Sekalaisia ajatuksia rapujuhlista

Kirsikka Simberg | 3 lokakuun, 2018

Rapujuhlakausi on jo lopuillaan, hyvä hetki muisteloida vuoden parhaita juhlia.

Mun ensimmäinen muistikuva rapujuhlista on Jollaksesta meidän isoäidin, Mamin luota. Olin varmaankin viisi. Ne asui silloin mun isoisän kanssa sellaisessa omakotitalossa, jossa oli leveät verannanovet terassille, jonne rapujuhla katettiin.

Mami nyhtäisi jo vähän punertuneen villiviinin oksan köynnöksestä ja laittoi sen pöydälle koristeeksi. Se villiviini teki muhun niin suuren vaikutuksen, että muistan sen vieläkin. Se oli niin juhlallinen ja vaivaton ja meidän isoäiti oli niin boheemi ja kekseliäs ja teki kaikesta aina hohdokasta ja upeaa. Yhtä suuren vaikutuksen teki kerran, kun rakennettiin lumiukkoja pihalle ja saatiin pukea niille oikeat vaatteet ja lopuksi Mami teki lumiukolle suun kapeasta mantelin muotoisesta ruusunmarjasta. Se suu näytti ihan huulipunatulta suppusuulta. Kaikki lumiukot siihen asti oli olleet ”miehiä” ja niillä oli kamalat porkkananenät ja ruma naama.

Miten joku tekee lumiukosta kauniin?

Miksi mä aina puhun niin melodramaattisesti siitä isoäidistä, häntä se olisi varmaankin rasittanut. Se oli vaan niin ihana mun mielestä.

Tänä vuonna oli kahdet rapujuhlat. Toisissa yritimme Ennin ja Tuukan kanssa kirjoittaa laulua J.Karjalaisen Kolme Cowboyta -biisin melodiaan. Päästiin tähän asti: Koolmeee raaapua ratsastaaa–. Eli ei kauhean pitkälle. Lisäksi mun mielestä meidän kekseliäisyys tässä sanoitustyössä oli vähintäänkin ontuvaa.

Toisissa juhlissa laulettiin epävireisesti ja meidän äiti hoilasi yksin monta kappaletta.

Yksi parhaista juoma”lauluista” on se, missä joku koputtaa pöytään, sitten kaikki huutaa ”sisään” ja kaataa snapsin suuhunsa.

Sormia liotellaan pienissä vesikipoissa, joihin voi laittaa sitruunaa tai mustaviinimarjapensaa lehtiä.

Juomaehdotuksia

Joskus rapujuhlissa juodaan valkoviiniä, olutta ja akvaviittia tai jotain muuta snapsiksi sopivaa. Aika usein me juodaan vodkaa. Tänä vuonna snapsien sijaan juotiin snapsilaseista sakea, en tiedä onko se sopivaa, mutta juotiin kuitenkin ja se oli hyvä idea, koska ei tullut kauhea kaatokänni.

Snapsit voi korvata myös tyrnimehulla. Se on tymäkkää ja tuntuu tavallaan yhtä karseelta kuin viinakin. Ehkä myös inkiväärimehu kävisi, mutta sitten ei ehkä maistaisi rapujen makua, kun kieli kärventyy.

Joka tapauksessa snapseja on oltava, koska muuten siinä laulamisessa ei ole mitään mieltä, eikä snapsilasit pääse käyttöön.

Snapsi on ihana paheellinen, helposti myös hieman riskaabeli ja mahtavan perinteinen asia. Pitäisi useammin tarjoilla niitä illallisen lomassa.

Mä en ikinä pystyisi keittämään rapuja itse. Ihan kamalaa. Silti syön niitä. Tää ajatusmalli on varmaan se, minkä takia koko maailma varmaan kohta loppuu. Kaikkia säälittää kaikki asiat: lihan tehotuotanto ja kaikki se ylenpalttinen kulutus ja ilmaston lämpeneminen ja se, että vanhukset on yksinäisiä, mutta sit kaikki vaan ostaa lisää tavaroita ja syö spagettibologneseä ja ei ehdi soittaa niiden isovanhemmille.

Nyt tää mun juhlava aihe sai tällaisen apokalyptisen lopun. Kop kop.

Jos teillä on jotain omia rapujuhlaperinteitä tai olette kirjoittaneet jotain hyviä (tai huonoja) rapubiisejä, olisi ihana kuulla niistä!

