Raskaus­viik­ko 32

Valmisteluja, unikoulu ja myllertävä vauva.

Meillä on enää seitsemän viikkoa laskettuun aikaan, se tuntuu yhtäaikaa pitkältä ja lyhyeltä. Raskaana oleminen on toistaiseksi ollut ihanaa. Kaikki pienet vaivat, mitä mulla on ollut, ovat tuntuneet tosi vähäpätöisiltä ja enimmäkseen olen voinut hyvin.

Eilen musta tuntui, että mun maha kasvoi päivässä neljänneksellä. Illalla tunsin oloni jättikurpitsaksi ja pitkästä aikaa tunsin jotain kauhunsekaista tunnetta: kuinka paljon tää maha voi vielä kasvaa ja venyä seuraavien viikkojen aikana?? Paljon, kuulemma.

Olo on vähän tukala välillä illallisen jälkeen, kun tunnen oloni muutenkin väsyneeksi ja olen syönyt illallista. Vauva ei haluaisi jakaa tilaa ollenkaan ja tuntuu muutenkin juuri nyt käyttävän kaiken energiansa mun mahan manuaaliseen muokkaamiseen. Hän liikkuu ja myllertää todella ahkerasti, ponnistaa alavatsasta kantapäillä ja työntää pyllyllä vasten ylävatsaa. (On kuitenkin jo pää alaspäin, oikeassa asennossa – jes! Olin itse ns. perätilassa ja mun äiti on synnyttänyt meidät kaikki kolme keisarinleikkauksella.)

Suurimman osan aikaa musta tuntuu isolta urheilukassilta, jonka sisältä joku koittaa etsiä jotain.  Myllää ja ropeltaa siellä.

Mutta myös jokainen epämukava tunne tuntuu ihanalta ja ihan erilaiselta, kuin joitain viikkoja sitten. Alussa vauva tuntui pieneltä kalalta, joka pyrähtelee ja ui mahassa. Nyt se tuntuu lihalta ja luulta, kovalta ja yllättävän voimakkaalta. Välillä joltain myllynkiveltä, joka pyörii ja jauhaa, välillä merihirviöltä ja mun maha merenpinnalta, jonka alla se liikkuu. Välillä olen urheilukassi.

Meidän äiti osti nämä merinovillaiset vauvan vaatteet Töölön Vanhain Työ -myymälästä, joka myy helsinkiläisten eläkeläisten tekemiä käsitöitä.
Villahousut ja neuletakki: Vanhain Työ. Yhyyy, niin söpöt!!

Kurssit, valmistautuminen ja unikonsultti

Jokainen odottaja valmistelee itseään eri tavoin. Me ei aluksi ostettu juuri mitään, ei tehty listoja, eikä ajateltu hirveästi mitään tavaraa, koska ei haluttu ostaa mitään turhaa kotiin pyörimään. Sen sijaan mulle oli tärkeää valmistautua synnytykseen, sillä toivon selviytyväni siitä mahdollisimman luonnollisesti ja ilman kivunlievitystä. Olisi ihana, jos kokemus olisi jotenkin voimaannuttava ja spesiaali.

HYPNOSYNNYTYS
Kävimme hypnosynnytyskurssin, ja kirjoitan siitä ihan varmasti heti kun ehdin lisää, se oli mahtava.  Myös Tuukka sai sieltä tosi paljon käytännön vinkkejä siitä, miten auttaa synnytyksessä ja olla tukena sitä ennen. Joku kysyi täällä kommenteissa joskus, että miten ystävää voisi muistaa raskausaikana. Ehkä toi hypnokurssi tai aiheeseen liittyvä kirjallisuus olisi ykkössuositukseni. Eikä pelkästään niiden hypnotekniikoiden takia, vaan myös kaiken sen käytännöntiedon ja vinkkien takia, jota kurssilta sai.

SYNNYTYSLAULU
Tällä viikolla käyn synnytyslaulukurssilla. Kurssi on oikeasti kolmeosainen, mutta havahduin asiaan liian myöhään ja ehdin vain kurssin viimeiselle kerralle. Synnytyslaulu musiikin tohtori Hilkka-Liisa Vuoren kehittämä metodi, joka auttaa rentoutumaan synnytyksessä ja myös raskauden aikana.

DOULA
Me ollaan harkittu myös doulaa, mutta en vielä ole ehtinyt tehdä mitään päätöstä sen suhteen, enkä tiedä, miten helposti löytäisin sopivan. Kiinnostaa kuitenkin hieman.

UNIKOULU
Kaikki pikkuvauvojen vanhemmat puhuvat unesta ja varsinkin unettomuudesta niin paljon, että olemme jo myös vähän perehtyneet unikouluun ja kävimme tapaamassa unikonsulttia.

Luulin ennen, että unikoulua kannattaa ajatella aikaisintaan silloin, kun vauva on puolivuotias, mutta itseasiassa aiheeseen oli hyvä tutustua jo nyt, sillä tiedon hankkiminen ennen kuukausien unettomia öitä oli hyvä idea. Lisäksi pikkuvauvoja voi jo ennen varsinaista unikoulua valmistella nukahtamaan oppimiseen. Me käytimme Sleepy.fi:n ihanaa Mariaa, suosittelen lämpimästi! Hän tulee vielä vauvan synnyttyä meille käymään ja neuvoo käytännön asioissa, mutta meille tuli jo tässä vaiheessa jotenkin itsevarmempi olo ja saatiin hyviä vinkkejä alkuun. Marian eri palvelupaketeista saa lisätietoa täällä.

Psst! Kuvien vaatteet on mun äidin ostamia ja kuulemma sellaisia, joita hän kutoisi, jos vain ehtisi. Neulotut jutut on ostettu Töölöstä, suosittelen tätä kauppaa kaikille, jotka haluaisivat osata neuloa vauvanvaatteita, mutta eivät joko osaa tai ehdi niin tehdä! Vaatii kuulemma hieman penkomista, mutta laatu on tosi hyvää ja valikoimassa oli paljon tosi söpöjä juttuja. 

More to read

Musla / Radio Helsinki

Radiossa

Kirsikka Simberg

Päivitetyt Spotify-soittolista ja On-demand.

Sekalaisia ajatuksia rapujuhlista

Kirsikka Simberg

Rapujuhlakausi on jo lopuillaan, hyvä hetki muisteloida vuoden parhaita juhlia.

Uusi lempipaikka: Bay Helsinki

Mia Frilander

Pilates- ja joogastudio, jossa urheilu tuntuu hemmottelulta.

Enemmän luksusta

Kirsikka Simberg

Oprahin sanoin: One of the most valuable gifts you can give your self, is time.