omalla googlailulla on musta löytynyt paljon enenmmän hyödyllistä tietoa!
-
Vs
Mäkin sanoisin, että puudutteiden ottamisen ajoitus on kaiken a ja o. Tokassa synnytyksessä sain spinaalin ja pudendaalin vasta kun olin jo lähes kokonaan auki ja se oli ihan uskomatonta! Ponnistaminen ei sattunut ollenkaan ja vauva oli ulkona kolmella puskulla. Aivan ihana synnytys omasta mielestäni.
Esikoinen oli sitten ihan eri tarina ja silloin sain kolmen vuorokauden avautumiskärvistelyn jälkeen epiduraalia toisensa perään, jotta pystyin vähän edes nukkumaan ennen tosikoitosta. Eikä puudute siis vaikuttanut enää ponnistaessa.
Eli tilanteet vaihtelevat. Mutta minusta synnytykseen kannattaa ehdottomasti valmistautua hankkimalla tietoa. Synnytys on siitä poikkeava operaatio, että toisin kuin vaikkapa jalkaleikkauksessa, äidillä on aktiivinen rooli ja uskon että esim mieliala voi vaikuttaa siihen miten synnytys etenee. Ei kaikissa tapauksissa tietenkään.
Minusta tästä podcastista sai hyvin tietoa eri kivunlievityksistä: https://podtail.com/fi/podcast/emilia-ja-arjen-kemiaa/10-synnytys-miten-saada-mahdollisimman-hyva-kokemu/
-
-
HANNA
Ihania kommentteja! Mulla kans vähän sama, että haluan katsoa miten pärjään kivun kanssa (mulla on aika korkea kipukynnys) mutta olen valmis ottamaan myös apuja siihen jos siltä tuntuu. Ja mua kans just inhottaa eniten se epiduraalipiikki! Hyi.. Muutenkin jännittää ehkä paniikki enemmän kuin itse kipu: mitä jos hengitys salpaantuu ja menetän tajuni, niinkuin mulle joskus käy, nuorempana enemmän, just vereen/piikkeihin/sairalaan/toimenpiteisiin liittyvissä asioissa. Koitan kuitenkin ajatella et se mitä tapahtuu, on maailman luonnollisin asia ja mun keho on siihen tarkoitettu. Naiset on pystyneet siihen ikuisuuksien ajan, joten miksen minäkin <3 Toistaiseksi on kyllä onneksi ihan luottavainen ja rauhallinen olo, ja oon nähnyt positiivisia unia synnytyksestä. Vähän jännittää vaan että kuinka kovaa se todellisuus sitten iskee päin näköä kun itse h-hetki on käsillä 😀
t. rv26-
Se on varmasti tosi hyvä asenne!
-
Paljon onnea odotukseen!!
-
Eeva
Mulla meni ensisynnytys ilman epiduraalia, vauva oli pirteä ja reippaasti lähti imemään. Samoin minä olin aika hyvissä voimissa, muutama tikki vain tuli kun ponnistus oli hidas ja hallittu. Pitkä aikahan siinä meni, melkein vuorokausi säännöllisten supistusten alusta laskien, mutta jaksoin vielä liikkua ja ponnistin jakkaralla reidet maitohapoilla. Olin opiskellut eri vaiheet, rentoutin leukaa ja pidin pääni kasassa ja pysyin aika pitkään kotona, enkä lähtenyt kiirehtimään, katse tiukasti siinä ettei puudutusneulaa tarvitsisi kohdata. Heh. Mies juotti ja syötti eväitä niin jaksoin. Tanssittiin hitaita salissa. Ties mitä kätilö kelasi meistä.
Samaa mieltä kuin Maria yllä:
Doula, Ina May Gaskin, tens ja ammeKehon omat hormonit lievittää myös kipuja, ja jotenkin pysyin valveillakin koko tuon ajan ja jo sitä edellisen yön osittain.