Anni 4 lokakuun, 2018
Mun lapsuuden parhaat muistot liittyy rapujuhliin. Niihin huipentui koko kesä, ja tiivistyy sellainen taianomainen loppukesän hämäryys ja tunnelmallisuus. Meidän rapujuhlissa oli aina koko lähisuku (isovanhemmat ja tätien perheet) ja ne järjestettiin aina äidin puutarhassa patiolla, jonka ylle kaartuvat yli 100 vuotta vanhat omenapuut. Järjestelyt alkoivat jo ainakin viikkoa ennen juhlia: äiti valitsi astiat ja suunnitteli kattauksen (Syödäänkö Arabian Kesäkukka-lautasilta vai Finellin punaisilta emalilautasilta? Vai molemmilta?), silitettiin pöytäliinat ja lautasliinat, tädit pohtivat syötäisiinkö tänä vuonna alkuruoaksi jotain muuta keittoa kuin sienikeittoa päätyen siihen, että syödään sienikeittoa, mummi lupasi leipoa Brita-kakkua jälkiruoaksi. Omenapuut oli kuorrutettu valosarjoilla, jotka oli kuin tähtitaivas hämärtyvässä elokuun illassa, patiolla oli posketon määrä kynttilöitä. Asiaan kuuluivat myös pöhköt rapukoristeet – tavallisten kirkkaiden valojen lisäksi omenapuihin ripustetiin punaiset ravunmuotoiset valot sekä silkkipaperiset rapunauhat, valkoiselle pöytäliinalle ripoteltiin ravun muotoista konfettia, ravun kuvilla koristellut snapsilasit ja -pullo kaivettiin varastosta. Kruunutillipuntit toimittavat kukkakimppujen virkaa. Lasten snapsilaseihin kaadettiin tillillä maustettua vettä. Ensimmäisen snapsi juotiin yhdessä ensimmäiselle leivälle. Joka vuosi vitsailtiin, että no, lauletaanko, mutta koskaan kukaan ei laulanut, kaikki vaan nauroivat ja väittivät laulavansa ensi vuonna. Kun ravut oli syöty, oli pimeää ja yleensä jo vähän kylmä. Kakku syötiin lopulta äidin kirjastossa, jonka sohville lapset pienimmästä alkaen yksitellen nukahtivat. Tiskiä oli käsittämätön määrä, mihin mummi, äiti ja tädit aina totesivat, että mitä enemmän tiskiä, sitä hauskemmat juhlat.

Kun vaari sitten sairastui ja lopulta kuoli juuri elokuussa, äiti lopetti rapujuhlien järjestämisen, ilmoitti vaan, että ei halua enää juhlia. Se on ollut ymmärrettävää toki, mutta niin surullista. Ystävienkin kanssa järjestettyihin ihaniin juhliin liittyy sitten sellainen tietty haikeus ja ikävä niihin lapsuuden juhliin.

Nyt mulla on pieni lapsi ja sisareni on saamassa lapsen. Olen varovaisesti alkanut ehdotella äidille perinteen elvyttämistä, ja suhtautuminen on ollut yllättävän positiivista. Ehkä jo ensi vuonna syödään taas rapuja omenapuiden alla!
- Mari 4 lokakuun, 2018
  Voi ei miten ihana tarina ja samoin Kirsikka sun! Mulla ei oikeestaan ole yhtäkään rapujuhlamuistoa, sillä meillä Pohjois-Karjalassa,mistä mä oon kotoisin ei rapujuhlat olleet kovin iso juttu tai ei ainakaan mun kotona ikinä olleet. Mut mun mielestä olisi aivan ihanaa osallistua rapujuhlille ja joskus järjestää niitä itse!
  
  https://nouw.com/onarainyday
- Anna 5 lokakuun, 2018
  Huh miten kaunis kuvaus rapujuhlista. Melkein kuin olisin kurkistanut teidän juhliin! Rapujuhlat muutenkin on ihan parasta. Kiitos Anni ja kiitos Kirsikka.
- sannamaija 5 lokakuun, 2018
  Minun lapsuuden rapujuhlat alkoivat ikimuistoisesti, kun ollessani noin 2v rapu tarttui saksilla sormeeni ja äiti pelästyi (ilmeisesti minäkin, koska seuraavana kesänä Kanariansaarilla en oikein uskaltanut uimaan, kun kuulemma vedessä oli rapuja).
  Juhlat pidettiin sään salliessa mökillä, silloin puunoksiin laitettiin kiinalaisia lyhtyjä, joissa oli oikeat kynttilät, ne minulla on vieläkin tallessa (melkein antiikkitavaraa!). Pöytäliinat oli kätevästi paperiset ja ihanana rekvisiittana toimivat käytännölliset ja kauniit kaulurit rapukuvioilla!
  
  Ravut laitettiin kristallimaljaan, jossa minut ja veljeni oli kastettu. Kun sitten jossain vaiheessa kotiin tuli, ilmeisesti lahjana, tuo upea Ultima Thule-malja, joka sinunkin kuvissa poseeraa, ravut saivat uuden,reilusti tillillä koristellun suuremman pedin.
  
  Emme olleet erikoisen hyviä laulajia, mutta kun aikuiset olivat tarpeeksi rapuja syöneet ja snapseja juoneet, otti isän opiskeluaikojen kaveri Pentti viulun esiin ja juhlat jatkuivat pitkään yöhön. Minä ja veljeni nukahdimme lopulta onnellisen uupuneina jonnekin sohvalle.
- Kirsikka Simberg 7 lokakuun, 2018
  Ihanat jutut! (Nyyh herkistyin myös.)
  
  Kiva kun jaoitte! <3