Onnea odotukseen, ihaninta edessä teillä
-
s
näitä postauksia on IHANA lukea <3 onnea tuhannesti.
mulla oli synnytyspelko ja mietin tosissani sektiota, koska en tuntenut synnyttämiseen minkäänlaista paloa. erinäisistä syistä johtuen plus pelkopolikäynnin jälkeen päätin kuitenkin antaa alatiesynnytykselle mahdollisuuden ajatuksella "eiköhän se siitä jollain tavalla, mennään tunteella, kätilöt osaa hommansa, tuulta päin."
mulla ei ollut mitään toiveita, mitä toivoisin salissa tapahtuvan, paitsi amme ja okei toki se, että pääsemme sieltä kaikki suht tyytyväisinä veke.
kun h-hetki lopulta koitti, muhun laskeutu jokin kummallinen varmuus ja rauha siitä, että hallitsen tän homman. se oli mieletöntä. ammeessa poikaystäväni kanssa lilluessani ja ilokaasua imaillessani (TAIVAALLISTA) olin vielä varma, että en halua epiduraalia, koska PELKÄÄN JA INHOAN piikkejä eikä kipu ollut paha. mietin jopa, että jos synnyttäminen on tällaista, en tajua, miks jengi valittaa, ehhhhhh.
jossain vaiheessa alko kuitenkin olla olo, että ehkä se epiduraali sittenkin vois olla ihan hyvä juttu. kätilö totesi myös, että kipu kasvaa, mutta ei missään vaiheessa painostanut. sain miettiä itse – valitsin epiduraalin.
kun epiduraalilääkäri saapui, koin kuitenkin hetkellisesti synnytykseni ojanpohjan ja sain jonkinasteisen hermoromahduksen, koska mua alko jännittää 😀 huusin vihaavani salissa jokaista, koska MIKSI TEETTE TÄN MULLE MÄ KAMMOAN PIIKKEJÄ MITEN VOIN MUKA OLLA LIIKKUMATTA HALUAN HIMAAN.
kaikki sujui kuitenkin hyvin. kätilö, kätilöopiskelija ja poikaystävä piti kiinni ja voin vakuuttaa: tilanne ei kestä pitkään eikä siinä tee mieli liikkua. kun epiduraali alkoi vaikuttaa, musta tuntui vain ja ainoastaan upealta. kiittelin vuolaasti jokaista ja pyysin lääkäriltä anteeksi purkaustani lol, johon hän totesi kuulleensa moneen kertaan jo kaiken.
synnytys oli kokemuksena täyden kympin ihana ja kivultaan todellakin siedettävä. kaikki sujui paremmin kuin olisin ikinä uskonut. muutama tunti myöhemmin kävelin omin jaloin suihkuun ja sieltä pois.
mun kokemukset epiduraalista oli siis vaan ja ainoastaan mahtavat. ponnistaminen onnistui vaivatta, koska kyllä sen vaan kaikesta huolimatta _tunsi_, kun piti toimia 😀 toki tiedostan, että tässä keississä kaikki meni todella, todella nappiin ja aina näin ei käy, mutta mulle epiduraali nimenomaan teki sen, että en jäänyt kivun alle vaan sain voimia toimia ja puskea.
jos / KUN toivottavasti saan joskus synnyttää uudestaan, tilaan jälleen satsin ilokaasua ja epiduraalia. musta ei olisi luomutouhuun ja nostan todella hattua jokaiselle, joka siihen pystyy. mulle se olisi kuitenkin liian raju setti ja epiduraali teki esim. sen, että pystyin pysymään rentona, mikä kokemukseni mukaan jeesasi itse toimitusta.
jokainen kuitenkin tekee toki juuri niin kuin tahtoo, ei ole oikeaa eikä väärää. halusin vaan jakaa myönteisenkin kokemuksen epiduraalista.
ihanaa synnytyksen odotusta sulle ja itse synnyttäminen oh, se on niiiiiiiiiiiiiiiin kivaa. kaikkea parasta <3 <3 <3
-
Lillli
Jos vielä saan joskus synnyttää – vaikeasta kokemuksesta huolimatta haluaisin kokea sen uudelleen – ottaisin mukaan tens-laitteen, ihanan helpottavan tärinän vuoksi (mieheni käytti sitä aina supistuksen tullessa)ja joogahengityksen, testaisin mitä tapahtuu kun menee sen rajan yli jota pelkää kivun tullessa hyökyaallon tavoin.
-
Hahha upea stoori!!
-
Miia
Mäkin jaan. Mulla meni vedet just silleen kun leffoissa. Oltiin nukkumaan menossa ja ehdin ehkä 30s nukkua kun tunsin et nyt lorahti. Itse synnytys käynnistyi vasta n. vuorokausi myöhemmin. Onneksi en siihen tarvinnut apuja koska sitäkin mietittiin. Siitä vedestä kanssa semmonen fun fact, että jos se menee niin sitä tekeytyy kokoajan lisää. Eli isot vaipat on koko ajan jalassa ja sit käydään kätilön kanssa aina välillä tarkistamassa sen väriä. Tämä tuli mulle yllärinä vaikka tiesin, ettei kaikilla tosiaan vedet mene kun vasta synnytyssalissa. Mä otin lisäksi kaikki kivunlievitykset mitä sai vaikka toiveissa oli luomusynnytys. Menin kuitenkin hyvin avoimin mielin synnytykseen juteltuani lääkärikaverini kanssa. Joskus epiduraali esim. voi edistää synnytystä jos se ei etene. Kannattaa siis kuunnella itseä ja henkilökuntaa, joka on tosi osaavaa.
Mun vauva oli kyllä raivotarjonnassa, mutta vähän ”vinossa”, joten synnytyskivut oli melkein heti supistusten alettua ihan tosi pahoja. Eka yritin luomuna lämpötyynyillä ja tenssillä. Ne tehos tietyssä kivun vaiheessa hyvin. Mulla alkoi tosi tiheät supistukset tosi aikasin kun synnytystä oli vielä n. 12 tuntia jäljellä ja olin vasta tosi vähän auki ja tiesin siinä hetkessä, että mun keho ei kestä sitä kipua hirveen pitkään. Sain epiduraalin ja en edes nähnyt sitä lääkäriä/tuntenut mitään :). Mun synnytyskokemus oli kyllä tosi hyvä ja ponnistusvaihe lyhyt, mutta ytimekäs. Toinen kankku mulla tais vähän puutua siitä epistä. Toisella kertaa yritän luomusti taas jos sellainen tulee, mut tosiaan niin monta tarinaa kun äitiäkin.
Mä pyysin myös, että napanuora saa ”sykkiä loppuun” ennen leikkaamista, koska siinä on kai kaikkia hyviä aineita, jotka menee vielä vauvaan. Pelkäsin vähän esittää tätä toivetta vaikka se on kätilöliiton suositus, mutta kaikkeen kyllä suhtauduttiin tosi hyvin. Hyvä kokemus just ihanan, kunnioittavan ja kuuntelevan henkilökunnan takia.
-
-
Lissu
Mulla kokemusta epiduraalin kanssa ja ilman, suosittelen vahvasti jälkimmäistä! Esikoisen kanssa otin loppuvaiheessa epiduraalin,supistukset lopahtivat, vauhditettiin oksitosiinilla, vauva tuli pää vinossa virhetarjonnassa (on tutkimuksia, joiden mukaan epiduraali voi lisätä virhetarjontaa), vauva autettiin maailmaan imukupilla, väliliha leikattiin ja lukemattomia tikkejä ommeltiin, en istunu viikkoon. Toisen lapsen kanssa meni luomuna, kyllähän se sattuu ja ponnistaminen tuntuu aiiiiivan huikealta venytysoperaatiolta, mutta lapsi tuli rauhallisesti omassa tahdissaan ulos ja selvisin ilman naarmun naarmua. Niin paljon parempi kokemus ja toivuin lähes välittömästi synnytyksen jälkeen.
More to read
Kotitekoinen mysli
Katri Mutikainen
Tämä herkkumysli on hyvä aamupala, mutta ennen kaikkea kiva lahjaidea.
Paahdettu myskikurpitsakeitto kuminalla
Enni Koistinen
Todennäköisesti maailman herkullisin kurpitsakeitto.
Tens-laitteelle vahva suositus ja yllättäen aqua-rakkulat (vai mitä ne on?), joita olin kammonnut, oli ihan kiinnostavia.